Archive for the ‘Aiheeton’ Category

Mediavaikuttajan 50-vuotiskakkukahvit

Keskiviikko, Lokakuu 6th, 2010

Tiistai-iltana 5.10.2010 tarjosi hienot vadelmakakkukahvit Mobilistien hallilla Otavassa mediavaikuttaja; Miämedian päätoimittaja, Mikkelin Mobilistien tiedotusvastaava, Emola-seuran sihteeri ym. ym. Arja Vähämäki.

051010_KL

Ennen tilaisuuden alkua Allu poseerasi Karin Skodan, Pasin Mossen ja Ollin Citroen vieressä. Ruusu on allekirjoittaneelta. Kuva: Kari Laukkanen

Mobilistiväki oli saapunut runsain joukoin synttärikahveille. Onnittelijoiden joukossa oli myös Miämedian kirjeenvaihtajia kyläyhdistyksistä.

juhlavakea_KP

Juhlaväkeä Mobilistihallilla Otavassa. Kuva: Kalevi Pylvänäinen

hallilla_OS

Oikealla kuvaajana toiminut Kalevi Pylvänäinen. Kuva: Olavi Summanen

Arja on toiminut viisi vuotta Mikkelin Mobilistien tiedotusvastaavana ja Suur-Saimaan ympäriajojen järjestelytoimikunnan jäsenenä. Päätehtävänä hänellä on ollut Suur-Saimaan ympäriajojen kuvaukset ja haastattelut, asu-ajoneuvokilpailussa avustaminen sekä ajojulkaisun valmistus. Juttuja on myös syntynyt mm. Viikkosiin, Kaupunkilehteen sekä Automobiiliin. Arja on myös suunnitellut Wanhat Autot -ajoviinien etikettejä ja t-paitoja. Onhan siinä hommaa muitten harrastusten ja työkiireiden lomassa. Arjalle SUURET kiitokset mobilisteilta!

Arvokas standaari ja juhlajuomaa

standaari_OS

Puheenhohtaja Kari Laukkanen ojentaa Arjalle standaarin. Hän on ensimmäinen nainen Mikkelin Mobilistien 25-vuotisen historian aikana, jolle on annettu Mobilistien pöytästandaari. Kuva: Olavi Summanen

Mobilistit muistivat Arjaa perinteisellä, tällä kertaa samppanjaa sisältävällä lasimaljakolla. Tämän lisäksi hänelle luovutettiin Mikkelin Mobilistien pöytästandaari automobiiliharrastuksen hyväksi tekemästään ansiokkaasta työstä. Arjalle hyviä tapahtumarikkaita mobilistivuosia!

puhe_KP

Arja kuuntelee juhlapuhetta, jonka piti Kari Laukkanen. Kuva: Kalevi Pylvänäinen

kakunleikkaus_OS

Kakunleikkaus. Kuva: Olavi Summanen

Vadelmakakku oli todella hyvää ja sitä oli riittävästi; pari, kolme lautasellista per henkilö. (Toinen kakku jäi koskematta).

Kiitokset vielä kerran!

Olli Summanen

Arja kiittää

Kiitos puheenhohtajalle ja Mikkelin Mobilistien hallitukselle sekä kaikille ihanille mobilistiveljille ja -siskoille sekä uskollisille ystävilleni Nettilehti Miämediassa! Teitte juhlasta ikimuistoisen! Kiitos Ollille jutun teosta ja kivoista kuvista. Jatketaan edelleen ja juhlat jatkuvat lokakuun lopulla, kun Mikkelin Mobilistit täyttävät 25 vuotta. Juhlajulkaisu on tulossa.

kiitos_AV

Kuvat on otettu Kreetalla, jossa vietin merkkipäivääni syyskuussa. Kuvat: Vesa Ripatti

Arja Vähämäki

Ruska-ajoista-Pestuuajoihin.

Sunnuntai, Syyskuu 12th, 2010

Mikkelin Mobilistien aktiiveja käväisi tässä syksyn kuluessa parissakin ajotapahtumassa; Oekeessa Savonmuassa, Kuopijossa ja Raatalammilla. Molemmissa mobilistit kahmivat palkintosijoja roppakaupalla. Kuopiossa Unto Rahikainen kolmas, palkintona painava Hiltin työkalulaukku. Sisällystä arvuuteltiin, mutta Unto piti laukun kiinni, hyvä näin, katteeksha se ois käyny.

unror_AV

Unto Rahikainen esitteli komeaa pokaaliaan Sepän Kievarin pihalla. Kuva: Arja Vähämäki

Liukkosen Seppo taisi olla 8-9:s. Ensimmäiset ajot IZUZU BELLETILLÄ Liukkosen perheellä, sammoo rattoo vua ielleen. Taisi kaikki Mikkelin autokunnat saada palkinnon, koska minäkin olin 36.s ja sain vielä neljä litraa Mobilin synteettistä öljyä palkinnoksi. Täytyy sanoa, että kyllä Kuopiossa arvostetaan liike-elämässä mobilisteja, niin oli hyvät palkinnot saatu lahjoituksina.

Rautalammilla Pestuuajoissa menestys oli melkein samaa luokkaa, kaikki palkinnoilla. Minun sijoitukseni parhaana oli kai viides tai kuudes, sijoitus meni onnenhuumassa ohi korvien. Palkintona  lippis. Pestuuajot oli minulla ensimmäiset, tapahtuma toreineen ja ZETORI-ajoineen oli niin hyvä , ensivuonna uudelleen, jos jalka nousee ja MG pelaa.

pestuu_OS

Kuvassa vasemmalta: Seppo Liukkosen IZUZU BELLET, Ollin MG ja Veikko Långin ANGLIA Rautalammin Pestuuajoissa maalialueella koulukeskuksen pihalla. Taustalla Jouni Hämäläisen MERSU. Kuva: Olavi Summanen

Kartanlukijani Eija teki ostoksia rompetorilta niin, että tuli hevoskyydillä koulukeskukselle, siis hevoskuorma rompetta!!!

