Kuulumisia

Kevätaurinko on jo usean päivän ajan paistellut ja päivä pidentynyt kengurun loikkauksen verran pimeimmästä ajankohdasta. Talven pakkaset jos mitkä ovat koetelleet niin uunin lämmityskapasiteettia kuin savuhormeja, ja koetteli se myös meitä kuinka tulemme toimeen ilman sähköjä. Luulenpa, että kaikista näistä vaikeuksista huolimatta Himalanpohja selvisi suuremmitta tuskitta. Runsas lumentulo myös osaltaan oli ongelma, se piti lapiot, luudat ja kolat ahkerina päivittäin pihoillamme, mutta ei kuitenkaan sellainen kuin kaupungeissa missä aura-auto viskaa lumet jalkakäytävälle ja talonmies takaisin ajoradalle, sillä onhan meillä lääniä minne lumet tyrkkiä. Tuota aasinsiltaa myöten minunkin juttuni sai mukavan alun, sillä kiitoksen aikakin on joskus, ja nyt siihen on tosiaan syytä. Kun lähes aina olen “marmattanut” jutuissani tiemme huonosta kunnosta kulkiessani päivittäin tuonne Himalansaaren perukoille, niin se on tänä talvena ollut ja on ensiluokkaisessa kunnossa. On ilo ollut ajella tasaista ja hyvin hoidettua tietä päivittäin.

Taitaa tässä asiassa olla meidän oman kylän pojilla oma lehmäkin ojassa ja sitähän mielellään sitten ojasta pois auttaa.

Mutta kevät keikkuen tulevi ja oikeastaan kauhulla ajattelen millaisen kynnöspellon keväällä saamme, loistavan talven jälkeen, lumien hävittyä.

Tähän loppuun vielä napakka KIITOS, jokaiselle tietä hoitaneelle henkilölle.

Hyvää kevään odotusta teille kaikille lukijoille.

Teksti: Mauri/kj

Muistellaan vanhoja tuulia

Kohta tältä vuodelta olemme nujertaneet niskat nurin, joten on aika hieman muistella, mitä kaikkea saimme aikaan vuoden nyt lähestyessä loppuaan. Tästä kirjoituksesta saattaa tulla aivan kyllästymiseen asti liian pitkä, mutta olihan meillä pitkä kuuma kesä… jospa jaksaisitte kuitenkin.

Pikkujoulut.

Pikkujoulut ovat parhaiten muistissa, joten eiköhän aloiteta niistä. Tämän vuoden pikkujoulut päätettiin pitää jossain muualla kuin oman kylän vainioilla. Säästyttiin kaikelta siltä touhulta ja kiireeltä, jonka järjestelyt tuovat tullessaan. Istahdetaan valmiiseen pöytään ja nautitaan kaikesta.  Samalla iskimme kaksi joulukärpästä yhdellä iskulla, saimme hengen ravintoa, ja myös ruumiin ravintoa, josta hengen ravinnon tarjoili meille Lemin Nuorisoseuran näytelmäryhmä ja ruumiin ravinnon lemiläinen ravintolayrittäjä.

Karjalaisevakkomummon Oprin liikuttavaa tarinaa saimme seurata Lemin nuorisoseurantalolla.

Seuratalolta siirryimme ravintola Kippurasarveen, jossa ruokana tietysti oli Lemin särää.

Perheyritys Hietarannan omistama Säräpirtti Kippurasarvi on ravintola, joka on erikoistunut vain yhteen ruokalajiin, lampaaseen.

Matkalla Lemille autonkuljettajamme Veijo kertoi, kuinka hänelle oli käynyt joskus nuoruusvuosina Lemillä. Veijo oli mennyt paikalliseen tanssipaikkaan, no…, tietysti tarkoituksena tanssia ja etsiä emäntää itselleen Lemiltä. Hän katseli tyttöjoukosta parhaan näköisen pitkälettisen tytön, ja sille pokkaamaan, jotta lähtisikö hän tanssimaan, mutta tyttö oli nostanut kättä suulleen ja sanonut, että ei lähde tanssimaan “kun on niin ötläkkä olo”. Samoin oli käynyt useamman muunkin tytön kohdalla vastauksen ollessa “en lähde tanssimaan, kun on niin ötläkkä olo”. Eipä Veijo ollut Lemiltä naista silloin mukaansa saanut eikä vaimokaan ole Lemiltä kotoisin.

