SEURAN HISTORIAA

Lehmuskylä-seuran 30-vuotisjuhla 23.4.2006, varapuheenjohtaja Kalevi Pulkka (kuvassa)

kalevi-ja-historia_6

Arvoisat kutsuvieraat ja hyvät lehmuskyläläiset!

Haluan myös toivottaa teidät tervetulleiksi tähän 30-vuotisjuhlaamme.

Minulle on annettu tehtäväksi kertoa seuran historiaan liittyviä asioita. Seuran vaiheiden lisäksi haluan kertoa myös Lehmuskylän historiaa lyhyesti.

Yleistä

Lehmuskylä on kanta- Mikkelin suurimpia kaupunginosia. Sen rajat ovat varsin selkeät: Pohjoisessa Lehmuskylä rajoittuu Savilahdenkatuun (Kangasniemen tiehen), etelässä Otavankatuun. Lännessä raja kulkee Karikossa olevasta Johtokadun risteyksestä lentokentän suoja-alueen tuntumaan, siitä golf-kentän poikki Lentokentänkadulle ja edelleen Jyväskylän tietä Juontokadun teollisuusalueen kiertäen Savilahdenkadun ja puron risteykseen. Idässä raja kulkee Kiiskinmäeltä Saattotietä Terveyskeskuksen kohdalle ja siitä Pankalammen yli, jonka pohjoispäästä purouomaa Savilahden kadulle.

Tsaari Nikolai I perusti Mikkelin 7.3.1838. Tuskin kukaan tuolloin olisi arvannut, että Lehmuskylän nykyinen alue muodostuisi joskus yhdeksi Mikkelin suosituimmaksi asuma-alueeksi. Miltä maisema tuohon aikaan näytti? Vanhalta Heinolan maantieltä   katsottuna maisemaa hallitsivat kolme riihtä, joista yksi sijaitsi nykyisen Tuuliviiri-kaupan tienoilla ja muut kaksi siitä länteen. Nuijamiehen ja Lehmuskylän alueet olivat kaupungin omistamia plantaasipeltoja. Niitä vuokrattiin kaupunkilaisten virkistys- ja viljelykäyttöön. Laihalammen pinta oli tuolloin noin metriä nykyistä korkeammalla. Keväisin tulvavedet yltivät nykyisen Pihlajatien tasalle jopa sen yli.

Peltojen käyttöä ruvettiin tehostamaan erityisesti vuonna 1916. Senaatin maanviljelystoimikunta kehotti kaupunkeja järjestämään asukkailleen vihannes- ja juurikaspalstoja. Seuraavana vuonna alueella oli l54 vihannes-, 101 peruna, ja 102 siirtomaapuutarhapalstaa.

Lehmuskylän alueen metsät toimivat myös karjan laidunmaana. Vuonna 1844 teki Mikkelin kaupunki mm. loisnainen Anna Hämäläisen kanssa sopimuksen karjan kuljettamisesta laitumelle. Joka aamu kuudelta karja koottiin laitumelle ajamista varten Ristimäen kentälle. Sinne se ajettiin illalla myös takaisin. Kokoamishetki töräytettiin joka aamu tuohitorvella.  Kesän palkka Annalle oli 17 hopearahaa ja 14/7 hopeakopeekkaa 50:tä lehmää kohden.

Kaupunki vuokrasi myös alueen kalavesiä. Esimerkiksi vuonna 1925 kaupunki antoi vuokralle viideksi vuodeksi Pankalammen ja Pankajoen vesialueen kalastusoikeudet kauppias Pekka Turuselle. Tätä kaupunkilaiset eivät hyvällä katsoneet. Vasta vuonna 1933 vuokraaminen saatiin peruutetuksi kaupunginvaltuustolle tehdyllä anomuksella. Tuolloin kaikki kaupunkilaiset saivat luvan onkimiseen ja kalastamiseen.

