Laihalammella ulkoiltiin
Lehmuskylä-, Tusku- ja Siekkilä-seurojen yhteinen talvitapahtuma maaliskuisena sunnuntaina
Lehmuskylä, Tusku ja Siekkilä järjestivät sunnuntaina 8.3 Laihalammella talvitapahtuman. Kaunis, aurinkoinen sää houkutteli paikalle kymmeniä ulkoilijoita ja ulkoilijoista pienimmät olivat ottaneet sukset mukaansa hiihtokilpailuun osallistumista varten.

Kilpailijoita oli kolmisenkymmentä ja pienimmille oli merkitty ladun pätkä jonka he hiihtivät, isommat puolestaan hiihtivät koko lammen ympäri kiertävän radan.
Kunnon kilpailupaikallehan kuuluu myös huolto ja seurat tarjoilivat hiihtäjille ja huoltajille pientä purtavaa ja juotavaa. Huoltopaikalla kävikin aikamoinen vilske kisan aikana.
Kaikki eivät hiihtäneet, sillä olihan lammelle rakennettu napakelkka. Kelkan kyytiä kävikin useampi lapsi kokeilemassa.

Mukana oli talkoolaisia Lehmuskylästä, Tuskusta ja Siekkilästä. Alla talkooväki yhteiskuvassa. Joku oli jo ennättänyt poistuakin. Ympäristökeskus toi paikalle kevyen laavun ja kuva otettiin laavun edessä. Seurammehan on jo parina kesänä tehnyt Ympäristökeskuksen kanssa yhteistyöta Laihalammen puhdistamisessa.

Tapahtuma oli onnistunut, kiitos seurojen aktiiveille ja suuret kiitokset kaikille muille mukana olleille! Yhteistyön jatkoa seuraa!