Lämpöinen syksyilma suosi molempia tapahtumia. Vähän haikeana tässä on MG laitettava talvilepoon odottamaan Keski-Suomen Mobilistien Talwiajoja.

Oikein Hyvää ja Kaunista mobilistihenkistä syksyä ystävät.

T: Olli Summanen

Ollin kesäpuuhaa

Tiistai, Heinäkuu 27th, 2010

Olli Summanen sai Tapsan Tahdeilla 22.-25.7. mukavaa puuhaa: hän toimi MG:llään vm. 56 Pirkko Mannolan (Miss Suomi 1958) autonkuljettajana. Pirkko valitsi tänä vuonna uuden Iskelmä-Finlandia 2010 -voittajan.

pirkko_mannola_OS

Ihan kuin ennen vanhaan… Kuva: Olavi Summanen

jeans_OS

Jean S ihastui Ollin autoon. Kuva: Olavi Summanen

Aamulehti julkaisi ison jutun sivuillaan perjantaina 23.7.

Kasvokkain Nokialla kuvagalleria 22.7. Katso kuva

Mobilistit / Tapsan Tahdit 22.7.2010 Katso video

Olavi Summanen

Merkkipäiviä 2010

Torstai, Huhtikuu 22nd, 2010

Puheenjohtaja Kari Laukkanen 60 vuotta

KL2_AV

Ristiinassa 21.4.2010: Kari Laukkasta (vas.) onnittelemassa Mikkelin Mobilistien varapuheenjohtaja Seppo Kiiski (oik.) ja rahastonhoitaja Risto Teittinen. Kuva: Arja Vähämäki

mm_onnittelut_OS

Arja Vähämäki (vas.) toi puheenhohtajalle t-paidan ja kuohujuoman omalla etiketillä. Mikkelin Mobilistien standaari koristaa nyt Karin mökkiä. Kuva: Olli Summanen

EP2_AV

Suur-Saimaan ympäriajojen järjestelytoimikunnan puolesta onnittelut toi ristiinalainen Erkki Pettinen. Kuva: Arja Vähämäki

KL3_AV

Puheenjohtajaa muistettiin kauniina kevätpäivänä kukkasin, lahjakortein sekä mm. Vesa Paasosen upealla puupenkillä. Kuva: Arja Vähämäki

juhlavakea_AV

Juhlaväkeä Mikkelin Mobilisteista terassilla juhlakahvilla. Kuva: Arja Vähämäki

Kari kiittää

Kiitos Arjalle ja M-M hallitukselle lahjoista ja käynnistänne luonani kauniina huhtikuun 21. päivänä täyttäessäni 60 vuotta. Päivä jäi ikuisesti mieleen.
On kiva sitten joskus iäkkäänä vanhuksena muistella ja katsella standaaria pöydällä, kuinka te olette muistaneet ja arvostaneet M-Mobilistien
yhtenä jäsenenä tekemääni aherrusta lukuisten harrastajaystävien kanssa.
Hyvää  Mobilisti-kesää!

Kari Laukkanen

Lähikuvassa puheenjohtaja Kari Laukkanen

Toimittaja ja kuvat: Arja Vähämäki

Rahastonhoitaja Risto Teittinen 50 vuotta

kari_irene_risto_AV

Mikkelin Mobilistien puheenjohtaja Kari Laukkanen pitää juhlapuheen merkkipäiväsankari Risto Teittiselle. Keskellä vaimo Irene. Kuva: Arja Vähämäki

rt_miamediaan1_AV

Juhlapuheessa 21.5. Kari kiittelee Mikkelin Mobilistien monivuotista rahastonhoitajaa uutterasta työstä mobilistien hyväksi. Vieressä Mikkelin Mobilistien hallituksen jäseniä sekä mobilistiystäviä. Vas. Olavi Summanen, Veikko Saalasti, varapj Seppo Kiiski, sihteeri Paavo Kokkonen ja pitkäaikainen puheenjohtaja Olavi Valkonen. Kuva: Arja Vähämäki

rt_miamediaan2_AV

Kari Laukkanen onnittelee ja ojentaa Ristolle MM:n standaarin. Kuva: Arja Vähämäki

puuhapussi_OS

Arja Vähämäki ojentaa Ristolle “puuhapussin”, jossa oli paljon elämänviisauksia savoksi, kasööri-t-paita sekä viinipullo omalla etiketillä. Kuva: Olavi Summanen

mobiileja_AV

Kaunis kevätpäivä Ristiinan Vitsiälässä. Vas. MM:n Warre, Karin Skoda ja Vesan Camaro. Kuva: Arja Vähämäki

mobilistiveljiä_AV

Arja Vähämäki

Asu-ajoneuwos Erkki Pettinen 75 vuotta

eki_75v

Juhannusaatonaattona 24.6. Ristiinassa vas. Maila ja Erkki Pettinen. Aloitettiin juhannusta mukavissa merkeissä. Kuva: Arja Vähämäki


Mikkelin Mobilisteille hääauto

Keskiviikko, Maaliskuu 31st, 2010

Mikkelin Mobilistit ostivat Viipurista hääauton.

limukka1_SK

Volga Limousine vm. 1959 on jatkettu malli. Kuva: Seppo Kiiski

Uutta hääautoa esitellään torstaina 1. huhtikuuta klo 11.30 Mobilistihallilla, Tenholankatu 1, Mikkelissä.

Tiedusteluja ja varauksia ottaa vastaan puheenjohtaja Kari Laukkanen puh. 050-358 9352, sp: karilaukkanen @ hotmail.com.