Minua alkoi kiinnostaa, että millainen olo tuo “ötläkkä olo” oikein on, selailin Suomen sanarikkausteoksia eikä sieltä löytynyt ötläkkää oloa. Lemiltä ei ole julkaistu Lemin sanateosta, kuten savolaisille sanan viäntäjille, joten päätin itse tulkita sen olomuodon, tosin sen olisi myös kokenut ravintola Kippurasarvessa tuona iltana. Pitää syödä särää vähintään seitsemän annosta ja ryypätä paistilientä pari lasillista kyytipojaksi, niin tulee “ötläkkä olo”  Se on sellainen olo että oksettaa mahottomasti, mutta kun se ei tule eikä tiedä koska se yllättäen tulee.

Tero varmaankin aikoi kokeilla “ötläkkää” mutta ei päässyt kuin neljään annokseen, koska me kaikki muut olimme jo siirtyneet jälkiruokapuolelle. Tero varmaan luuli että jättäisimme hänet  Kippurasarveen “ötläkkää oloa” hankkimaan.

Markku, Seppo ja autonkuljettaja Veijo valmiina kotimatkaa varten.

Sinikka ja Anneli.

Hyvin onnistui Helgan ja Veikon matka.

Kotimatkalla Terttu tartutti meihin jouluaiheisia lauluja.

Kotimatkalla bussissa järjestettiin arpajaiset, Onni suosi joulukinkun muodossa Maija Liukkosta, onnittelut siitä. En malta olla mainitsematta Himalanpohjan tien kunnosta: oli jännittävää istua kyydissä ja arvella, että kuinkahan tästä selvitään, mutta Veijo onneksi hallitsi tilanteen hienosti.  Kiitos Veijolle, mutta ei kiitoksia tien kunnossapitäjille.

Matkalla Lemille.

Laituritalkoot

Kyläyhdistysväki repäisi sananmukaisesti, ensin vanha laiturinkansi repäistiin pois ja sitten tilalle tehtiin uusi. Talkooväkeä riitti siihenkin työhön, vaikka sääherra ei suosinut niinä kolmena viikonloppuna, kun laituria taputeltiin. Onkimiseksi meinasi mennä koko touhu, kun vasaroita alkoi pudota molskahtelemaan yhtenään Saimaaseen. Niiden ylös saamiseksi syöttinä piti käyttää narunpäähän sidottua vahvaa magneettia, jolla niitä narrattiin kuivalle maalle,  ja kaikki vasarat saatiin järvestä ylös pelastettua.

Sateinen sää ei haitannut talkoolaisia. Nyt se on sitten valmis.

Ristiinan kunta antoi avustusta laituritarpeisiin noin 1000 €:n verran, siitä kiitos. Talkoolaisten ei tarvinnut kuivin suin eikä nälkää valitellen ahkeroida laiturin kimpussa, huolto pelasi kiitettävästi.

Kisailuja

Himalanpohjalla, lähemmin Heiniemen maastoissa kisailtiin pariin kertaan tänä kesänä, kuka pitemmälle metsään menee OFF ROAD -autoilla. Voittajat ja häviäjät löytyvät linkin takaa.

Tässä sen tien pitäis olla...

Tänne johonkin minun kännykkä putosi...

Driver's mate, please set the nets for fish! *

Lapinniemessä järjestettiin jo perinteeksi tullut Navi-kuntorastisuunnistus. Tulokset löytyvät myös linkin takaa.

Leikkisuunnistus (totisinta totta) lapsille kirkon maastossa, vetäjänä  Juhani Kirjonen.

Urheilukenttä oli hyvin runsaassa käytössä tänä kesänä, lentopalloa ja bocciaa pelattiin useana keskiviikkona.

Pilkkikilpailut

Rantalanrannassa pidettiin metsästysseuran kanssa yhteiset pilkkimestaruuskilpailut. Niistä olikin juttu sivuillamme jo aikaisemmin.

Muuta toimintaa

Huom! Himalansaaren cityä lähestyvät, olettehan huomanneet kesän aikana pystytetyn liikennemerkin, jolla kielletään hurjastelu kapealla kylätiellämme. Noin kaksi vuotta sitten lähetimme anomuksen tielaitokselle, että nopeutta pitäisi alentaa kylämme kohdalla. Tietysti tie kesällä pölisee kovasti aiheuttaen suurta haittaa. Leikkikenttä toimii kesäisin kirkon pihalla, pieniä lapsia ja vanhoja setiä ja mummoja liikkuu kapealla tiellä. Sinisen Saimaan instituutissa eri kerholaiset ovat useasti tallentamassa taidetta joko siveltimellä tai kameralla tien varrella. Yksikin vakava onnettomuus on liikaa kylänraitilla. Kaikki siis noudattamaan ja kunnioittamaan asetettua nopeutta. Kieverin piha on myös vakavasti otettava turvallisuusriskipaikka, Wiljami on vilkas poika.

