Lehmuskylässä ulkoiltiin ja hiihdettiin kilpaa

maaliskuu 25th, 2011 by Sirpa

Lehmuskylä- ja Siekkilä-seurat järjestivät sunnuntaina 20.3.2011 ulkoilutapahtuman Laihalammen leikkipuiston alueella.

Paikalle oli saapunut lapsia vanhempineen ja hiihtokilpailuun ilmoittautui 13 rohkeaa lasta Lehmuskylän ja Siekkilän alueilta.

Seurat olivat saaneet avukseen Turre-koiran, joka johdatteli päivän ensimmäisen kilpailijan ladulle. Sen jälkeen Turre viihdytti lapsia ja aikuisia alueella.

Pieni lumisade ennen kilpailun alkua hätyytti kasvomaalarit suojaan hieman kauemmaksi varsinaiselta kilpailupaikalta Kun lumisade lakkasi, taiteilijat pääsivät pensseleineen ja väreineen aivan tapahtumien keskipisteeseen ja hetkittäin syntyikin jonoa taiteilijoiden pöydän äärelle. Kaikki halukkaat saivat poskeensa jonkin pikku kuvan.

Makkaranpaistamista varten oli paikalle tuotu ”grilli” jossa K-market Tuuliviirin sponsoroimat makkarat mukavasti tirisivät. Makkarat, kahvit, mehut ja pullat maistuivat ulkoilemaan saapuneelle väelle.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Ulkoilupäivän kuvasatoa

lähtö- ja maalialueen tunnelmia Lähtö- ja maalialueen tunnelmia
Kuva0061-1 Turre-koira johdatteli ensimmäiset hiihtäjät ladulle. Hikiset oltavat jatkui kun lapset tämän tästäkin teettivät Turrella kaikkea sitä, mitä hyvin opetetun koiran tulee tehdä: istua, kieriskellä….
Kasvomaalauspaikalle syntyi jonoa Paikalla oli myös  taiteilijoita, jotka tekivät kasvomaalauksia
Kuva0069-1 Yleisö seuraa tarkkana palkintojenjakoa

Toimintaa vuonna 2011

helmikuu 9th, 2011 by Sirpa

Lehmuskylä-seura on tälle vuodelle suunnitellut seuraavanlaista toimintaa:

*20.3.2011 klo 13.00 alkaen perheulkoilutapahtuma Laihalammen puistossa; hiihtokilpailut lapsille ja muuta muukavaa yhdessäoloa

*Laihalammen tilan parantamisen kampanjointi

*Seuran kevätkokous 12.4.2011 klo 19.00

*Kesä/syystapahtuma: teatteriretki tai syystapahtuma kaukalolla

*Syyskokous marraskuussa

Tapahtumista ilmoitetaan tarkemmin Länsi-Savon järjestöpalstalla.

Salivuoro Siekkilän koululla

syyskuu 1st, 2010 by Sirpa

Lehmuskylä-seura ry:n salivuoro Siekkilän koululla torstaisin syyskuun alusta klo 18.30-21.30. Ensimmäinen puolitoistatuntinen naisille ja toinen miehille.

Salivuoron poikkeuksista ilmoitetaan liikuntasalin ilmoitustaululla, kannattaa seurata!

Tervemenoa pelailemaan!

Toimintakertomus vuodelta 2009

toukokuu 13th, 2010 by Sirpa

Toiminnasta lyhyesti

Lehmuskyläseuran toiminnassa toimintavuosi oli kolmaskymmenesneljäs (34).

Vuoden toiminta toteutettiin pääosin toimintasuunnitelman mukaisesti. Osa toiminnasta tapahtui yhteistyössä Siekkilä- ja Tusku-seurojen kanssa. Yhteisesti järjestettiin mm. perheiden ulkoilupäivä maaliskuussa Laihalammen jäällä ja lasten urheilutapahtuma syyskuussa Laihalammen puistossa.