Jo varsin varhaisessa vaiheessa alettiin vainajia haudata Harjun hautausmaan alueelle. Vuonna 1891 senaatin antaman perustamiskirjan perusteella saatiin leposija kaupunkilaisille Laihalammen rantaan. Harjun siunauskappelin on piirtänyt yliarkkitehti Martti Välikangas ja se vihittiin käyttöön vuonna 1937. Alueella on ollut vuodesta 1955 alkaen myös ortodoksinen hautausmaa.

Lehmuskylän kehitys nykyiselleen

Asutusta Lehmuskylään alettiin suunnitella jo vuosina 1909 ja 1919; näiltä vuosilta ovat peräisin ensimmäiset kaavoitussuunnitelmat, jotka eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään toimenpiteisiin. Paineita laajentaa asutusaluetta aiheuttivat mm. ahtaat asumisolot kaupungin alueella, jossa huono hygienia edisti kulkutautien nopeaa leviämistä.

1940-luvuun tärkeimpiä asuntohankkeita Mikkelissä oli Lehmuskylän omakotialueen toteuttaminen. Talvisodan pommituksissa Mikkelin kaupunki vaurioitui pahoin (164 taloa tuhoutui täysin). Talvisodan päätyttyä Mikkelin läänin vastuulle sälytettiin noin 30 000 siirtolaisen asuttaminen. Asuntopula oli huutava. Se tiedettiin myös ulkomailla. Ruotsissa käynnistettiin ns. lahjatalotoiminta. Sen seurauksena yksin Mikkeliin lahjoitettiin 40 taloa. Näistä 15  päätettiin sijoittaa Lehmuskylään. Arkkitehti Matti Hämäläinen laati vuonna 1940 ensimmäisen asemakaavan. Lahjatalot sijoitettiin nykyisen Lehmuskadun varteen harjanteelle.

Samana vuonna tilattiin Ruotsista lehmuksen taimia, mutta kun ne lopulta saapuivat, oli niillä ottajia ja ne sijoitettiin aivan muualle. Toki nimi saatiin taimien perusteella kylällemme.

Välirauhan aikana alettiin rakentaa siirtoväelle lisää asuntoja, joiden rahoitus tuli pitkälti Ruotsista. Arkkitehti Kauko Tuomisen suunnittelemat kahden perheen talot rakennettiin Lehmuskadun alueelle . Jatkosodan alettua asuntopula jossakin määrin helpottui, kun osa evakoista siirtyi sotatoimien edistyttyä takaisin Karjalaan. Jatkosodan päätyttyä oltiin taas entistäkin suuremmassa ahdingossa. Evakkoja tuli jälleen.

Vuonna 1944 laadittiin Lehmuskylän alueen laajempi asemakaava. Kiinteistölautakunnan esityksestä kaupunginhallitukselle päätettiin tilata A Ahlström Oy:ltä 30 puutaloa ja niistä 22 sijoitettiin Lehmuskylän alueelle Poppelitielle ja Lehmuskadulle. Näiden kahden kadun asukkaat muodostivatkin pitkän aikaa Lehmuskylän ainoan asutuksen.

Pienenä yksityiskohtana mainittakoon Jussi-Pekkojen perhe, joka muutti 1945 asumaan Poppelitielle. Elättääkseen yhdeksän henkisen perheensä isä Adolf pystytti kunnalliskodilta vuokraamalleen maapalalle kasvihuoneita. Kasvihuoneet sijaitsivat Pihlajatien ja Jalavakadun risteyksen alueella. Kasvihuoneissa kasvatettiin mm. taimia, kurkkuja ja juureksia. Tuotteet Adolf Jussi-Pekka vei käsikärryillä, myöhemmin erään hevosmiehen kärryillä torille. Puutarhasta kaupattiin myös kukkia naapurien tarpeisiin.

