Archive for Syyskuu, 2010

Ajokauden päätösajelu Mikkelin Mobilisteilla

Sunnuntai, Syyskuu 26th, 2010

Perjantaina 24.09.2010 kokoontui mobilistit Tenholan hallille. Oli ajokauden päätösajelun aika. Matkan kohteena oli Miekankoski ja siellä mobilistijäsen Olavi Nupposen kesäasunto. Olavi oli aivan “salaa” päässyt täyttämään 60 vuotta.  Hän halusi juhlavuoden kunniaksi tarjota mobilisteille saunaillan kahvituksineen.

nupponen2_OS

Kari Laukkanen ojentaa syntymäpäivätervehdyksen Olavi Nupposelle. Kuva: Olli Summanen

Tervetulotoivotusten aluksi puheenhohtaja Kari luovutti illan isännälle perinteisen “putelin” syntymäpäivälahjana.  28 jäsentä oli saapunut ihailemaan erittäin kaunista rantamaisemaa ja hienoa huvilaa. Naisväki ei ollut oikein saunomistuulella, yksi uskalias oli. Kyllä me miehet olemme tottuneet selitykseen: tukka kastuu , olen juuri tullut kampaajalta ym,pientä. Miehille jäikin näin ollen runsaasti aikaa löylynheittoon. Seppo Pesu viihdytti haitarimusiikilla, eikös se ole Suomen suvea: tyyni ilta järven rannalla ja haitari soi!

nupponen1_OS

Illan isäntä vasemmalla. Vieressä puheenhohtaja Kari Laukkanen ja mobilisteja. Kuva: Olli Summanen

Kahvitarjoilu oli hyvää:sen seitsemän sortin pullan ja piparien kera. Makkaran paistohan kuuluu päätösajelun ohjelmaan perinteisesti. Homma hoitui isännän kaasugrillillä mainiosti. Paistomestareina isä ja juniori Teittinen, kypsää oli!

Ilta kului rattoisasti, puheenaiheet sivusivat ilmiselvästi MOBILISMIA, taisi tulla jokunen tanssireissukin käytyä “uudelleen”, silloin kun oltiin nuoria ja komeita, nyt ei olla kuin komeita. Eikös se näin ole herrat mobilistit?

Kellon lähetessä puoltayötä oli kotiinlähdön aika. Saunareissu oli todella miellyttävä tapahtuma, tästä SUURI KIITOS Herra ja Rouva Nupposelle.

Mikkelin Mobilistien puolesta,

Olli Summanen

Ruska-ajoista-Pestuuajoihin.

Sunnuntai, Syyskuu 12th, 2010

Mikkelin Mobilistien aktiiveja käväisi tässä syksyn kuluessa parissakin ajotapahtumassa; Oekeessa Savonmuassa, Kuopijossa ja Raatalammilla. Molemmissa mobilistit kahmivat palkintosijoja roppakaupalla. Kuopiossa Unto Rahikainen kolmas, palkintona painava Hiltin työkalulaukku. Sisällystä arvuuteltiin, mutta Unto piti laukun kiinni, hyvä näin, katteeksha se ois käyny.

unror_AV

Unto Rahikainen esitteli komeaa pokaaliaan Sepän Kievarin pihalla. Kuva: Arja Vähämäki

Liukkosen Seppo taisi olla 8-9:s. Ensimmäiset ajot IZUZU BELLETILLÄ Liukkosen perheellä, sammoo rattoo vua ielleen. Taisi kaikki Mikkelin autokunnat saada palkinnon, koska minäkin olin 36.s ja sain vielä neljä litraa Mobilin synteettistä öljyä palkinnoksi. Täytyy sanoa, että kyllä Kuopiossa arvostetaan liike-elämässä mobilisteja, niin oli hyvät palkinnot saatu lahjoituksina.

Rautalammilla Pestuuajoissa menestys oli melkein samaa luokkaa, kaikki palkinnoilla. Minun sijoitukseni parhaana oli kai viides tai kuudes, sijoitus meni onnenhuumassa ohi korvien. Palkintona  lippis. Pestuuajot oli minulla ensimmäiset, tapahtuma toreineen ja ZETORI-ajoineen oli niin hyvä , ensivuonna uudelleen, jos jalka nousee ja MG pelaa.

pestuu_OS

Kuvassa vasemmalta: Seppo Liukkosen IZUZU BELLET, Ollin MG ja Veikko Långin ANGLIA Rautalammin Pestuuajoissa maalialueella koulukeskuksen pihalla. Taustalla Jouni Hämäläisen MERSU. Kuva: Olavi Summanen

Kartanlukijani Eija teki ostoksia rompetorilta niin, että tuli hevoskyydillä koulukeskukselle, siis hevoskuorma rompetta!!!

Lämpöinen syksyilma suosi molempia tapahtumia. Vähän haikeana tässä on MG laitettava talvilepoon odottamaan Keski-Suomen Mobilistien Talwiajoja.

Oikein Hyvää ja Kaunista mobilistihenkistä syksyä ystävät.

T: Olli Summanen

SSYA2010-kuvagalleria valmis

Tiistai, Syyskuu 7th, 2010

11_2_AV

Ollinmäen viinitilalla oli vapaaehtoinen kuvausrasti la 3.7. Kuvausvuorossa (nro 11) Raimo O. Honkanen Ford Pick-Up vm. 1940. Hääpari Heidi Ruhtinas ja Pekka Lehkonen oven edustalla seurasi tapahtumaa. Kuva: Arja Vähämäki

18. Suur-Saimaan ympäriajon kuvagalleria on valmis.

Suurkiitokset kaikille kuvaajille avustanne! Mukana oli useita kuvaajia ja lisää kuvia löytyy kuvia mm. Pasi ja Torsti Sotaraudan sekä Alpo Skaffarin nettialbumeista.

Katso kuvat Mikkelin Mobilistien kotisivuilta

Haastatteluja ja kuvia tulossa lisää Miämediaan.

Arja Vähämäki