Archive for Kesäkuu 25th, 2009

Lomakoti Mäntyniemen kesä

Torstai, Kesäkuu 25th, 2009

Lomakoti Mäntyniemi sijaitsee noin kuusi kilometriä Mikkelistä pohjoiseen Ihastjärventien varrella. Varsinkin Vanha Ihastjärventie tarjoaa hienoja näkymiä Mäntyniemeen mentäessä. Molemmin puolin tietä vilahtelee tavan takaa järvimaisema ja muutenkin tie on hyvin mäkinen ja vaihteleva. Aluetta kutsutaankin Pikku-Punkaharjuksi. Mäntyniemi on hyvin kauniilla paikalla Tarsalanjärven niemessä. Se on perustettu 1954 lomanviettopaikaksi lepoa tarvitseville ihmisille. Kansanedustaja Aili Siiskonen on toiminut Mäntyniemen johtajana.
talo
Mäntyniemen päärakennus, ravintola. 
 
   

Tällä hetkellä Mäntyniemi tarjoaa edullista majoitustilaa noin 80 henkilölle. Pihapiirissä on kaksi taloa ja lisäksi aittoja. Taloihin voidaan majoittaa 50 henkilöä ja aittoihin 30. – Täällä pidetään paljon kokouksia, koulutustilaisuuksia ja saunailtoja, ja sitten on lomalaisia, jotka ovat Ray:n tukemilla lomilla, sanoo Mäntyniemen vastaava Pirjo Piiroinen. Hänen mukaansa tänä kesänä on tulossa kaksi vanhusten virkistysleiriä. Viiden vuorokauden pituiseen lomaan kuuluu täysihoito. Myös Mikkelin Maraton 27.6., juniori jalkapalloturnaus 1.7. ja raviviikonloppu heinäkuun puolivälissä tuo majoittujia Mäntyniemeen. Kun Mikkelissä juostiin kesäkuun puolivälissä Jukolan viesti, Mäntyniemi oli aivan täynnä, kertoo Pirjo Piiroinen. 
 
 pirjo
Pirjo Piiroinen vastaa siitä, että kaikki toimii.


Mäntyniemessä on 100 hengen tilausravintola, kabinettiin mahtuu 30 henkilöä. Ruoka valmistetaan paikan päällä, mutta jos asiakkaita on yli 40 henkilöä, niin sitten ruoka tilataan Tarjoilupalvelu Airalta, kertoo Pirjo Piiroinen. Mäntyniemessä on puu- ja sähkölämmitteinen sauna, savusauna, laavu ja nuotiopaikkoja. Siellä on mahdollista yöpyä myös teltan tai asuntovaunun kanssa. Mäntyniemessä ja sen ympäristössä on erinomaiset ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet.

 

sali13
Ravintolasali on valoisa ja viihtyisä.

 
talo2
Punainen ja keltainen talo ovat lähellä rantaa vehreän
luonnon keskellä. 


Lomakoti Mäntyniemi työllistää myös joitakin henkilöitä. He hoitavat majoitustilojen vaatehuollon ja huolehtivat huoneiden siisteydestä. Lisäksi tarvitaan työntekijöitä, jotka pitävät piha-alueen ja ympäristön kunnossa sekä tekevät tarvittaessa pientä remonttia.  Lisää tietoa Lomakoti Mäntyniemestä löytyy osoitteesta
www.lomakotimantyniemi.fi.

 

 Tervetuloa!

 

Teksti: Sirpa Kääriäinen
Kuvat: Pekka Sallinen, Sirpa Kääriäinen