Seuraavaksi esitän nopean kuvakavalkaadin eri vuosikymmeniltä, joista käynee selville miten, Lehmuskylä on saanut nykyisen ilmeensä. Liikerakentaminen Karikon alueelle on jätetty esittämättä.

Vuonna 1945 vahvistettua Lehmuskylän asemakaavaa korjailtiin pariin otteeseen.

1950-luvullakin Lehmuskylää rakennettiin, vaikka Suomessa elettiin niukkuuden aikaa sotakorvausten maksamisen takia. Rakennustarvikkeista oli ankara pula.Kaupungin vesitorni valmistui v 1953 ja Kiiskin lämpö-voimala v 1958. Kiiskinmäenkadun itäpäähän rakennettiin omakotitaloja. Sotainvalidien Veljestatalo I nousi Vesitorninkadulle v 1959- 1960.

Rakentaminen oli kaupunginosassamme voimakkaimmillaan 60- ja 70 luvuilla.

1960-luvulla alussa Lehmuskylän asemakaava sai lopullisen muotonsa kahdessa kaava- muutoksessa. 1960-luvun alussa rakennettiin tornitalot  Vesitorninkadulle. Uusia omakotitaloja nousi mm. Pihlajatielle, Koivukadulle, Kelotien eteläpäähän sekä Tuomikadun  ja Tammikadun varteen. Katuja ja kunnallis-tekniikkaa rakennettiin pikaista vauhtia. Poppelitien varteen ja Saarnikadulle saatiin uusia vuokra-asuntoja.

1970-luvulla Pihlajatien ja Koivukadun varteen nousi kolme aravakerrostaloa v 1969- 1970 ja niiden läheisyyteen vähän aiemmin E-Kauppa sittemmin Manteli, joka on nykyisin Siwa. Kelotien pohjoispäähän ja Lehmuskadun varteen tuli omakotitaloja ja rivitaloja.

1980-luvulla rakennettiin mm. Kiiskinmäenkadun länsiosaan rivitaloja ja omakotitaloja  sekä Tammikadun länsipäähän kahdeksan omakotitaloa.

V 1991 valmistui Pihlajatie 2:een esikoislestadiolaisten kirkko.

Vieläkin on Lehmuskylässä vapautuvaa tonttimaata. Entisen ulkovaatteen tontille on kohonnut vuoden sisällä kaksi komeaa kerrostaloa. Kolmaskin vielä rakennetaan. Kiiskin lämpövoimalaa ollaan purkamassa uudisrakennuksen tieltä tänä vuonna.

Myös julkisia rakennuksia on noussut runsaasti Lehmuskylään: Terveyskeskus v 1977  ja Hammaslaboratorio vuonna 1978, invalidien palvelutalo ja vanhusten päiväpalvelukeskus 1980-luvun lopulla sekä viimeisimpänä Pihkapuisto  Oksakujalle v 2002 j.n.e.

Monesti asunnonvälittäjät mainostavat myydessään asuntokiinteistöä sanomalla, että se sijaitsee palvelujen äärellä. Lehmuskylän kiinteistöt sijaitsevat palvelujen keskellä. Täältä löytyy kaikkea mahdollista; vain synnytyslaitos on kauempana kuin huutohollilla.

Nykyisin Lehmuskylä on kesäisin todellinen ”viherlandia”. Lähes kaikki omakotitalot ja osa rivitaloista on ympäröity pensasaidoin. Puustoa on kasvanut alueelle jo kiusaksi asti. Suuri osa pientaloista on rakennettu puusta ja ne on maalattu monin, yleensä vaaleasävyisin värein, mikä tekee kaupunginosastamme entistäkin viehättävämmän.

Vuosikymmenten kuluessa siitä on tullut meidän kaupunginosamme.

Lehmuskylä-seuran vaiheista.

Hyvät kuulijat!

