Posts Tagged ‘ympäriajo’

Vanhuksilla varovasti

Keskiviikko, Kesäkuu 29th, 2011

19. Suur-Saimaan ympäriajo 2. – 3.7.2011

1_2009_VR

Lähtö Auto-Kiltan edustalta Mikkelistä. Kuva: Vesa Ripatti

Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. ja Mikkelin Mobilistit ry. järjestävät  vuosittain yhteisvoimin Suur-Saimaan ympäriajo -tapahtuman. Saimaan Ajot -nimellä tapahtuma ajettiin jo 1950-luvulla.

Tänä vuonna Saimaata kierretään myötäpäivään. Reitin pituus on noin 300 km Saimaan rantaa seuraillen:

kartta_2011

Reitti kiertää tänä vuonna Mäntyharjun kautta. Kartta: Arja Vähämäki

Mikkeli – Anttola – Puumala – Ruokolahti – Rauha – Imatra

Imatra – Lappeenranta – Savitaipale – Mäntyharju – Ristiina

Ajo on tarkoitettu museoajoneuvoikäisille, entisöidyille tai hyvässä alkuperäiskunnossa oleville mobiileille ja konepyörille. Ajoneuvojen vähimmäisikä on 30 vuotta.

Matkan varrella osallistujien tietoja ja taitoja mitataan erilaisilla leikkimielisillä tehtävärasteilla. Kilpailuluokkia on useita: henkilöautoille valmistusvuoden mukaan, hyötyajoneuvoille oma sarja, samoin naisille ja moottoripyörille.

Asu-ajoneuvokilpailu

Kilpailijoiden kesken järjestetään myös asu-ajoneuvokisa, jossa on tarkoituksena pukeutua ajoneuvon valmistusajankohdan mukaisesti. Kilpailu järjestetään ennen ajon alkua Mikkelissä Auto-Kiltan edustalla.

Tässä järjestyksessään 19. Suur-Saimaan ympäriajossa on kilpailemassa noin 190 ajoneuvokuntaa ja osallistujat tuovat tänne ennen näkemättömän paljon erilaisia ja eri aikakausia edustavia ajoneuvoja. Järjestelyissä on mukana yli 60 talkoolaista molempina päivinä.

Lähtöpaikka kaksipäiväisen ajon reitille on tänä vuonna Mikkelissä, Auto-Kilta Oy:n pihapiirissä Mikkelissä (Yrittäjänkatu 24). Ennen lähtöä kuvataan asu-ajoneuvokilpailun osallistujat klo 9 – 11.00. Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille lauantaina (2.7.) klo 9.31 ja seuraavat minuutin välein.  Nolla-autona tulee ajamaan Mikkelin Mobilistien Juhani Pietikäinen vuosimallin -66 Ford Thunderbird Cabrioletilla.

Juontajana toimivat Martti Pilz ja Hannu Lampinen SA-HK:sta.

nolla-auto1_AV

Viimeksi O-auto oli mukana vuonna 2007, kun Juhani Pietikäinen ajeli hulppeasti Ferrarilla. Kuva: Arja Vähämäki

nolla-auto_OS

Juhani PIetikäisen Ford Thunderbird Cabriolett vm. 66 on ajojen nolla-autona. Kuva: Olavi Summanen

Suur-Saimaan ympäriajolla on vahvat perinteet ja esillä on monipuolinen kalusto. Mukaan on tulossa myös suuri joukko ensikertalaisia.

Suur-Saimaan ympäriajoihin on osallistunut joka kerta kolme ajoneuvokuntaa: Olavi Nenonen De Soto L-500 (k-auto) vm. 58, Jaakko Riihelä Volkswagen Campingwagen vm. 64 sekä Olli Aho Mercedes-Benz 280 S 4 D Sedan vm. 70.

