Archive for marraskuu, 2012

Mobilistit kiskoilla

keskiviikko, marraskuu 7th, 2012

Kyllä mobilismi on kivaa harrastipa sitä millä kulkuneuvolla tahansa. Mikkelin Mobilisteilla oli Kalvitsa-päivän yhteydessä 6.10. tilaisuus matkustaa ”Lättähattu”-junan kyydissä Kalvitsasta Ristiinaan ja takaisin.

Toistakymmentä mobilistia hurautti lauantaiaamuna Kalvitsan asemalle, jonka ulkonäkö ja esineistö oli kuin suoraan 50-60-luvulta. Autot jäivät junamatkan ajaksi asemalle kalvitsalaisten ihailtaviksi, kun mobilistit siirtyivät rautapyörille. Jos linja-autossa oli tunnelmaa, niin sitä oli myös ”lättähatussa”. Eväät kaivettiin esiin, termoksista kaadettiin kahvia ja puheensorina täytti junavaunun sen huristellessa kohden Mikkeliä ja Otavaa.

Viihtyisään junamatkaan kuuluu tietenkin hanurimusiikki. Siitä huolehti Pesun Seppo ja kun kädet väsyivät, soittoa jatkoi konduktörin virkaa hoiteleva mobilisti Mauno Ihalainen.

Vaunuosastomme onneksi siellä matkusti mies, joka oli elämäntyönsä tehnyt rautateillä. Tämä kaveri tunsi tarkasti matkamme asemat ja seisakkeet, rataoikaisut ja monet tapahtumat matkamme varrelta, joten siinä matkan aikana tuli melkoinen tietopaketti.

Otavassa laskeuduimme jo ruosteisia kiskoja pitkin satamaan. Ennen sotia sinne oli junavuoro ja satamasta vielä laivayhteys Kangasniemelle. Radan nousu satamasta Otavan asemalle on kuulemma Suomen jyrkin.

Otavasta matka jatkui Mynttilään, josta siirryttiin Ristiinaan menevälle raiteelle. Kaikkialla matkamme varrella oli katselijoita kokoontunut asemille ja seisakkaille katsomaan Lättähatun kulkua ja aika paljon tuli ihmisiä myös kyytiin.

Pitkästä aikaa aurinkoinen päivä kruunasi mukavan päivän ja  junamatkan päätteeksi muutamat mobilistit jäivät vielä saunomaan Kalvitsa aseman erikoisessa saunassa. Se on nimittäin tehty aseman vanhaan WC -rakennukseen.

Borgward Hansa_RM

Mäntyharjulaisen Matti Leinosen omistama Borgward Hansa vm. 1952 on mobilistien harvinaisempaa kalustoa.

toimisto_RM

Kalvitsan rautatieaseman asemapäällikön huone on esineistöltään ja kalustoltaan kuin suoraan 50-60 luvulta.

Mauno Ihalainen_RM

Konnarina toiminut Mauno Ihalainen tuurasi Pesun Seppoa hanurin soitossa.

Otavan satamassa_RM

Otavan satama on nykyisin hiljainen. Vain kookkaat laituripengerrykset kertovat vilkkaasta toiminnasta kauan sitten.

Mobilistit_RM

Mobilistien vaunussa on tunnelmaa kun Pesun Sepon haitari soi.

Tuleva Mobilisti_RM

Tuleva mobilisti.

Teksti ja kuvat:

Raimo Mustonen