Archive for syyskuu, 2009

Tähtitaivaan esittely Kalvitsassa

sunnuntai, syyskuu 13th, 2009


Kalvitsan kylätoimikunta ja Mikkelin Ursa ry. järjestävät Kalvitsan koulun kentällä

 

 

T Ä H T I T A I V A A N   E S I T T E L Y N
 
 m27_220809_3min1

Perjantaina 25.9.2009 klo 20.30 alkaen.

(Tapahtuma järjestetään vain kirkkaalla säällä!)

 

 

Esittelyssä kerrotaan syksyisestä tähtitaivaasta ja kohteita on mahdollista tarkkailla Mursan kiikareilla ja kaukoputkilla.

Kylätoimikunnan buffet myy lämmintä juotavaa ja makkaraa.

 

 

 

Vapaa pääsy.                  Tervetuloa! 


Teksti: Heli Kuosmanen
Kuva: A. Toivanen

 

Karhuja Kalvitsassa!

perjantai, syyskuu 4th, 2009

 

Kalvitsan seudulla on nähty karhu tai ilmeisesti useampiakin. Pitääkö karhua pelätä? On aika huonoa tuuria ja harvinaista, jos ihminen joutuu karhun kanssa vastakkain. Joissakin ihmisissä karhut tuntuvat herättävän niin kovaa pelkoa, että he eivät uskalla liikkua ulkona ainakaan yksin. Metsään meneminen on vielä hirveämpää. Sanotaan, että karhu ei hyökkää ihmisen päälle muutoin kuin puolustaessaan pentujaan. Ihmisen ei siis pitäisi osua emon ja pennun väliin.

 

Itse suhtaudun näihin karhu-uutisiin samallaisella lievällä vastenmielisyydellä kuin siihenkin, että ihmiset käyvät kiikarin kanssa tirkistelemässä, kun joutenet pesivät. Mielestäni metsän eläinten pitäisi saada olla rauhassa. On totta, että niin joutsenet kuin karhutkin ovat tulleet viime vuosina lähemmäs ihmistä ja ihmisten asumuksia. Täytyy myöntää, että entisenä innokkaana marjojen kerääjänä, en nykyisin kovin mielelläni mene yksin metsään. No, toisaalta siihen ei nyt ole ollut muutenkaan mahdollisuutta, kun liikkuminen on tarpeeksi hankalaa tielläkin. Ajattelin tässä, että useimmiten uutiset karhujen näköhavinnoista tulevat syksyllä. Ilmeisesti karhut marjastavat kuten ihmisetkin. Sanotaan, että jos pitää tarpeeksi kovaa ääntä metsässä kulkiessaan, niin karhu kyllä väistää ihmisen.

 

Teksti: Sirpa Kääriäinen