Archive for Tammikuu, 2012

Puutalkoot

Perjantai, Tammikuu 13th, 2012

talkoot1_SK

Mikkelin Mobilistien puutalkoot la 7.1.2012. Kuva: Seppo Kiiski

Mobilistiveli Seppo Pesu lupasi lahjoittaa vuoden 2011 lopulla Hirvensalmen Väisälänsaarentien varressa olevalta metsäpalstaltaan harvennushakkuupuut mobilisteille Otavan hallin lämmityspuiksi, jos mobilistit suorittavat hakkuun. Tarjous hyväksyttiin ja palstalle lähdettiin lauantaina 7.1.2012 yhdeksän maissa. Mukana oli 14 mobilistia ja enemmän kuin joka toisella moottorisaha.

talkoot3_SK

Moottorisahat ahkerassa käytössä. Kuva: Seppo Kiiski

Puuta kaatuikin arviolta 20 mottia, eli yhden vuoden tarvetta vastaava määrä, noin kuudessa tunnissa. Palatessa koukattiin Otavan hallille Sepo tarjoamille talkookahveille. Veijo Kuukka ajaa puut palstalle lanssille, jossa pidetään myöhemmin pilkkomistalkoot.

talkoot2_SK

Puutalkoissa kaatui puuta 20 mottia. Kuva: Seppo Kiiski

Mobilistit kiittävät Seppoa tästä arvokkaasta lahjoituksesta!

Seppo Kiiski

Toimintasuunnitelma 2012

Keskiviikko, Tammikuu 11th, 2012

1.    Pidetään kuukausikokoukset joka kk:n alussa, pääsääntöisesti ensimmäisenä tiistaina. Lämmityskaudella kokoukset pidetään Otavan hallilla.

2.    Kerhon omistamat museoajoneuvoja Fargo – 62, Wartburg – 64 ja Bedford -64 pidetään liikenne- ja katsastuskunnossa ensisijaisesti harrastuspohjalla. Projekteista Chevrolet-29 -paloauton entisöintiä jatketaan tavoitteena saada auto valmiiksi vuoden loppuun mennessä.

3.    Hiirolan Hallikaista ylläpidetään jäsenten kaluston talvisäilytyspaikkana.

4.    Otavan hallia käytetään kerhon ja jäsenten ajoneuvojen talvi- sekä ympärivuotisena säilytyspaikkana hal-lituksen määräämin ehdoin. Hallin remonttitilaa käytetään myös kerhon ajoneuvojen entisöintiin. Hallis-ta uusitaan itäsivun vesikourujen vedenpoistoputket. Vuoden aikana pidetään yhdet tai useammat puutal-koot sekä tarpeen vaatiessa talvella kattolumien pudotustalkoot.

5.    Jatketaan kylmän hallin suunnittelua Otavan tontille kustannusarvion laatimisella, rakennussuunnitelmien valmistelulla.

6.    Tenholankadun toimitilat pidetään kerhon hallinnassa, lämmityskaudella kylminä tiloina.. Osa Tenholan-kadun tiloista pyritään antamaan vuokralle kerhon jäsenistölle samoin irtisanomisehdoin, jotka liittyvät kerhon omaan vuokrasopimukseen.

7.    Toukokuun aikana järjestetään perinteinen kaudenavausajelu.

8.    Kurtnan rompepäiville järjestetään omakustannematka  5.5. – 6.5. Classic Motor Show:ssa Lahden mes-sukeskuksella käydään 5. tai 6.5. ja ”Orimattilan” rompepäiville Lahden Jokimaan ravirata) lähdetään porukalla toukokuun puolivälissa samoin omakustanneperiaatteella. Auton Päivään (Autoliitto) osallistu-taan syyskuun puolivälissä.

9.    Järjestetään mobiili-ikäisille ajoneuvoille tarkoitetut 20. Suur-Saimaan ympäriajot 30.6.- 1.7.12 yhteis-työssä Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry:n kanssa.

10.    Osallistutaan SA-HK:n järjestämään Museoajoneuvon päivään 11.6., SA-HK:n retkeilyajoihin /Parkano  ja mahdollisuuksien mukaan kerhon autolla SA-HK:n elokuussa järjestämään/organisoimaan Mobilisti-viestiin.

11.    Osallistutaan Kymen Kerhon järjestämään Kuninkaantien ajoon 19. (?) toukokuuta, Savon Kerhon järjestämiin Ruska-ajoihin kesän lopussa sekä Sisä-Savon Mobilistien järjestämille Pestuumarkkinoil-le/Pestuuajoon syyskuun puolivälissä.

12.    Jatketaan yhteistyötä muiden paikallisten harrasteajoneuvokerhojen (mm. Claybay Cruisers, FVWC ja  Saimaa Vans ry:n  kanssa. Järjestetään yhteistyössä em. kerhojen kanssa 23.  St Michel Oldtimer Run –tapahtuma 30.6.2012 Visulahden matkailukeskuksen alueella.

13.    Hoidetaan kerhon ja kerholaisten kalustolla hää- ym. kuljetuksia, joilla hankitaan sekä PR:ää että hiukan myös euroja kerhon tarpeisiin.

14.    Jatketaan kerhon hallussa olevan Mikkelin läänissä vuosina 1922-68 rekisteröityjä ajoneuvoja koskevan kantakortiston siirtämistä tietokoneelle ennen sotia valmistettujen moottoripyörien osalta.

15.    Pyritään taltioimaan kerhon toimialueen ajoneuvoliikenteeseen liittyvää historiaa mm. kartoittamalla eri automerkkien myyntikanavia ja taltioimalla muuta asiaan liittyvää tietoutta autoilun alkuvuosikymmeniltä Mikkelin läänissä.