Kun Lehmuskylä oli pääosin rakennettu, heräsi ajatus, että kaupunginosamme tarvitsee oman seuransa.                               Lehmuskylä-seura perustettiin 28. huhtikuuta 1976 ja ilmoitettiin yhdistysrekisteriin kesäkuussa v 1978. Perustavassa kokouksessa olivat läsnä Paavo Olavi Grönholm, Maija Mirjam Hämäläinen ja Timo Antero Mattelmäki, jotka muodostivat myös ensimmäisen hallituksen rungon Grönholmin toimiessa puheenjohtajana aina vuoteen 1985. Näiden kolmen lisäksi hallitukseen kuuluivat Ulla-Maija Suuniittu (sihteeri), Onni Aapeli Pulkkinen (rahastonhoitaja), Liisa Pauliina Grönholm, Seppo Ilmari Kangasvaara, Keijo Kalervo Siitari ja Raimo Rainar Vana.

Sittemmin Paavo Grönholmin jälkeen puheenjohtajina ovat toimineet: Pirjo Hiltunen, Keijo Siitari, Teuvo Mäkinen, Kalevi Pulkka, Risto Rantalainen, Kalevi Tetri sekä nykyinen puheenjohtaja Olavi Putkonen

Sihteerin vaativaa tehtävää ovat hoitaneet Ulla Maija Suuniitun jälkeen Martti Susitaival, Maija Pöyry, Marja-Leena Kokkonen sekä nykyinen sihteerimme Sirpa Riittinen.

Kaikkein pisimmän uran toimihenkilönä on tehnyt Martti Susitaival, joka aloitti seuran rahastonhoitajan tehtävän jo sihteeriaikanaan ja on edelleenkin rahastonhoitaja. Siis reippaat 20 vuotta.

En lähde luettelemaan johtokunnan jäsenten nimiä heitä millään lailla väheksymättä. Monet heistä ovat olleet vuosikausia mukana aktiivisesti järjestämässä seuran tilaisuuksia.

Sääntöjensä mukaisesti seura luotiin kaupunginosan asukkaiden yhdyssiteeksi, edistämään heidän harrastuksiaan ja viihtyvyyttään. Lisäksi sen erityisenä tehtävänä on valvoa alueen asukkaiden sosiaalisia ja paikallisia etuja.

Tavoitteidensa toteuttamiseksi seura järjestää kokouksia, esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia. Siinä on säännöt pähkinänkuoressa.

Seuran toiminnasta

Edellä mainitsemiani tarkoitusperiä seuramme on toteuttanut kolme vuosikymmentä.

Otin katkelman seuran vuoden 1983 toimintakertomuksesta Siitä selviää, mitä tuolloin touhuttiin: Johtokunta kokoontui Paavo Grönholmin johdolla kuusi kertaa. Kevät- ja syyskokoukset pidettiin, jolloin isäinpäiväjuhlaa vietettiin syyskokouksen yhteydessä.

Kohdassa muu toiminta kerrotaan, että

– on järjestetty hiihtokilpailut 3-12 vuotiaille Laihalammen puistossa,

– äitienpäiväjuhlaa on vietetty Siekkilä-seuran kanssa  Siekkilän koululla

– Susiniemeen järjestettiin saunaretki 14.7.

– ohjelmallinen ilta järjestettiin Laihalammen puistossa ( suuri määrä kyläläisiä osallistui )

– nuorisokerho on jatkanut toimintaansa Poppelitie 10:ssä,

– lentopalloa on pelattu Siekkilän koululla ja kesäisin Lehmuskylän kentällä.

Valokuvanäyttelyssä on joitakin kuvia erilaisista tapahtumista vuosien varrelta, joita en ole kustannussyistä voinut sisällyttää esitykseeni.

Toimintamuodot ovat olleet samantapaisia läpi kolmen vuosikymmenen.

Hiihtokilpailut on pidetty lähes joka vuosi. Varsin moni nuori on saanut ensimmäisen palkintolusikkansa Laihalammen puiston koitoksista.

