Archive for the ‘Aiheeton’ Category

Tähtitaivaan esittely Kalvitsassa

sunnuntai, syyskuu 13th, 2009


Kalvitsan kylätoimikunta ja Mikkelin Ursa ry. järjestävät Kalvitsan koulun kentällä

 

 

T Ä H T I T A I V A A N   E S I T T E L Y N
 
 m27_220809_3min1

Perjantaina 25.9.2009 klo 20.30 alkaen.

(Tapahtuma järjestetään vain kirkkaalla säällä!)

 

 

Esittelyssä kerrotaan syksyisestä tähtitaivaasta ja kohteita on mahdollista tarkkailla Mursan kiikareilla ja kaukoputkilla.

Kylätoimikunnan buffet myy lämmintä juotavaa ja makkaraa.

 

 

 

Vapaa pääsy.                  Tervetuloa! 


Teksti: Heli Kuosmanen
Kuva: A. Toivanen

 

Karhuja Kalvitsassa!

perjantai, syyskuu 4th, 2009

 

Kalvitsan seudulla on nähty karhu tai ilmeisesti useampiakin. Pitääkö karhua pelätä? On aika huonoa tuuria ja harvinaista, jos ihminen joutuu karhun kanssa vastakkain. Joissakin ihmisissä karhut tuntuvat herättävän niin kovaa pelkoa, että he eivät uskalla liikkua ulkona ainakaan yksin. Metsään meneminen on vielä hirveämpää. Sanotaan, että karhu ei hyökkää ihmisen päälle muutoin kuin puolustaessaan pentujaan. Ihmisen ei siis pitäisi osua emon ja pennun väliin.

 

Itse suhtaudun näihin karhu-uutisiin samallaisella lievällä vastenmielisyydellä kuin siihenkin, että ihmiset käyvät kiikarin kanssa tirkistelemässä, kun joutenet pesivät. Mielestäni metsän eläinten pitäisi saada olla rauhassa. On totta, että niin joutsenet kuin karhutkin ovat tulleet viime vuosina lähemmäs ihmistä ja ihmisten asumuksia. Täytyy myöntää, että entisenä innokkaana marjojen kerääjänä, en nykyisin kovin mielelläni mene yksin metsään. No, toisaalta siihen ei nyt ole ollut muutenkaan mahdollisuutta, kun liikkuminen on tarpeeksi hankalaa tielläkin. Ajattelin tässä, että useimmiten uutiset karhujen näköhavinnoista tulevat syksyllä. Ilmeisesti karhut marjastavat kuten ihmisetkin. Sanotaan, että jos pitää tarpeeksi kovaa ääntä metsässä kulkiessaan, niin karhu kyllä väistää ihmisen.

 

Teksti: Sirpa Kääriäinen

Kirpputori Kalvitsassa

keskiviikko, elokuu 5th, 2009

Kalvitsan kirpputori on auki seuraavan kerran torstaina 27.8 klo 17-18

 

Se on auki  myös sopimuksen mukaan, kun soittaa Tarjalle puh. 050-540 7943, niin hän tulee avaamaan ovet.

 

Kirppiksellä on myynnissä vielä muutama matto, ovat tosi hyviä ja edullisia. Vauvanvaatteita uudenveroisia ja  halpoja. Lisäksi koruja, lastenvaatteita, naistenvaatteita, kirjoja, DVD-levyjä, kenkiä, laukkuja yms.

 

Kannattaa tulla katsomaan!

Terveisin Kylätoimikunta!

Kiitos!

tiistai, heinäkuu 28th, 2009

Omasta puolestani kiitän kaikkia
kesäteatteritalkoolaisia innokkaasta osallistumisesta ja kiitos myöskin
teatterissa käviöille kannustuksesta! Oli ilo nähdä
katsomo niin täysilukuisena.

Terveisin Leena

”Siunattua hulluutta” Kalvitsassa

sunnuntai, heinäkuu 26th, 2009

Voisi sanoa, että Kalvitsan Kesäteatterin Siunattu Hulluus on ainakin tähän mennessä ollut menestys. Luulisin, että lähes koko kylä jännitti, mitä tuleman pitää. Emännät jännittivät riittääkö tarjoilu, ja miten se onnistuu, aikaisempia kokemuksia kun ei vastaavasta tilaisuudesta ollut. Varmasti myös näyttelijät jännittivät, ainakin vähän. Tuntuu upealta, että Kalvitsassa on saatu tällainen tapahtuma aikaiseksi. Myös se on hienoa, että näyttelijöistä osa on joko nykyisiä tai entisiä kalvitsalaisia.
 
Olin ensi-illassa ja ajattelin, että voisin katsoa tämän useammankin kerran. Yhtenä taka-ajatuksena oli, että näkisi vielä enemmän tuttuja. Nimittäin teatteria oli tullut katsomaan sellaisia entisiä kalvitsalaisia ja muita tuttavia, joita ei ole nähnyt vuosiin. Pidin myös lavastuksesta, etenkin Liinu oli mainio. Esityksestä jäi jotenkin leppoisa ja kotoinen olo. Ei mitään juhlallista ja jäykkää, vaan ihan mukavaa arkista elämää.  
 