Oikaisu

Mikkelin Mobilistien hääautoja on esitelty aikaisemmin helmikuussa. Kuvia on tulossa lisää.

Hää- ym. kuljetuksia kesällä 2010

Edellä mainittu jatkettu Volga on kuvattu Viipurin automuseossa, jonne Mikkelin Mobilistit tekivät retken maaliskuun lopussa. Kuvan otti Seppo Kiiski. Volga pysyy automuseossa, koska mitään kauppoja ei ole tehty. Juttu oli aprillia.

Toimitus


Toimintasuunnitelma 2010

Tiistai, Maaliskuu 30th, 2010

Mikkelin Mobilistit ry Toimintasuunnitelma 2010

1. Pidetään kuukausikokoukset joka kk:n alussa, pääsääntöisesti tiistaisin. Lämmityskaudella kokoukset pidetään Otavan hallilla ja kesäkaudella mahdollisesti Tenholanka­dun Mobilistihallilla
2. Kerhon omistamat museoajoneuvoja Fargo – 62 ja Wartburg – 64 pidetään liikenne‑ ja katsastuskunnossa ensisijai­sesti harrastuspohjalla. Uusista projekteista (Bedford SFK ja toinen Wartburg) jatketaan ensinmainitun kunnostusta, päämääränä sen saattaminen vuoden 2010 aikana ma-katsastuskuntoon.
3. Jatketaan Chevrolet – 29 paloautoprojektin entisöintiä peltitöiden ja kokoamisen sekä tekniikan kunnostuksen osalta.
4. Hiirolan hallikaista ylläpidetään jäsenten autojen talvisäilytyspaikkana.
5. Otavan hallia käytetään kerhon ja jäsenten ajoneuvojen talvi- sekä ympärivuotisena säilytyspaikkana hallituksen määräämin ehdoin. Hallin remonttitilaa käytetään myös kerhon ajoneuvojen entisöintiin. Hallista uusitaan itäsivun vesikourut ja maalataan katto. Hallin lämmitystä puilla jatketaan talkootyönä. Lämmityspuiksi pyritään saamaan lahjoitustavaraa. Maaliskuun -10 aikana pidetään hallin tontilla puutalkoot sekä tarpeen vaatiessa kattolumien pudotustalkoot.
6. Tenholankadun toimitilat pidetään kerhon hallinnassa. Osa Tenholankadun tiloista pyritään antamaan vuokralle kerhon jäsenistölle samoin irtisanomisehdoin, jotka liittyvät kerhon omaan vuokrasopimukseen.
7. 25.5. järjestetään perinteinen kaudenavausajelu. Kokoontuminen Mobilistihallilla Tenholankadulla.            Saunomassa käydään Juvalla, jossa tutustutaan myös paikallisen mobilistin ajoneuvokalustoon ja muuhun museoesineistöön.
8. Kurtnan rompepäiville järjestetään omakustannematka  1.- 2.5.10. Classic Motor Show:ssa Lahden messukeskusella käydään 8. tai 9.5. ja Orimattilan rompepäi­ville lähdetään porukalla 15.5. samoin omakustanneperiaatteella.
9. Järjestetään mobliili‑ikäisille ajoneuvoille tarkoitetut 18. Suur‑Saimaan ympäriajot 3. – 4.7.10 yhteistyössä Etelä‑Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry:n kanssa.
10. Osallistutaan SA-HK:n järjestämään Museoajoneuvon päivään 12.- 13.6 (?), SA-HK:n retkeilyajoihin /Tampere  ja mahdollisuuksien mukaan kerhon autolla SA-HK:n elokuussa järjestämään/organisoimaan Mobilistiviestiin.
11. Osallistutaan Kymen Kerhon järjestämään Kuninkaantien ajoon 22. toukokuuta, Savon Kerhon järjestämiin Ruska-Ajoihin syksyn alussa sekä Sisä-Savon Mobilistien järjestämille Pestuumarkkinoille/Pestuuajoon syyskuun puolivälissä.
12. Jatketaan yhteistyötä muiden paikallisten harrasteajoneuvokerhojen (mm. Claybay Cruisers, FWVC ja  Saimaa Vans ry:n  kanssa. Järjestetään yhteistyössä em. kerhojen kanssa 21.  St Michel Oldtimer Run –tapahtuma 3.7.2010 Visulahden matkailukeskuksen alueella.
13. Hoidetaan kerhon ja kerholaisten kalustolla hää- ym. Kuljetuksia, joilla hankitaan sekä PR:ää että hiukan myös euroja kerhon tarpeisiin.
14. Jatketaan kerhon hallussa olevan Mikkelin läänissä vuosina 1922-68 rekisteröityjä ajoneuvoja koskevan kantakortiston siirtämistä tietokoneelle ennen sotia valmistettujen moottoripyörien osalta.
15. Pyritään taltioimaan kerhon toimialueen ajoneuvoliikenteeseen liittyvää historiaa mm. kartoittamalla eri automerkkien myyntikanavia ja taltioimalla muuta asiaan liittyvää tietoutta autoilun alkuvuosikymmeniltä Mikkelin läänissä.
16. Huolehditaan tiedotuksesta jäsenistölle sekä perinteisten jäsenkirjeiden ja säännönmu­kaisten kuukausikokouksien kautta että hyödyntäen sähköpostitiedotteita, kerhon internet-kotisivua, Miamedian alueverkkopalvelun mahdollisuuksia ja matkapu­helimen tekstiviestejä.
17. Tehdään kerhon toimintaa tunnetuksi sopivissa yleisötapahtumissa sekä julkisen sanan välityksellä, mm. Suur‑Saimaan Ympäriajojen yhteydessä.
18. Pyritään järjestämään vapaamuotoisia kokoontumisia (viikottain/2 viikon välein) Mikkelin satamassa.
19. Otetaan osaa SA-HK:n yleisiin kokouksiin ainakin virallisella edustuksella.