Retkeilyä on jatkettu vuosittain erikohteisiin. Viime vuosina on tutustuttu myös lähiympäristöön kuten lentoasemaan ja parina vuotena on tihrusteltu tähtiä vesitornin päällä olevasta, Mikkelin Ursan hallinnoimasta tähtitornista.

Myös kyläläisten kesäteatteriretki on tullut kuvaan mukaan. On käyty Kangasniemellä, Mäntyharjussa, Pertunmaalla, Ristiinassa ja jopa Mikkelin Teatterissa. Parina vuotena on tehty lapsille tarkoitettu tivolimatka Kouvolan Tykkimäelle. Osallistuja on ollut aina linja-autollinen.

Erilaista kerhotoimintaakin on järjestetty mm. suunnistuskurssi kaikenikäisille.

Reilut 10 vuotta on oltu mukana järjestämässä seurakunnan laskiais- ja syystapahtumia, joissa seuran osuus on ollut erilaisten leikkien ja kilpailujen pitäminen lapsille.

Seura on ollut aktiivinen myös kaupungin johdon suuntaan. Monenlaisia kirjelmiä ja esityksiä on laadittu ja lähetetty kyläläisten parhaaksi. Seuramme esityksestä mm. saatiin penkit Laihalammen puistoon.

Seuramme on kiinnittänyt huomiota myös Laihalammen kuntoon. Apua on saatu sekä kaupungilta että Etelä-Savon ympäristökeskukselta. Julkinen taho on niittänyt lammen kasvillisuutta kolmena kesänä ja kylämme talkoomiehet ovat nostaneet roippeet rannalle poiskuljetusta varten. Myös rantapusikot on raivattu kahtena kevättalvena seuran talkoovoimin.

Viranomaiset ovat käyneet pitämässä lukuisia esitelmiä asumiseen liittyvistä aiheista kyläläisille.

Varsinainen voimanponnistus oli myös Lehmuskylän historiakirjasen aikaansaaminen. Aineiston keräys alkoi vuonna 1992 siinä vaiheessa, kun alkuperäisiä lehmuskyläläisiä oli vielä joitakin asioista kertomassa. Historiatoimikunnan lisäksi aineistoa keräsivät silloisen johtokunnan jäsenet. Erityisen paljon kuvamateriaalia saatiin Pauli Ihalaiselta ja Paavo Jussi-Pekalta. Kansien valmistuksen toteutti Pauli Ihalaisen veli ja painatus toteutettiin kaupungin painotekniikalla. Aineiston puki kirjaksi Anna Mari Salonranta vuonna 1995.

Kirjan nimeksi tuli Lehmuskylä- meidän kaupunginosamme. Tällöin oli kulunut 55 vuotta kylän ensimmäisen asemakaavan laatimisesta.

Mainittakoon, että seura kustansi kirjan omista varoistaan. Painos oli 500 kpl, josta on vielä osa myymättä.

Samoihin aikoihin painettiin myös Paavo Jussi-Pekan lentovalokuvan pohjalta seuralle oma postikortti opaskarttoineen.

Lopuksi

Kylä on nyt 66 -vuotias ja Lehmuskylä-seura täyttää ensi viikolla tasan 30 vuotta.

Pari vuosikymmentä täällä asuneena voin tuntea ylpeyttä kylästämme. Se on hyvä paikka asua. Siitä on tullut minunkin kaupunginosani.

Kauan seuran johtokunnassa toimineena toivon seuralle vireitä toimintavuosia. Aktiivisella kaupunkiosaseuralla on iso merkitys asumisviihtyvyyden lisäämisen kannalta. Yhteen asiaan toivon parannusta: Seuran toimintaan pitäisi saada mukaan enemmän nuoria perheitä, joita muuttaa jatkuvasti sukupolven vaihdoksen myötä kaupunginosaamme. Nuorten perheiden ideoissa ja toiminnassa on seuramme tulevaisuus.