Edellisen toimintavuoden aikana oli johtokunta todennut tarpeelliseksi selvittää Lehmuskylä-seuran toiminnan jatkamisen perusteet.

Asian selvittämiseksi tehtiin tammikuussa lehtijuttu seurasta ja sen toiminnasta. Helmikuussa seuran jäsentiedotteessa pyydettiin kyläläisiä mukaan seuran toimintaan. Samalla toivottiin vinkkejä seuratoiminnan kehittämiseksi.

Kesäkuussa oli vuorossa kysely, joka jaettiin kaikkiin Lehmuskylän koteihin.

Kyselytutkimuksessa pyydettiin vastauksia seuraaviin toimintavaihtoehtoihin:

-toiminnan jatkamista jonkun naapuriseuraan yhdistymisellä (seurojen yhdistäminen)

-seuran toiminnan lopettaminen

-toiminnan jatkaminen entiseen tyyliin

Kyselytutkimukseen saatiin kesän aikana vastauksia yhteensä 15 kpl.

Eniten kannatusta sai vaihtoehto” Lehmuskylä-seuran toiminnan jatkamisesta entiseen tyyliin”

Toiseksi eniten kannatettiin vaihtoehtoa ”yhdistymistä Siekkilän-seuran kanssa ”

Kolmanneksi jäi seuran ”lopettamisen vaihtoehto”.

Kommentteina kyselyistä saatiin seuralle positiivisena palautteena mm. maininnat Laihalammen hoitotalkoista ja talvella lammen jäällä olleesta luistinradasta. Lapsiperheet olivat puolestaan hyvillään perheille järjestetyistä ulkoilutapahtumista.

Johtokunta kävi pitkän keskustelun kyselytuloksen annista sekä aktiivihenkilöiden toiminnan jatkamishaluista.

Yksimielisesti tehtiin päätös, jossa esitettiin syyskokoukselle seuran toiminnan jatkamista v 2010 entiseen tyyliin henkilöresurssit huomioiden kuitenkin typistetyllä toimintasuunnitelmalla. Toimintaa päätettiin jatkaa seuran omina tapahtumina.

Syyskokous hyväksyi johtokunnan tekemän esityksen.

Seuran johtokunta v 2009

pj. Olavi Putkonen vpj. Kalevi Pulkka

Jäsenet: Sirpa Riittinen (siht.), Eino Heikkinen, Marja Kontulainen, Asko Riittinen, Veikko Roikonen ja Sinikka Soine.

Toimintavuonna Lehmuskylä-seurassa oli 157 jäsentä.

Rahastonhoitajana toimi Martti Susitaival ja tilintarkastajina olivat Jouko Muhonen ja  Martti Taivalantti.

Rahastonhoitaja M. Susitaival ilmoitti johtokunnalle haluavansa lopettaa rahastonhoitajan tehtävät tähän toimintavuoteen.

Martti on kuulunut Lehmuskylä-seuran pitkäaikaisimpiin toimijoihin, hän on ollut mukana seuran johtokunnassa ja eri toimikunnissa sekä nyt viimeksi rahastonhoitajana kaikkiaan yli 25 v.

Lehmuskylä-seura kiittää Martti Susitaivalta seuran hyväksi tekemästä pitkäaikaisesta arvokkaasta työstä. Seuran johtokunta on muistanut Marttia pienellä lahjalla .

Taloudesta

Vuoden toiminta vietiin taloudellisessa mielessä läpi toimintasuunnitelmaan kirjattujen euromäärien mukaisesti.