Toimintakertomus 2009

Tiistai, Maaliskuu 30th, 2010

MIKKELIN MOBILISTIT ry:n toimintakertomus 2009

Hallitus

Kari Laukkanen  puheenjohtaja

Seppo Kiiski  varapuheenjohtaja

Paavo Kokkonen  jäsen, sihteeri

Pasi Kuokkanen  jäsen

Veikko Saalasti  jäsen

Risto Teittinen  jäsen, rahastonhoitaja

Olavi Valkonen  jäsen

Hallitus on kokoontunut kertomusvuoden aikana neljä kertaa erilliseen kokoukseen.

Risto Teittinen toimi kertomusvuoden ajan yhdistyksen rahastonhoitajana.

Jäsenistö

Vuoden alussa oli varsinaisia jäseniä 173. Kerhon jäsenistöstä erotettiin maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi 15 jäsentä, kolme oman eroamisilmoituksensa perusteella vuoden alkupuoliskolla sekä yksi jäsen muista syistä vuoden lopussa. Kerhon pitkäaikainen jäsen Martti Kuva kuoli kertomusvuoden helmikuussa. Uusia jäseniä kerhoon liittyi kertomusvuoden aikana 29 kpl, joista yksi oli aiemmin kerhon ulkojäsenenä. Näin ollen kerhon varsinaisten jäsenten määrä oli vuoden päättyessä 182 (181+Lahikainen). Perhejäseniä oli tämän lisäksi 19 ja vain kerho-osuuden maksavia, myös toiseen SA-HK:n jäsenkerhoon kuuluvia jäseniä 1.

Kerhon sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 3.3.2009 Otavan hallin kerhotilassa (Kalliotie 17) Mikkelissä. Kerhon uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kokouksessa Kari Laukkanen. Hallitukseen tulivat valituiksi edellisenäkin vuonna hallitukseen kuuluneet jäsenet, lukuun ottamatta Arto Hynnistä, jonka tilalle hallitukseen valittiin Olavi Valkonen. Hallitus valitsi keskuudestaan varapuheenjohtajaksi Seppo Kiiskin. Rahastonhoitajan tehtäviä hoiti kertomusvuoden ajan Risto Teittinen ja sihteerinä & jäsenrekisterin hoitajana oli Paavo Kokkonen. Kerhon tilintarkastajiksi valittiin edelleen Raimo Koljonen ja Juhani Haimilahti. Heidän varamiehikseen valittiin (samoin edelleen) Antero Paasonen ja Risto Tainio.

Museoajoneuvotarkastukset

Museotarkastuksia kerhon ma-tarkastajat Pekka Tuhkalainen (vastaavaa tarkastaja), Arto Hynninen ja Timo Volanen tekivät kertomusvuoden aikana yhteensä 23 kpl, joista 15 kohdistui kerhon jäsenten/tarkastuksen yhteydessä jäseniksi liittyneiden ajoneuvoihin ja 8 ulkopuolisten ajoneuvoihin.

Varsinainen toiminta

Kerhoiltoja pidettiin aina kuukauden ensimmäisenä tiistaina kuukausikokouksen merkeissä. Kertomusvuoden syyskuuhun saakka ne järjestettiin Tenholankadun hallin kerhotilassa ja lokakuusta alkaen Otavan hallin kerhotilassa.

Maaliskuun 14. päivänä järjestettiin Otavan hallin tontilla puutalkoot, joihin osallistui n. 40 kerholaista. Päivän aikana tontin länsiosan metsää harvennettiin ja kaadetut puut tehtiin pätkittiin sopivaan mittaan ja pilkottiin kuivumaan seuraavaa lämmityskautta varten. Pinoihin saatiin talkoopäivä aikana puutavaraa reilut 20 m3.

Kerholaiset kävivät 2.- 3.5.09 Virossa Kurtnan rompetorilla yhteisellä bussikuljetuksella 17 kerholaisen joukolla (omakustanteinen matka). Samaan viikonvaihteeseen sijoittui Lahden messukeskuksella toista kertaa järjestetty Classic Motor Show, jossa kerhomme oli mukana SA-HK:n 50-vuotisjuhlavuoden merkeissä kootulla SA-HK:n ja sen jäsenkerhojen yhteisosastolla 4 ajoneuvon ja kolmen kerhomme toimintaa esitelleen jäsenen voimin. 14.5. oltiin viiden Fiat 600:n pienoisnäyttelyssä Mikkelin Valokuvakeskuksen edustalla Länsi-Savon järjestämässä tapahtumassa. Orimattilan rompetorille tehtiin yhteinen bussimatka 16.5.09 27 jäsenen joukolla (yhteiskuljetusbussi, edellisvuotiseen tapaan ja takavuosista poiketen omakustanteinen retki).

Mikkelin Mobilistit osallistui 9 ajoneuvokunnan voimin Kymen Automobiilikerhon järjestämään Kuninkaantien Ajoon 23.5.09. Seppo Kiiskin ajoneuvokunta sijoittui ajoissa 5. sijalle kerhon Warrella sarjassa ennen vuotta 66 valmistuneet ajoneuvot. Olavi Valkosen ajoneuvokunta voitti ajoissa sarjan autot 66- valmistetut,  Kari Laukkasen ajoneuvokunta sijoittui samassa sarjassa 5. sijalle ja Pasi Kuokkasen ajoneuvokunta 6. sijalle.

Perinteinen kaudenavausajelu toteutettiin tiistaina 26.5.09. Kokoonnuimme yhteislähtöön Mikkelin satamaan ravintolalaiva Toivon edustalle ja lähdimme sieltä ajelulle, joka suuntautui kaupunkikierroksen kautta Kyyhkylän rantasaunalle. Mukana tapahtumassa oli 39 veteraaniajoneuvoa ja kerholaisia kaikkiaan yli 50 kpl.