12Nenonen09_MT

Olavi Nenonen De Sotollaan Pieksämäeltä osallistuu myös asu-ajoneuvokilpailuun. Kuva: Markus Tikkanen

36Riihelä_MT

Jaakko Riihelän ajoneuvo vaihtuu tänä vuonna Ford 82 A Sedaniin vm. 36. Kuva: Markus Tikkanen

82Aho_JR

Olli Aho on uskollinen Mersumies. Kuva: Markus Tikkanen

Uudet ajoneuvokset (kymmenettä kertaa ajoissa mukana olevat) julkistetaan iltajuhlan yhteydessä Imatran kylpylässä.

timo_laulaja_MT

Yksi Suur-Saimaan ympäriajojen ajoneuvoksista v. 2010 oli Timo Laulaja perheineen. Kuva: Markus Tikkanen

Lauantaina 2.7.

Mikkeli – Anttola – Puumala – Ruokolahti – Imatra

ajoviini11_AV

Lauantaina ensimmäinen rasti on Mikkelin satamassa Ravintolalaiva Toivon edustalla, josta matka jatkuu Ollinmäen viinitilalle. Sieltä on mahdollisuus ostaa Wanhat Autot 2011 -viiniä muistoksi. Tilausohjeet on kotisivuillamme.

18_2_AV

Ollinmäen viinitilan pihassa voi seurata ajoja la 2.7. klo 10-14.00. Kuvassa Stefan Kuhlefelt Kemiöstä Peugeot 203 vm. 1956 Ollinmäellä kesällä 2010. Kuva: Arja Vähämäki

Seuraava rasti on Anttolan satamassa, josta matka jatkuu Puumalaan. Ruokailutauon jälkeen mennään Ruokolahdelle Eukonaukiolle. Ennen Imatraa Rauhassa sijaitsee Etelä-Karjalan Automuseo, johon on mahdollisuus tutustua. Ensimmäisen ajopäivän maalipaikka on Imatran kylpylällä. Iltajuhlaa vietetään klo 19.30 alkaen Imatran kylpylän liikuntasalissa. Ovet avautuvat klo 19.15.

Sunnuntai 3.7.

Imatra – Lappeenranta  – Savitaipale – Mäntyharju – Ristiina – Heimari

Sunnuntaina ajojen lähtöalue on Imatran kylpylän pihapiirissä, josta ensimmäinen ajoneuvo starttaa klo 9.01. Ensimmäinen rastipaikka on Vianorilla, Imatralla, josta ajo jatkuu kohti Auto-Kilta/Lappeenrantaa. Seuraava rasti on ABC:llä Savitaipaleella, jossa mahdollisuus pitää kahvitauko. Matka jatkuu Mäntyharjun Kisalaan, Ristiinan rasti on Rantatorilla, josta ajajat suuntaavat kohti Hotelli Heimaria, jossa odottaa maali ja palkintojenjako. Tänä vuonna ajoneuvot kuvataan Ristiinan Rantatorilla.

Haluamme tässä yhteydessä esittää parhaimmat kiitokset kaikille kilpailijoille, yleisölle, lukuisille yrityksille ja henkilöille, jotka ovat olleet tukemassa meitä sekä tehneet mahdolliseksi tämän tapahtuman järjestämisen.

Lisätietoja tapahtumasta, osanottajaluettelon sekä aikataulun saat Mikkelin Mobilistien kotisivuilta.

kansi_2011

Ajojulkaisu on jaossa rastipaikoilla. Taitto: Arja Vähämäki

järjestelytoimikunta11

Suur-Saimaan ympäriajojen järjestelytoimikunta Ollinmäellä toukokuussa.

Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimii E-KVA:sta Matti Lahti. Juryn puheenjohtajana toimii Mikkelin Mobilistien puheenjohtaja Kari Laukkanen.

ami6_AV

Pasi Kuokkanen tulee ajoon maailman rumimmalla autolla. Citroën AMI 6 vm. 64 rek. EII-61. Malli viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlia. Kuva: Arja Vähämäki

ristiinassa_AV

Tänä vuonna ajoneuvot kuvataan sunnuntaina Ristiinan Rantapuistossa, jossa on myös viimeinen rasti (nro 10). Kuva: Arja Vähämäki

Aikataulu:

Lauantai 2.7.