Täytyy nostaa hattua tekijöille. Kuten Pali Pekkarinen Haukivuoren lehdessä mainitsi, näyttelijät ovat työssäkäyviä ihmisiä, joten harjoituksiin ja nyt esityksiin on pitänyt järjestää aikaa. Esitys oli hauska ja sellainen tunne jäi, että henkilöt sopivat rooleihinsa todella hyvin. Ainut huono asia on, että entiset koululuokat eivät ole teattereita. Takaa ei varmasti näe yhtä hyvin kuin edestä, mutta teatterin rakentaminen Kalvitsaan ei ihan yks kaks onnistu. Sää ainakin suosi esityksiä, vaikka oltiin sisätiloissa. Mukavampaa oli mennä väliajalla kahville poutasäässä kuin, jos vettä olisi tullut kaatamalla.
 
Esitys nähdään vielä maanantaina 27.7. Kalvitsassa klo 19.00 ja sitten tiistaina 28.7., keskiviikkona 29.7. ja torstaina 30.7. klo 19.30 Martin Galleriassa Haukivuorella.
 

Tervetuloa teatteriin!

Teksti: Sirpa Kääriäinen

Kalvitsan kesäteatteri

tiistai, heinäkuu 21st, 2009

Kesäteatteri Kalvitsassa vanhalla koululla

22.7.2009 klo 19.00

23.7.2009 klo 19.00

27.7.2009 klo 19.00

Lisätietoja: Kalvitsan kesäteatteri

Tervetuloa!

Hei kaikki, Kapu taas täällä!

maanantai, heinäkuu 6th, 2009

 

Piti kirjoittamani jo aiemmin, mutta kun on noita kiireitä piisannut. En ole paljon ehtinyt ikävöimään emoa ja sisaruksiakaan. Kuitenkin laitan tässä terveisiä, että kyllä minä aina silloin tällöin muistan heitä. Täällä on niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä, mitä pitää tutkia.

dsc095301
Näin iso minä jo olen.

dsc095491
Otettiin oikein tällainen lähikuva, että näette millaiset hienot
kasvonpiirteet minulla on.

 

Sekin oli ihan kumma juttu, kun se valkoinen vaan hävisi vähitellen. Sanovat, että se tulee joskus takaisin. Käskee sitä sitten odottaa. Se oli niin mukavan viileää. Minulla on nimittäin joskus ihan hirveän kuuma, tämä turkki niin. Täällä on muutaman kilometrin päässä semmoinen asumus, jonka lähellä on ihan kamalasti vettä, sanovat sitä mökiksi. Minäkin sitten menin emännän perässä sinne veteen. Hyi kamala! Miten märkää ja vähän kylmääkin. Tulin kyllä äkkiä sieltä pois. Se kyllä viilentää, kai siihen pitäisi ruveta tottumaan ja opetella uimaan.

 

 

dsc095671
Ovat kuulemma kukkia, eivät ole syötäviksi kelpaavia.

 

 
Autoja olen ruvennut tiellä kulkiessa oikein erikoisesti pitämään silmällä, kun sanovat, että ne saattavat ajaa päälle. Olen ajatellut, että kun pysähdyn ja katson niitä oikein vihaisesti, niin ne eivät uskalla tehdä sitä. Ja ne KISSAT, tämä täällä oleva varsinkin, ihan väkisin yrittää hyppiä nenälleni. Eipähän ole onnistunut, lähtee vikkelästi, kun vähän sille murisen.

dsc095711
Mikä se tuokin lienee, ääntä on ainakin niin, että korvia repii. 

dsc095821
Puu varjostaa helteellä edes vähän.

Sitten on niin paljon kaikenlaisia outoja hajuja ja ilmiöitä, joita pitää nuuskia ja tutkia. Kaikenlaiset koneet jyrisevät ja liikkuvat täällä pihallakin. On se kumma, minä tulisin oikein hyvin toimeen ilman niitä. En erityisemmin välitä myöskään kaikenmaailman ötököistä, jotka pistelevät ja pörräävät, mutta ne kuuluvat kuulemma kesään. Kesä tarkoittaa vissiin sitten sitä, että on liian kuuma, ja on kaikenlaisia häiritseviä pörriäisiä. No, täällä pihalla on onneksi myös varjoisia paikkoja, joihin voi kellahtaa nukkumaan. Kyllä tämä kotipiha on maailman paras paikka.   

dsc095871
Joskus tulee kiire.
 

Oikein paljon terveisiä teille kaikille ja hyvää kesää!
Toivottaa Kapu

Teksti: Sirpa Kääriäinen
Kuvat: Leena Kaartinen 

 

 

 

Kesäteatterikahvion talkooporukka kokoontuu to. 4.6. klo 19.00

lauantai, toukokuu 16th, 2009

Kesäteatterikahvion talkooporukan kokoontuminen to.4.6 klo. 19.00.
Olet tervetullut mukaan!

Kirpputori Kalvitsassa

lauantai, maaliskuu 21st, 2009

Hei olemme avaamassa kirpputoria Kalvitsan kylätoimikunnan tiloihin!
Sisäänkäynti on sivuovesta. Kirpputori aukeaa 4.6. klo 16.00  ja sulkeutuu
klo 19.00.

Paikkamaksu on 1 euro/ kk. Seuraavan kerran kirpputori on
auki 22.7, 23.7,  27.7 klo 18-20.

 HUOM! Kirpputorilla todella hyviä pienten lasten vaatteita!

Paikkavarauksia voi kysellä Tarjalta 050-540 7943 tai tarja.paavilainen@surffi.fi tai jos on muuta kysyttävää kirpparista.

Kirpputori on aina auki silloin kun Kalvitsan koululla on tapahtumia tai sopimuksen mukaan.

Terveisin  Kalvitsan  kylätoimikunta