Kerho osallistui 5.6. Ristiinan rantatorilla järjestettyyn tapahtumaan 7 museoajoneuvon voimin. Tuning Show –tapahtumaan M:lin jäähallilla 6.-7.6. Molempina päivinä näytillä Jäähallin ulkopuolella sisäänkäynnin tuntumassa oli lauantaina 18 ja sunnuntaina 21 kpl kerhon ja kerholaisten ajoneuvoja. St1:n pihassa oltiin 12.6. 12 ajoneuvon voimin.  Kerhon Fargo oli mukana Ristiinan VPK:n 60-vuotistapahtumassa 6.6., samoin Ristiinan Yrittäjien, kunnan ja kesäasukkaiden yhteistapahtumassa 26.6.09 Ristiinan Metsälinnassa. Fiksus Mikkelin 1vuotistapahtumassa oltiin mukana 5.9. yhteensä 12 ajoneuvon voimin.

Valtakunnallista museoajoneuvon päivää vietettiin Tenholankadun pihalla 13.6. yhteensä 15 ajoneuvon muodostamassa näyttelyssä.

Kesän aikana kokoonnuttiin vaihtelevalla joukolla myös Mikkelin satamassa, ravintolalaiva Toivon tuntumassa. Nämä kokoontumiset olivat keskiviikkoiltaisin.

Kerhon ja kerholaisten kalustolla tehtiin kesäaikaan myös hää-, eläkkeellesiirtymis- ja vastaavia kuljetuksia. Näistä ”keikoista” saaduilla kulukorvauksilla ylläpidettiin kerhon museoajoneuvokalustoa.

Suur-Saimaan Ympäriajot olivat 27 – 28.6.09. Mikkelin Mobilistien ja E-KVA:n yhteisesti järjestämänä. Ajot järjestettiin nyt 17. kertaa ja osanottajia oli mukana 163 ajoneuvokuntaa (osanottajaluettelossa 171). Tulijoiden määrää jouduttiin rajoittamaan ja määräajan (15.2.) jälkeen ilmoittautuneita ei voitu ottaa mukaan ajotapahtumaan lainkaan. Ajoreitille lähtö Mikkelistä Auto-Kiltan pihasta. Reitti kulki Mikkelin sataman, Anttolan, Puumalan ja Ruokolahden kautta Imatralle. Iltajuhla oli Imatran kylpylällä. Matka jatkui sunnuntaina Imatralta Joutsenon, Lappeenrannan, Savitaipaleen, Suomenniemen ja Ristiinan kautta Hotellin Heimarin piha-alueella sijaitsevalle maalipaikalle. Ajajilta saadut palautteet järjestelyjen onnistumisesta olivat edelleen erittäin myönteisiä, vaikkakin mukaan mahtui joku kriittinenkin kommentti. Ennakkoilmoittautumisia vuoden 2010 ajoihin kertyi jo maalipaikalla 135 (vuotta aiemmin 120). Tapahtuman järjestelyissä mukana olleen talkooporukan (E-KVA:n & MM:n väkeä) yhteinen saunailta järjestettiin 21.8. Heimarin rantasaunalla.

Visulahden Matkailukeskuksen alueella järjestettiin 27.6. perinteinen (jo 20. kerta!)  St Michel Oldtimer Run harrasteajoneuvotapahtuma (ajoneuvonäyttely + rompetori). Kerhomme oli mukana tapahtuman järjestelyssä yhdessä kolmen muun mikkeliläisen harrasteajoneuvokerhon (Claybay Cruisers, FVWA St Michel ry, Saimaa Vans ry) kanssa. Myös tämä tapahtuma onnistui kaikin puolin odotuksia vastaavasti, näyttelyalueella oli harrasteajoneuvoja esillä n. 450 kpl ja myös yleisöä tapahtumassa kävi mukavasti.

Torstaina 13.8. kerholaisia oli 10 ajoneuvon voimin Sepän Kievarilla. Lauantaina 15.8. osallistuimme SA-HK:n 50-vuotistapahtumaan Ikaalisissa ja sen yhteydessä kokoontumisajona järjestettyyn Mobilistiviestiin 4 museoajoneuvon ja yhteensä 14 kerhomme jäsenen voimin. Menomatkalla Ikaalisiin käytiin tutustumassa Parkanon Seudun Mobilistien vasta avattuun ajoneuvomuseoon.

Mikkelin Mobilistit osallistui Ruska-ajoon 29.8. (Kuopio) viiden ajoneuvokunnan voimin. Kaikkiaan mukana oli yli 60 ajoneuvoa. Erkki Pettisen (VW) ajoneuvokunta menestyi ajossa jäsenistöstämme parhaiten. Mukana olivat myös Olli Summasen, Veikko Långin, Kari Laukkasen ja Unto Rahikaisen ajoneuvokunnat.

Kerhomme jäsenistö kävi la 12.9. Rautalammen Pestuuajoissa osallistui kerholaisia 9 ajoneuvokunnan voimin. Kaikkiaan ajoihin osallistui runsaat 50 ajoneuvoa. MM:n jäsenistöstä parhaan pistemäärän saavutti Kokkosten ajoneuvokunta (4. sija). Paluumatkalla Rautalammelta Mikkeliin poikettiin kerhon jäsenen Kaisa Tissarin yhdessä puolisonsa kanssa pitämällä Jäppilän Kievarilla, jossa kievarin pitäjät tarjosivat matkaajille kunnon kahvit.

Kesäkauden päättäjäisajelu järjestettiin ti 22.9. Ajoreitti suuntautui Tenholankadulta kaupunkikierroksen kautta Kyyhkylän rantasaunalle. Mukana tapahtumassa oli n. 40 kerholaista ja lähes 20 veteraaniajoneuvoa.