9.00 – 11.00 Asu-ajoneuvokilpailu (Auto-Kilta Oy:n piha, Yrittäjänkatu 24, Mikkeli)

09.31 Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille Auto-Kilta Oy:n pihasta, seuraavat minuutin välein

Rastit ja niiden aukioloajat:

Lähtö (Autokilta, Mikkeli)  9.31 -

1. rasti (Mikkelin satama) 9.40 -13.00

2. rasti (Anttolan satama)  10.30 -14.10

1 ja 2. rastin välillä mahdollisuus ajojen nimikkoviinin ostoon Ollinmäen viinitilalle.

3. rasti (Puumalan koulukeskus) 11.20 – 15.20   (Puumalassa ruokailutauko 30 min.)

4. rasti (Ruokolahti, Eukonaukio) 13.10 – 17.20

5. rasti (Automuseo/Imatra) 13.50 –18.10, mahdollisuus tutustumiskierrokseen

Saapuminen Imatran Kylpylään 14.10 – 18.30   (Päivällinen ravintolasalissa oman aikataulun mukaan)

Iltajuhla (Imatran Kylpylä) 19.30 -

Sunnuntai 3.7.

Lähtö Imatran Kylpylän pihasta  09.01 -12.20

9.01 Ensimmäinen kilpailija lähtee 2. ajopäivän reitille, muut minuutin välein

Rastit ja niiden aukioloajat:

6. rasti (Vianor, Imatra) 09.15  – 12.30

7. rasti (Autokilta, Lappeenranta) 10.10  – 13.30

8. rasti (Savitaipale, Tuohikotin th) 10.40  – 14.20   (Kahvitauko ABC:llä)

9. rasti (Mäntyharju. Kisala) 11.40  – 15.10

10. rasti (Ristiina, Rantatori) 12.30  – 16.00

Saapuminen maaliin (Heimari) 12.50  – 16.30 (Heimarissa ruokailu- sekä saunomis- ja  uintimahdollisuus)

Palkintojen jako n. klo 17.00

Tervetuloa iloiseen kesätapahtumaamme! Nauttikee kiiruhtamalla hitaasti!

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Suur-Saimaan ympäriajo 2011 järjestelytoimikunta

Linkki: Viikkoset-verkkolehti 29.6.2011


SSYA2009 infoa

Tiistai, Kesäkuu 23rd, 2009

Hauskaa olla pittää!

17. Suur-Saimaan ympäriajo 27. – 28.6.2009

Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. järjestää yhdessä Mikkelin Mobilistit ry:n kanssa vuosittain Suur-Saimaan ympäriajo -tapahtuman. Saimaan Ajot -nimellä tapahtuma ajettiin jo 1950-luvulla. Tänä vuonna Saimaata kierretään myötäpäivään. Reitin pituus on noin 300 km Saimaan rantaa seuraillen:

Mikkeli – Anttola – Puumala – Ruokolahti – Imatra
Imatra – Lappeenranta – Taipalsaari – Savitaipale – Suomenniemi – Ristiina

Ajo on tarkoitettu museoajoneuvoikäisille, entisöidyille tai hyvässä alkuperäiskunnossa oleville mobiileille ja konepyörille. Autojen vähimmäisikä on 30 vuotta.

002_lahto_vr

Kilpailun vanhin ajoneuvo on Paavo Rämön REO 4 D Sedan Wolverine vm. 1928 (USA). Kuva: Vesa Ripatti

Matkan varrella osallistujien tietoja ja taitoja mitataan erilaisilla leikkimielisillä tehtävärasteilla. Kilpailuluokkia on useita: henkilöautoille valmistusvuoden mukaan, hyötyajoneuvoille oma sarja, samoin naisille ja moottoripyörille.

