Archive for toukokuu, 2009

Laihalammella ulkoiltiin

torstai, toukokuu 21st, 2009

Lehmuskylä-, Tusku- ja Siekkilä-seurojen yhteinen talvitapahtuma maaliskuisena sunnuntaina

Lehmuskylä, Tusku ja Siekkilä järjestivät sunnuntaina 8.3 Laihalammella talvitapahtuman. Kaunis, aurinkoinen sää houkutteli paikalle kymmeniä ulkoilijoita ja ulkoilijoista pienimmät olivat ottaneet sukset mukaansa hiihtokilpailuun osallistumista varten.

laihalammella-832009

Kilpailijoita oli kolmisenkymmentä ja pienimmille oli merkitty ladun pätkä jonka he hiihtivät, isommat puolestaan hiihtivät koko lammen ympäri kiertävän radan.

Kunnon kilpailupaikallehan kuuluu myös huolto ja seurat tarjoilivat hiihtäjille ja huoltajille pientä purtavaa ja juotavaa. Huoltopaikalla kävikin aikamoinen vilske kisan aikana.

Kaikki eivät hiihtäneet, sillä olihan lammelle rakennettu napakelkka. Kelkan kyytiä kävikin useampi lapsi kokeilemassa.

8309-napakelkkailua

Mukana oli talkoolaisia Lehmuskylästä, Tuskusta ja Siekkilästä. Alla talkooväki yhteiskuvassa. Joku oli jo ennättänyt poistuakin. Ympäristökeskus toi paikalle kevyen laavun ja kuva otettiin laavun edessä. Seurammehan on jo parina kesänä tehnyt Ympäristökeskuksen kanssa yhteistyöta Laihalammen puhdistamisessa.

talkoolaiset-832009

Tapahtuma oli onnistunut, kiitos seurojen aktiiveille ja suuret kiitokset kaikille muille mukana olleille! Yhteistyön jatkoa seuraa!

Toimintasuunnitelma 2009

perjantai, toukokuu 15th, 2009

Lehmuskylä-seuran toimintasuunnitelma vuonna 2009 näyttää seuraavalta:

Seuramme järjestää yhteistyössä Siekkilä- ja Tusku-seurojen kanssa maaliskuussa perheulkoilupäivän golf-kentän maisemissa. Päivän ohjelmaan kuuluu mm. lasten hiihtokilpailut. Tarjoilusta huolehtivat tänäkin vuonna seurat yhdessä.

Kesällä järjestetään seurojen yhteinen teatterimatka johonkin lähiseudun harrastajateatteriin. Retken järjestämiseksi pyydetäänkin Lehmuskylän, Siekkilän ja Tuskun asukkaita antamaan vinkkejä siitä, mikä lähitienoon kesäteatteri kiinnostaa. Olkaapa rohkeasti yhteydessä seurojen johtokunnan jäseniin!

Heinä-elokuussa siivotaan tarvittaessa Laihalammen ympäristöä ja Laihalampea yhdessä Etelä-Savon ympäristökeskuksen kanssa.

Seuramme on jo useana vuonna suunnitellut pilkkikilpailuja, mutta huonojen jäätilanteiden vuoksi kilpailut ovat jääneet pitämättä ja sen vuoksi tänä vuonna on toimintasuunnitelmassa seuran omana tapahtumana rannaltaongintakilpailut elokuussa.

Syyskuussa ulkoillaan jälleen yhdessä. Tällä kertaa paikkana tulee olemaan Lehmuskylän seurakuntatalon lähitienoo, joko leikkipuisto tai seurakuntatalon viereinen hiekkakenttä.

Lehmuskylä-seuran yleiset kokoukset ovat huhtikuussa ja marraskuussa.

Kaikista edellä mainituista tapahtumista ilmoitetaan Länsi-Savon järjestöpalstalla sekä lähikauppojen ilmoitustauluilla.

2008 toimintaa

perjantai, toukokuu 15th, 2009

Lehmuskylä-seuran toimintaa vuonna 2008

Vuosi 2009 oli seuran kolmaskymmeneskolmas toimintavuosi. Vuoden toimintaa sävytti seuran toiminnan jatkaminen ja johtokunta pohtikin asiaa kokouksissaan.

Vaihtoehdoiksi toiminnan jatkamisen suhteen nousi mm. mahdollinen yhdistyminen naapuriseurojen kanssa tai koko Lehmuskylä-seuran lakkauttiminen.

Syynä käytyihin keskusteluihin olivat johtokunnan ja seuran aktiivitoimijoiden vähenneet resurssit.

Seuran lakkautttamisesta ei vielä tehty päätöksiä eikä naapuriseurojen kanssa ole käyty mahdollisia yhdistymisekeskusteluja. Näihin päätöksiin ei vielä oltu kypsiä, sillä olihan vuoden 2007 lopussa seurassamme 166 jäsentä.

Johtokunta kokoontui vuoden aikana kolmasti ja naapuriseurojen kanssa pidettiin kolme neuvottelutilaisuutta yhteisten tapahtumien organisoinnin vuoksi.

Viimevuoden syyskokouksessa päätettiin, että tehdään lehtijuttu seuramme toiminnasta Mikkelin kaupunkilehteen. Lehtijutussa pyydetään lehmuskyläläisiltä uusia toimintavinkkejä ja ajatuksia seuran toimintaa varten. Samoin päätettiin avata seuralle oma sähköpostiosoite palautteen saamiseksi. (lehmuskylaseura@gmail.com)

Mitä toteutettiin vuonna 2008?

Viime vuoden toiminta tapahtui pääosiltaan toimintasuunnitelman mukaisesti. Toteutumatta jäivät pilkkikilpailut, seurakunnan syystapahtumaan osallistuminen ja kesän teatteriretki.

Seuran johtokuntaan kuuluivat v. 2008 Olavi Putkonen pj, Kalevi Pulkka vpj, Sirpa Riittinen sihteeri, muut jäsenet olivat Eino Heikkinen, Marja Kontulainen, Asko Riittinen, Veikko Roikonen ja Sinikka Soine.

Rahastonhoitajana toimi Martti Susitaival ja tilintarkastajina Jouko Muhonen ja Martti Taivalantti.

 

Toimintakertomus on hyväksytty seuran kevätkokouksessa 29.4.2009