Mikkelissä  13.04.2010

Lehmuskylä-seura ry

johtokunta

Seuran toimintaa v. 2010

maaliskuu 10th, 2010 by Sirpa

Lehmuskylä-seuran toimintaa jatketaan tänä vuonna pienennetyllä toimintasuunnitelmalla ja tämän vuoden toimintasuunnitelmaan on kirjattu seuraavat tapahtumat:

-perheulkoilupäivä Laihalammen puistossa sunnuntaina 21.3.2010 klo 14.00 alkaen. Ulkoilupäivänä puistossa on hiihtokilpailut lapsille, tarjolla kahvia, mehua, munkkeja ja makkaraa. Puistossa on makkaranpaistamista varten nuotio eikä sovi unohtaa mäenlaskumahdollisuutta. Toivotamme Lehmuskyläläiset tervetulleiksi viettämään mukava iltapäivä ulkoilun merkeissä.

-seuran kevätkokous huhtikuussa

-Laihalammen hoitotalkoot kesän aikana

-syksyinen ulkoilutapahtuma perheille syys-lokakuussa

-seuran syyskokous marraskuussa

Lisäksi seuralla on salivuoro Siekkilän koululla torstaisin koulun lukuvuoden ajan.

SALIVUORO SIEKKILÄN KOULULLA

elokuu 23rd, 2009 by Sirpa

Lehmuskylä-seuran salivuoro Siekkilän koululla torstaisin 31.8.2009 – 23.5.2010 klo 18.30 – 21.30. Vuoro jakaantuu siten että 18.30 – 20.00 pelaavat naiset ja 20.00 – 21.30 on miesten vuoro. Myös Siekkilän ja Tuskun pelinaisilla ja – miehillä on mahdollisuus liittyä joukkoon.

Opetus- ja liikuntapalveluilla on oikeus tilapäisesti perua salivuoro esim. jonkin tapahtuman vuoksi. SEURATKAA ILMOITUSTAULUJEN VIESTINTÄÄ.

Laihalammella ulkoiltiin

toukokuu 21st, 2009 by Sirpa

Lehmuskylä-, Tusku- ja Siekkilä-seurojen yhteinen talvitapahtuma maaliskuisena sunnuntaina

Lehmuskylä, Tusku ja Siekkilä järjestivät sunnuntaina 8.3 Laihalammella talvitapahtuman. Kaunis, aurinkoinen sää houkutteli paikalle kymmeniä ulkoilijoita ja ulkoilijoista pienimmät olivat ottaneet sukset mukaansa hiihtokilpailuun osallistumista varten.

laihalammella-832009

Kilpailijoita oli kolmisenkymmentä ja pienimmille oli merkitty ladun pätkä jonka he hiihtivät, isommat puolestaan hiihtivät koko lammen ympäri kiertävän radan.

Kunnon kilpailupaikallehan kuuluu myös huolto ja seurat tarjoilivat hiihtäjille ja huoltajille pientä purtavaa ja juotavaa. Huoltopaikalla kävikin aikamoinen vilske kisan aikana.

Kaikki eivät hiihtäneet, sillä olihan lammelle rakennettu napakelkka. Kelkan kyytiä kävikin useampi lapsi kokeilemassa.

8309-napakelkkailua

Mukana oli talkoolaisia Lehmuskylästä, Tuskusta ja Siekkilästä. Alla talkooväki yhteiskuvassa. Joku oli jo ennättänyt poistuakin. Ympäristökeskus toi paikalle kevyen laavun ja kuva otettiin laavun edessä. Seurammehan on jo parina kesänä tehnyt Ympäristökeskuksen kanssa yhteistyöta Laihalammen puhdistamisessa.

talkoolaiset-832009

Tapahtuma oli onnistunut, kiitos seurojen aktiiveille ja suuret kiitokset kaikille muille mukana olleille! Yhteistyön jatkoa seuraa!

Toimintasuunnitelma 2009

toukokuu 15th, 2009 by Sirpa

Lehmuskylä-seuran toimintasuunnitelma vuonna 2009 näyttää seuraavalta:

Seuramme järjestää yhteistyössä Siekkilä- ja Tusku-seurojen kanssa maaliskuussa perheulkoilupäivän golf-kentän maisemissa. Päivän ohjelmaan kuuluu mm. lasten hiihtokilpailut. Tarjoilusta huolehtivat tänäkin vuonna seurat yhdessä.