Asu-ajoneuvokilpailu

459_5935_av

Suur-Saimaan ympäriajossa saattaa nähdä myös vilauksen James Bondista salaisissa tehtävissä. Kuvassa Mika-Sakari ja Liisa Komu Austin Healey 100 Le Mans vm. 55. Kuva: Arja Vähämäki

Kilpailijoiden kesken järjestetään myös asu-ajoneuvokisa, jossa on tarkoituksena pukeutua ajoneuvon valmistusajankohdan mukaisesti. Kilpailu järjestetään ennen ajon alkua Mikkelissä Auto-Kiltan edustalla.

Tämä järjestyksessään 17. ympäriajo on tähän mennessä laajamittaisin, kun kilpailemassa on n. 170 ajojoukkuetta ja osallistujat tuovat tänne ennen näkemättömän paljon erilaisia, hienoja ja kaikenikäisiä ajoneuvoja.

Lähtöpaikka on tänä vuonna Mikkelissä Auto-Kilta Oy:n pihapiirissä, Yrittäjänkatu 24. Ennen lähtöä kuvataan asu-ajoneuvokilpailu klo 9 – 11.00. Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille klo 9.31 ja seuraavat minuutin välein. Juontajana toimii SA-HK:n puheenjohtaja ja joka kerta mukana ollut Simo Pyykkönen tuttuun tyyliinsä.

Suur-Saimaan ympäriajolla on vahvat perinteet ja esillä on monipuolinen kalusto. Mukaan on tulossa myös joukko ensikertalaisia.

Suur-Saimaan ympäriajoihin on osallistunut joka kerta kolme ajoneuvokuntaa: Olavi Nenonen De Soto L-500 (k-auto) vm. 58, Jaakko Riihelä Volkswagen Campingwagen vm. 64 sekä Olli Aho Mercedes-Benz 280 S 4 D Sedan vm. 70. Uudet ajoneuvokset julkistetaan iltajuhlan yhteydessä Imatran kylpylässä.

ssya-2008-233

Ensimmäinen rastipaikka on Ravintolalaiva Toivon edustalla. Riikka ja Marko Eiskonen (oikealla) Cadillac Coupe De Ville vm. 1965. Auto on museorekisteröity v. 2007 ja se on tyttären nimissä. Kuva: Markus Tikkanen

kartta20091

Kartta 2009. Tänä vuonna ajetaan myötäpäivään. Lähtö on Mikkelistä. Kuva: Arja Vähämäki

Lauantaina 27.6.

Mikkeli – Anttola – Puumala – Ruokolahti – Imatra

Lauantaina ensimmäinen rasti on Mikkelin satamassa Ravintolalaiva Toivon edustalla. Sieltä matka jatkuu Ollinmäen viinitilalle, jossa on mahdollisuus ostaa Wanhat Autot 2009 -ajoviiniä muistoksi. Ajoneuvot kuvataan Anttolan satamassa, josta matka jatkuu Puumalaan. Seuraavat rastipaikat ovat Ruokolahdella Eukonaukiolla ja Joutsenossa Automuseolla, jossa on mahdollisuus tutustumiskierrokseen. Päivän viimeinen rasti ja taukopaikka on Imatran kylpylässä. Iltajuhlaa vietetään klo 19.30 alkaen Imatran kylpylän liikuntasalissa. Ovet avautuvat klo 19.15.

Sunnuntai 28.6.

Imatra – Lappeenranta – Taipalsaari – Savitaipale – Suomenniemi – Ristiina

Sunnuntaina ajojen lähtöalue on Imatran kylpylän pihapiirissä, josta ensimmäinen ajoneuvo starttaa klo 9.31. Ensimmäinen rastipaikka on Vianorilla, Imatralla, josta ajo jatkuu kohti Auto-Kiltaa Lappeenrantaa. Seuraava rasti on ABC:llä Savitaipaleella, josta jatketaan kohti Puolmatkaa, Suomenniemeä. Ristiinan rasti on tänä vuonna Rantapuistossa ja sieltä ajajat suuntaavat kohti Hotelli Heimaria, jossa odottaa maali ja palkintojenjako.