Kerhon toimitiloihin liittyvää

Otavan hallin kunnostustöitä jatkettiin kertomusvuoden aikana mm. hallin ulkomaalaustöillä sekä rakentamalla kattilahuoneen edustalle puuvarasto. Hallin sisällä työt edistyivät mm. ajoneuvonosturin uuteen sijoituspaikkaan siirtämisen sekä remonttitilaksi varustetun hallin pohjoisimman ”pylväsvälikön” asianmukaisen kalustamisen verran. Nosturin siirrolla lähelle sisäänajo-ovea saatiin säilymään mahdollisuus käyttää nosturia, vaikka hallissa samanaikaisesti kunnostetaan suurempaakin ajoneuvoa. Hallin pohjoispuolen ”remonttiosan” ja muun hallitilan välille asennettiin myös pölyn leviämistä jarruttava pressuväliseinä.

Hallitilan kolme muuta pylväsvälikköä (n. 2/3 varsinaisesta hallitilasta) oli kerholaisten ajoneuvojen säilytyskäytössä. Syksystä 08 toukokuuhun 09 hallissa oli talvisäilytyksessä kerhon ja kerholaisten ajoneuvoja. Hallin säilytystilat ovat olleet syyskaudelle täyskäytössä. Säilytyspaikkojen haltijat ovat ottaneet osaa hallista yhdistykselle syntyneisiin kuluihin aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Otavan hallin käyttökulut kertomusvuoden ajalta olivat 2277 €, josta sähkökulujen osuus oli 1357 €. Halliin kohdistuva kiinteistövero on tämän lisäksi n. 275 €, mikäli se tulee maksettavaksi.

Otavan hallitilan lämmitystä hoidettiin pääasiassa puilla. Lämmitysrinkiin osallistui alkuvuodesta 8 ja loppuvuodesta 9 kerholaista. Lämmityskaudella lämmitysvuorot sovittiin joka toiselle päivälle Seppo Kiiskin laatiman vuorolistan mukaisesti, mutta loppuvuoden kylmillä keleillä puita poltettiin vapaaehtoisvoimin lähes joka päivä. Tällä uutteralla talkootyöllä alennettiin huomattavasti hallin lämmityskuluja. Erityistunnustuksen ylimääräisten lämmitysvuorojen hoitamisesta ansaitsevat Kari Laukkanen, Unto Rahikainen ja Olavi Summanen.

Hallitilojen tekniikkaan liittyvistä huolto- ja kunnostustöistä ovat huolehtineet ensisijaisesti Keijo Eljos ja Seppo Kiiski. Ulkomaalauksessa, siihen liittyneissä pohjustustöissä sekä puukatoksen rakentamisessa oli mukana yhteensä yli 10 henkilöä. Erikseen voidaan tässä yhteydessä mainita Jarmo Jäppisen ammattimainen työpanos ulkomaalaustöiden valmistelussa ja ohjauksessa sekä Vesa Paasosen, Jouni Hämäläisen, Kari Laukkasen ja Seppo Kiiskin panos uuden puukatoksen rakentamisessa.

Kerhon omistamassa, vuokratontilla Hiirolassa sijaitsevassa n. 160 m2 pressuhallissa, Hallikaisessa, säilytettiin kerhon ja kerholaisten kalustoa. Tyhjiä auotpaikkoja siellä oli loppuvuodesta 2-3 kpl. Hallikaisen katto vaurioitui syksyllä jonkin verran, kun sen päälle kaatui kookas puu. Katon runkorakenteet korjattiin syksyn aikana, mutta pressuun jäi pienehkölle alueelle oksien puhkaisemia reikiä, joiden paikkaaminen onnistuu vasta keväällä kelien lämmettyä.

Tenholan hallin tiloissa oli kertomusvuoden alkupuolella (talvikausi 08-09) säilytyksessä kerhon kalustoa Tenholan hallin tiloissa oli kerholaisten käytettävissä kaksipilarinosturi, jolla voitiin tehdä pienehköjä remontteja ja huoltotoimia. Nosturipaikan käytöstä saaduilla korvauksilla hankittiin kahvitarvikkeita Tenholankadun kokoustilaan. Tenholan hallin käyttökulut kertomusvuoden ajalta olivat n. 2649 €, josta vuokrakulut 1233 € ja sähkölämmityksen kustannukset n. 1194 €.

Kerhon kalustoon kohdistuneet toimet

Kerhon omistuksessa oleva ajoneuvokalusto säilyi kertomusvuoden ajan lähes ennallaan. Museoajoneuvoiksi katsastettuihin Wartburgiin ja Fargoon tehtiin tarvittavat ylläpitohuollot ja tarvittavia pienehköjä korjauksia. Näillä kummallakin autolla ajettiin vuoden aikana hää- ja muita vastaavia PR-kuljetuksia ja molemmat olivat mukana lukuisissa kerhon ”edustustapahtumissa”. Warrella osallistuttiin jo aiemmin mainitun Kuninkaantien ajon lisäksi mm. Mikkelistä Nokialle ajettuun Mobilistiviestiin. Kerhon museoajoneuvoja säilytettiin ja huollettiin Tenholankadun hallitiloissa. Myös UPM Kymmeneltä syksyllä 08 lahjoituksena saadun Bedford-paloauton kunnostustyöt aloitettiin kesällä Tenholankadun tiloissa. Syksyllä ”Petteri” siirrettiin kuitenkin Otavan hallin väljempiin tiloihin, joiden viimeistelytyöt ottivat kuitenkin oman aikansa ja siirsivät ”Petterin laajempien kunnostustöiden aloituksen seuraavan vuoden puolelle.