16.    Huolehditaan tiedotuksesta jäsenistölle sekä perinteisten jäsenkirjeiden ja säännönmukaisten kuukausi-kokouksien kautta että hyödyntäen sähköpostitiedotteita, kerhon internet-kotisivua, Miamedian alueverkkopalvelun mahdollisuuksia ja matkapuhelimen tekstiviestejä.

17.    Tehdään kerhon toimintaa tunnetuksi sopivissa yleisötapahtumissa, julkisen sanan välityksellä, mm. Suur-Saimaan Ympäriajojen yhteydessä sekä kerhon internet-sivuston avulla.

18.    Otetaan osaa SA-HK:n yleisiin kokouksiin ainakin virallisella edustuksella.

Vahvista ilmoittautuminen

Lauantai, Tammikuu 7th, 2012

SSYA2012_miämediaan

Lappeenranta – Imatra – Ruokolahti – Puumala – Anttola – Ristiina (Heimari) -
Mikkeli – Ristiina – Mäntyharju – Savitaipale – Taipalsaari – Lappeenranta

20. Suur-Saimaan Ympäriajot järjestetään perinteiseen tapaan viikkoa jälkeen juhannuksen. Ajo on tarkoitettu museoajoneuvoille sekä muille museoajoneuvoikäisille (valmistusvuosi -81 tai sitä aiempi), entisöidyille tai hyvässä alkuperäiskunnossa oleville mobiileille ja konepyörille.

Ajotapahtumamme suosion takia ilmoittautumismenettely on kaksivaiheinen:

a)    Pyydämme kaikkia 20-vuotisjuhla-ajoomme osallistumisesta kiinnostuneita lähettämään ennakkoilmoittautumisensa 1.3.2012 mennessä. Ilmoittautumiseen liitetään alla olevan lomakkeen mukaiset tiedot.
-    Postitse ilmoittautumisen voi tehdä osoitteella: Suur-Saimaan Ympäriajot, Pohjolankatu 47, 50120 MIKKELI
-    Ennakkoilmoittautumisen voi lähettää sähköpostilla, osoite: paavo.kokkonen @ surffi.fi
-    Faksilla ennakkoilmoittautumiset voi lähettää numeroon 0306100511 (K1-Katsastajat). Jos käytät faksia, varmistathan lähetyksen perille tulon! (p. 0400-651011)

b)     Ajojen järjestelytoimikunta lähettää maaliskuun 15. päivään mennessä ajokutsut kaikille niille ajoneuvokunnille, jotka voidaan ottaa mukaan ensi kesän ajoihin. Käytännön syistä mukaan kutsuttavien ajoneuvokuntien määrä joudutaan rajoittamaan n. 200:n. Mikäli ennakkoilmoittautumisia tulee määräaikaan mennessä tätä enemmän, joutuu järjestelytoimikunta sijoittamaan osan jonotuspaikoille. Kriteerinä käytetään tällöin ajoneuvomerkin/-mallin runsasta edustusta ja jonotuspaikoille siirretään nuorimpien vuosikertojen edustajia.

ENNAKKOILMOITTAUTUMISLOMAKE

Perustiedot ajajasta:
Nimi:
Lähiosoite:
Postinumero:
Postitoimipaikka:
Puhelin:
S-postiosoite:
Osallistumiskerta Suur-Saimaan Ympäriajoon:

Perustiedot ajoneuvosta:
Merkki:
Malli/tyyppi:
Valmistusvuosi:
Entisöintivuosi:
MA-katsastusvuosi:
Muuta huomionarvoista:
Meitä kiinnostaa  osallistuminen Asu-Ajoneuvo –kisaan (Kyllä tai Ei)
Aiomme osallistua myös iltajuhlaan (Kyllä tai Ei)

Lisätietoja saat tarvittaessa Osmo Hinkkaselta, puh. 0400-909 857 tai
Kari Laukkaselta, puh. 050-358 9352.

Tulosta ajokutsu: http://www.rivakka.net/mobilist/html/ympariajot.html

Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. & Mikkelin Mobilistit ry.

Vuoden mobilisti 2011

Perjantai, Tammikuu 6th, 2012

vuoden11_mobilistit_OS

Kuvassa keskellä vas. puheenjohtaja Kari Laukkanen ja pokaalin saanut Pertti Myyryläinen. Kuva: Olavi Summanen

mobilisti11_PK

Pertti Myyryläinen pokaaleineen. Kuva: Pasi Kuokkanen

Mikkelin Mobilistien pikkujouluissa 13.12.2011 vuoden 2011 Mobilistiksi valittiin Pertti Myyryläinen. Perusteluina valinnalle oli mm. monipuolinen ja aktiivinen toiminta Otavan hallitontin käytön ja käytettävyyden kehittämisessä. (Mm. täyttömaiden hankkiminen tulevan kylmän hallin rakennuspaikalle sekä ko. maiden tasaaminen).

Uusi mobilistivuosi alkanut

Tiistai, Tammikuu 3rd, 2012

kalenteri_2012

Mobilistivuosi 2012 on alkanut. Kalenterin kannessa komeilee Petteri. Alkuperäinen kuva: Olavi Summanen

Kuukausikokoukset Otavassa mobilistihallilla kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 18.00.

Helmikuun kuukausikokous ti 7.2.2012 klo 18.00. Tervetuloa myös uudet jäsenet!

Seuraa tiedotusta Miämediasta ja kotisivuiltamme.

Hallitus