Kesällä järjestetään seurojen yhteinen teatterimatka johonkin lähiseudun harrastajateatteriin. Retken järjestämiseksi pyydetäänkin Lehmuskylän, Siekkilän ja Tuskun asukkaita antamaan vinkkejä siitä, mikä lähitienoon kesäteatteri kiinnostaa. Olkaapa rohkeasti yhteydessä seurojen johtokunnan jäseniin!

Heinä-elokuussa siivotaan tarvittaessa Laihalammen ympäristöä ja Laihalampea yhdessä Etelä-Savon ympäristökeskuksen kanssa.

Seuramme on jo useana vuonna suunnitellut pilkkikilpailuja, mutta huonojen jäätilanteiden vuoksi kilpailut ovat jääneet pitämättä ja sen vuoksi tänä vuonna on toimintasuunnitelmassa seuran omana tapahtumana rannaltaongintakilpailut elokuussa.

Syyskuussa ulkoillaan jälleen yhdessä. Tällä kertaa paikkana tulee olemaan Lehmuskylän seurakuntatalon lähitienoo, joko leikkipuisto tai seurakuntatalon viereinen hiekkakenttä.

Lehmuskylä-seuran yleiset kokoukset ovat huhtikuussa ja marraskuussa.

Kaikista edellä mainituista tapahtumista ilmoitetaan Länsi-Savon järjestöpalstalla sekä lähikauppojen ilmoitustauluilla.

2008 toimintaa

toukokuu 15th, 2009 by Sirpa

Lehmuskylä-seuran toimintaa vuonna 2008

Vuosi 2009 oli seuran kolmaskymmeneskolmas toimintavuosi. Vuoden toimintaa sävytti seuran toiminnan jatkaminen ja johtokunta pohtikin asiaa kokouksissaan.

Vaihtoehdoiksi toiminnan jatkamisen suhteen nousi mm. mahdollinen yhdistyminen naapuriseurojen kanssa tai koko Lehmuskylä-seuran lakkauttiminen.

Syynä käytyihin keskusteluihin olivat johtokunnan ja seuran aktiivitoimijoiden vähenneet resurssit.

Seuran lakkautttamisesta ei vielä tehty päätöksiä eikä naapuriseurojen kanssa ole käyty mahdollisia yhdistymisekeskusteluja. Näihin päätöksiin ei vielä oltu kypsiä, sillä olihan vuoden 2007 lopussa seurassamme 166 jäsentä.

Johtokunta kokoontui vuoden aikana kolmasti ja naapuriseurojen kanssa pidettiin kolme neuvottelutilaisuutta yhteisten tapahtumien organisoinnin vuoksi.

Viimevuoden syyskokouksessa päätettiin, että tehdään lehtijuttu seuramme toiminnasta Mikkelin kaupunkilehteen. Lehtijutussa pyydetään lehmuskyläläisiltä uusia toimintavinkkejä ja ajatuksia seuran toimintaa varten. Samoin päätettiin avata seuralle oma sähköpostiosoite palautteen saamiseksi. (lehmuskylaseura@gmail.com)

Mitä toteutettiin vuonna 2008?

Viime vuoden toiminta tapahtui pääosiltaan toimintasuunnitelman mukaisesti. Toteutumatta jäivät pilkkikilpailut, seurakunnan syystapahtumaan osallistuminen ja kesän teatteriretki.

Seuran johtokuntaan kuuluivat v. 2008 Olavi Putkonen pj, Kalevi Pulkka vpj, Sirpa Riittinen sihteeri, muut jäsenet olivat Eino Heikkinen, Marja Kontulainen, Asko Riittinen, Veikko Roikonen ja Sinikka Soine.

Rahastonhoitajana toimi Martti Susitaival ja tilintarkastajina Jouko Muhonen ja Martti Taivalantti.

 

Toimintakertomus on hyväksytty seuran kevätkokouksessa 29.4.2009