Chevrolet 29-paloauton entistämis-/uudelleenrakentamistyö jatkui Tenholankadun tiloissa jo seitsemättä vuotta. Pieni kantajoukko työskenteli tämän projektin parissa edelleen. Meneillään oli ensisijaisesti peltiosien kunnostusta, valmistusta ja sovittamista sekä auton aiemmin kunnostetun tekniikan asentamista takaisin alustalle. On mahdollista, että Chevrolet-projekti saadaan maalaamolle vuoden 2010 aikana.

Kerhon omistamaan kalustoon kuulunut Mercedes 913- linja-auto myytiin kertomusvuoden kesällä tarjousten pohjalta. Kerhon vuonna 2004 hankkima Dodge-paloautoaihio (vm -36) oli edelleen sijoitettuna Hiirolasta saatuihin vuokratiloihin. Syksyllä 07 lahjoituksena saatu Wartburg 311 –henkilöauto oli varastoituna Hallikaisen tiloihin. Ensin mainittu odottaa perusteellista uudelleen rakentamista ja jälkimmäinen kunnostusta joskus tulevina vuosina.

Tiedon kulku

Tiedonkulkua kerhossa hoidettiin paitsi kuukausikokouksien, tapahtumien ja talkooiltojen yhteydessä suusta suuhun -menetelmällä, myös jäsenkirjeiden avulla, joita vuoden kuluessa lähetettiin viisi. Kerhon tiedotusasioista vastaava Arja Vähämäki ylläpiti kerhon kotisivuja ja toimitti Mikkelin Mobilistien toiminnasta kertovaa aineistoa myös Mikkelin seudulla toimivaan, mm harrastekerhoja ja yhteisöjä palvelevaan ilmaispalvelimeen Miamediaan. Miamedian aineiston tuottamisessa Arjaa avustivat Olavit Summanen ja Valkonen. Kerhomme toiminnasta löytyy ajankohtaista tietoa nyt sekä omien kotisivujen kautta osoitteessa http://www.rivakka.net/mobilist/ että huomattavasti enemmän palvelintilaa tarjoavan Miamedian sivujen kautta osoitteessa: http://miamedia.fi/mobilistit/

Joustavaa ja taloudellista tiedonkulkua tavoitellessamme käytimme kirjepostin rinnalla sähköpostia. Toimiva sähköpostiyhteys (ja mahdollisuus internetin käyttöön ) oli kertomusvuoden päättyessä n. 60 %:lla kerhon jäsenistä (110/182).

Muut asiat

Kerhon voimassa olevia sääntöjä päätettiin kertomusvuoden aikana modernisoiva niin, että yhden vuosikokouksen käytännöstä siirrytään kahden vuosikokouksen käytäntöön. Sääntömuutosesityksen valmisteli työryhmä Kiiski & Teittinen ja yhdistyksen hallituksen esityksestä se käsiteltiin ja hyväksyttiin elokuun alussa koolle kutsutussa kerho ylimääräisessä jäsenkokouksessa. Sääntömuutosesitys lähetettiin sen jälkeen rekisteröitäväksi Yhdistysrekisteriin. Muutosesityksen voimaantulo siirtyy vuoteen 2010.

Kerhon puheenjohtajana vuonna 2009 aloittaneelle Kari Laukkaselle saatiin kertomusvuoden kevättalvella käyttöön kannettava tietokone, johon kerho hankki kesällä nettiyhteyden langattomana nk. mokkulayhteytenä.

Kerhon arkistotiloissa säilytetyistä Mikkelin lääniin rekisteröityjen ajoneuvojen kantakorteista (60-luvun alulle saakka) kertyi kopiotuloja kertomusvuoden aikana 67 euron verran (vuonna 08 40,50 eur.).

Kerholle vuosien varrella lahjoituksina saatu kirjallisuus (mm. korjaamokäsikirjoja, ammattioppilaitoksen ja teknisen oppilaitoksen oppikirjoja jne.) luetteloitiin kertomusvuoden aikana. Suuri osa kirjoista siirrettiin samalla Tenholankadun arkistotilasta Otavan kerhotilaan, jossa jo ennestään oli mm. Pekka Tuhkalaisen edellisenä vuonna lahjoittamaa kirjallisuutta.

Kerho sai kertomusvuoden aikana yleishyödyllisen yhdistyksen statuksen Kaakkois-Suomen veroviraston päätöksellä. Näin ollen yhdistyksen toiminnasta mahdollisesti kertyvä ylijäämä voidaan käyttää kokonaisuudessaan kerhon sääntöjen mukaisen toiminnan kuluihin. Tämä päätös ei sido Mikkelin kaupunkia kiinteistöveron osalta. Otavan hallin kiinteistön osalta on vireillä hakemus myös kiinteistöverosta vapauttamiseksi.

Keskusjärjestömme SA-HK:n vuosikokoukseen (Kangasala 18.4.) osallistuimme neljän edustajan voimin (Kari Laukkanen, Seppo Kiiski, Paavo Kokkonen ja Risto Teittinen). SA-HK:n syyskokouksessa (Tampere 14.11.) osallistuivat Kari Laukkanen, Seppo Kiiski, Paavo Kokkonen ja Risto Teittinen ja Pekka Tuhkalainen.

Pohjoisen naapurikerhomme Savon kerhon jäsenistö kävi kertomusvuoden lokakuussa (10.10.) 41 jäsenen joukolla tutustumassa toimintaamme ja toimitiloihimme. Tässä yhteydessä saimme kutsun tehdä vastavierailu Kuopioon.

Joulukuun 1. päivänä vietettiin kerhon kk-kokouksen yhteydessä myös pikkujoulua. Tapahtuman yhteydessä nimettiin MM:n vuoden 2009 Mobilisti, jonka tittelin sai Seppo Pesu.