Haluamme tässä yhteydessä esittää parhaimmat kiitokset kaikille kilpailijoille, yleisölle, lukuisille yrityksille ja henkilöille, jotka ovat olleet tukemassa meitä sekä tehneet mahdolliseksi tämän tapahtuman järjestämisen.

Lisätietoja tapahtumasta, osanottajaluettelon sekä aikataulun saat Mikkelin Mobilistien kotisivuilta.

Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimii E-KVA:n puheenjohtaja Matti Lahti puh. 0400 652 784. Juryn puheenjohtajana toimii Mikkelin Mobilistien puheenjohtaja Kari Laukkanen puh. 050 358 9352.

Aikataulu:

LAUANTAI

9.00-11.00 Asu-ajoneuvokilpailu (Auto-Kilta Oy:n piha, Yrittäjänkatu 24, Mikkeli)

09.31 Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille Auto-Kilta Oy:n pihasta, seuraavat minuutin välein

Rastit ja niiden aukioloajat:

1. Mikkelin satama, ravintolalaiva Toivon edusta 09.40 – 12.30

· 1. ja 2. rastin välillä kurvataan mutka Ollinmäen viinitilan piha-alueen kautta (liittyy seuraavaan rastitehtävään)

2. Anttolan satama 10.30 – 13.50

· vapaaehtoinen valokuvaus

3. Puumalan koulukeskus 11.20 – 15.00

· Puumalassa ruokailutauko n. 30 min (ennakkovaraus)

4. Ruokolahti, Eukkoaukio 13.10 – 17.00

5. Joutseno/Imatra, Automuseo 13.50 – 17.50

· mahdollisuus tutustumiskierrokseen

Saapuminen taukopaikan, Imatran Kylpylän parkkipaikalle 14.10 – 18.15

Iltajuhla Imatran Kylpylän liikuntasalissa klo 19.30

SUNNUNTAI

-9.30 Aamiainen ja valmistautuminen toisen kilpailupäivän reitille lähtöön, joka tapahtuu Imatran Kylpylän parkkipaikalta

9.31 Ensimmäinen kilpailija lähtee 2. ajopäivän reitille, muut minuutin välein

Rastit ja niiden aukioloajat:

6. Vianor, Imatra 9.40 – 12.20

7. Autokilta, Lappeenranta 10.30 – 13.40

8. Savitaipale (ABC) 11.10 – 14.25


9. Suomenniemi/Puolmatka 11.40 – 15.10

· Mahdollisuus kahvitaukoon

10. Ristiina, Rantapuisto 12.10 – 15.45

Saapuminen maaliin, Hotelli Heimarin pihaan 12.30 – 16.10

Wanhat Autot 2009 -ajoviini

sirpa2

Matkamuistoksi Wanhat Autot 2009 -ajoviiniä Ollinmäen viinitilalta. Kuva: Arja Vähämäki

Tervetuloa iloiseen kesätapahtumaamme! Hauskaa olla pittää! Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Suur-Saimaan ympäriajot 2009 järjestelytoimikunta

Lisätietoja: http://www.rivakka.net/mobilist/html/ympariajot.html


20. Oldtimer Run

Kokoontumisajo harrasteajoneuvoile Visulahdessa, Mikkelissä la 27.6. klo 9 – 18.00. Ohjelmassa: satoja autoja ja moottoripyöriä, musiikkia, rompetori, arvontaa. Iltacruising. Liput 3 / 5 euroa. Lue lisää: Oldtimerrun.info

Järjestää: Mikkelin Mobilistit ry, Claybay Cruisers ry, VW Club St Michel ry sekä Saimaa Vans ry

Tervetuloa!