Matka Viipuriin

Tiistai, Maaliskuu 2nd, 2010

Mikkelin Mobilistien tutustumismatka uuteen Viipurin Auto-museoon tehdään lauantaina 27.03.2010. Lähtö (Tenholankadulta) klo 06.00. Matkan hinta 68,00 €. Sis. ryhmäviisumin/matkan/ja automuseon pääsylipun ym.
Lisätietoa: Pasi Kuokkanen puh. 0500-772772, Kari Laukkanen puh. 050-3589352

Hää- ym. kuljetuksia kesällä 2010

Keskiviikko, Helmikuu 24th, 2010

Mikkelin Mobilisteille on tullut kyselyjä hääkuljetusten, eläkkeelleläksiäiskuljetusten ja vastaavien hoitamisesta kerhon ja kerholaisten kalustolla. Hääkuljetukset maksetaan kerholle ja kerho suorittaa ajoneuvon luovuttajalle kulukorvauksena vähintään puolet saadusta kyyditysmaksusta.

Mikkelin Mobilistien kuukausikokouksessa vapaaehtoisuutensa ainakin 1-2 keikan tekemiseen kesän aikana ovat ilmaisseet:

* Olavi Summanen MG Magnette ZB 4 d Saloon vm. 1956

* Kari Laukkanen Skoda 1000 MB vm. 1969

* Paavo Kokkonen Ford Consul 1958 tai Ford Zephyr 1964

* Jouni Hämäläinen MB 180 SB vm. 1961 tai 200 D vm. 1971

* Seppo Pesu Skoda Felicia vm. 1961

* Veijo Kuukka MB 280 SB vm. 1971

* Veikko Lång Ford Anglia vm. 1958

* Matti Siiskonen MB 170 vm. 1951

* Pasi Kuokkanen Moskvitsh Elite -81

* Kai Möllerin Ford LTD vm. 1972

* Vesa Paasosen Commer Cob vm. 1964

Myös kerhon Wartburg vm. 1964 sekä Fargo paloauto vm. 1964 ovat käytettävissä tämänkaltaiseen ajoon, jälkimmäinen lähinnä hyvin lyhyillä matkoilla. Kuljettajana on lupautunut toimimaan tarvittaessa myös Olavi Valkonen.

Lisätietoja:

Kari Laukkanen GSM: 050-358 9352, karilaukkanen @ hotmail.com

Voit ilmoittautua listalle seuraavassa kuukausikokouksessa. Toimita puheenjohtajalle kuva ajoneuvosta, että saadaan kuvagalleria sivulle.

Kuvat

mg_ollisummanen1

MG Magnette ZB 4 d Saloon vm. 1956. Kuva: Olavi Summanen

mg_ollisummanen2

MG Magnette takaapäin. Kuva: Olavi Summanen

skoda

Skoda 1000 MB vm. 1969. Kuva: Arja Vähämäki

consul

Ford Consul vm. 1958. Kuva: Paavo Kokkonen

zephyr

Ford Zephyr vm. 1964. Kuva: Paavo Kokkonen

jounin1

MB 180 SB vm. 1961. Kuva: Arja Vähämäki

felicia_JR

Skoda Felicia vm. 1961. Kuva: Juha Ruuth

anglia_58

Ford Anglia vm. 1958. Kuva: Arja Vähämäki

mosse

Moskvitsh Elite vm. 1981. Kuva: Arja Vähämäki

Warre

Wartburg vm. 1964. Kuva: Leena Luostarinen

paloauto

Fargo paloauto vm. 1964. Kuva: Kari Laukkanen

Mersu280SE 81_PK

Mersu 280 SE vm. 1981. Kuva: Paavo Kokkonen

Mersu200D 71_PK

Mersu 200 D vm. 1971 sekä kuljettaja Jouni Hämäläinen. Kuva: Paavo Kokkonen

Mersu170VA_PK

Mersu 170 VA vm. 1971 ja kuljettaja Matti Siiskonen. Kuva: Paavo Kokkonen

_Ford_LTD_1972Möller

Kai Möllerin Ford LTD vm. 1972. Kuva: Kai Möller

fordltd_MN

Kai Möllerin Ford LTD Convertible vm. 1972. Kuva: Mikko Neuvonen

Commer

Vesa Paasosen Commer Cob vm. 64. Kuva: Paavo Kokkonen

Lisää kuvia tulossa! Päivitetty 31.1.2011

Toimitus

Hää- ym. kuljetuksia tarjolla

Sunnuntai, Toukokuu 17th, 2009

Mikkelin Mobilisteille on tullut kyselyjä hääkuljetusten, eläkkeelleläksiäiskuljetusten ja vastaavien hoitamisesta kerhon ja kerholaisten kalustolla. Jo edellisessä kk-kokouksessa oli esillä kerhossa takavuosina käytössä ollut malli, jonka mukaan hääkuljetukset maksetaan kerholle ja kerho suorittaa ajoneuvon luovuttajalle kulukorvauksena vähintään puolet saadusta kyyditysmaksusta.

Mikkelin Mobilistien toukokuun kuukausikokouksessa 5.5. käytiin keskustelua ja vapaaehtoisuutensa ainakin 1 – 2 ”keikan” tekemiseen kesän aikana ilmaisivat:

  • Olavi Summanen (MG Magnette ZB 4 d Saloon vm. -56)
  • Kari Laukkanen (Skoda 1000 MB -69)
  • Paavo Kokkonen (Ford Consul -58 tai Ford Zephyr -64)
  • Jouni Hämäläinen (MB 180 SB -61 tai  200 D -71)
  • Seppo Pesu (Skoda Felicia -61)
  • Pasi Kuokkanen (Moskvitsh Elite -81)

Myös kerhon Wartburg -64 ja Fargo paloauto -64 ovat käytettävissä tämänkaltaiseen ajoon, jälkimmäinen lähinnä hyvin lyhyillä matkoilla.

Lisätietoja:

Sovittiin, että mahdolliset tiedustelut ohjataan Kari Laukkaselle GSM: 050-358 9352, karilaukkanen @ hotmail.com