...tässä kohtaa jo kannattaa hiljentää vauhtia...

Mikkelin Seudun Ympäristöpalvelut järjesti Himalansaaren Koivulassa jätevesihanketta koskevan infotilaisuuden. Anni Kyyhkynen ja Mikko Teräväinen selvittivät leppoisaan tyyliin meille “hoo moilasille” mihin saa pissata ja mihin mikäkin aine valutetaan.

Tilaisuuteen oli saapunut parikymmentä paikkakuntalaista ja muutama kesäasukas kuulemaan, kuinka jätevesien käsittely omalla tontilla pitäisi järjestää.

Kari Kanto konsertoi Himalansaaren kirkossa. Kyläyhdistys kahvitteli konserttikansan, jota oli noin 100 saapunut kirkkoon kuuntelemaan tenoria. Tapahtuma oli 25.7.

Kyläyhdistyksen suurimpana urakkana taisi tänä kesänä olla lasten leikkikenttä. Kirkon pihalla lapsia tänä vuonna hyppyyttivät neljän viikon aikana Toni Tuure, Maria Syrjäläinen, Annu Korhola ja Satu Korhola. Hyppyytettäviä oli keskimäärin noin kymmenen päivässä.

Himalansaareen halusi tutustua juhannuksen aikoihin Mikkelissä toimiva työvoiman palvelukeskus Reitti. Teemana heillä oli “erilainen työpäivä”, jonka he halusivat viettää Himalansaarella. Täyden palvelun päivän heille tarjosi Himalanpohjan kylät ry. Kyläämme esitteli ja sen historiasta kertoili Ritva Härkönen Kieverin pihamaisemassa, joka kuuluu olennaisesti saaremme historiaan. Kaija kävelytti vieraita hiidenkirnulle ja takaisin. Koulun kentällä heitä odotti kuuma lihakeitto – vellikello oli soinut lounaalle eikä kukaan ollut maastossa eksynyt.

Parin tunnin kiivas urheilu täydellä vatsalla teki erittäin kuumana päivänä hyvää, urheilujuomaa kului litratolkulla. Läksiäiskahvien jälkeen ropsahti kauniit kiitokset meille alkuasukkaille mukavasta päivästä Himalansaarella.  Kiitos vielä Sippo Seurujärvelle ja seurueelle vierailusta  täällä syrjäkylällä.

Seppo Kiljusen järjestämä nuottailta Lammaskivellä sai runsaan määrän ihmisiä liikkeelle.

Kansalaisopiston kurssit toimivat hyvin kylällämme, englanninkielen kurssi ja käden taitojen kurssi Uudet ja perinteiset työtavat.

Urheilukenttää raivattiin talkoilla muutaman kerran, ja niissä jos missä olisi saanut olla enemmän aktiivisia osallistujia, mutta sitten ensi keväänä…

Kyläkokous pidettiin seurojentalolla 28.4.

Kyläyhdistyksen hallitus kokoontui 4 kertaa  eri asioiden tiimoilta.

Syystori Koivulassa 4.9 ja tietysti kesän avaus kesäkuussa.

Nuorisoseura ja Maa- ja kotitalousseura tarjoili kyläläisille…

Lihakeitto maistui Juhani ja Anja Haavistolle Koivulan puffetin puolella. Eeva Matilainen keitti ja laittoi suolat soppaan.

Tämähän on erinomaista soppaa...

Koivula

Ajaessani seuratalon ohi ei voinut olla huomaamatta, että metsää kaatuu että rytinä käy, joka onkin mielestäni erittäin hyvä asia. Vanhat lahot koivut ja männyt joutikin arvokkaan seuratalon maisemasta kaataa, talo loistaa nyt kuin  “Lärvätsalo”. Seuratalomme on kylämme yksi ylpeyden kohde ja senhän pitää näkyä joka suunnasta.

Himalansaaren seurojentalo, yx "lärvätsaloista"

* Auton apumies, ole hyvä ja laske verkot.

Teksti: Mauri Liukkonen/ KJ

Kuvat: Mauri Liukkonen/ Marko Asikainen

SADATTELUJA TAAS KERRAN…

Parin päivän sade teki taas mielen kitkeräksi, no miksi? Siksi, että meitä himalansaarelaisia kiusataan oikein toden teolla. Tie, tie ja tie, nuo maagiset sanat voi liittää tähän sadatteluun oikein hyvin.  Herää taas mieleen kysymys, kuka hiton insinööri käski viime kesänä tonnikaupalla ajaa Himalanpohjan tielle “Paskaa”. Ole hyvä ja tule ajamaan päivittäin tätä kuraränniä, niin saat maistaa omaa lääkettäsi.

Jos vain olisi mahdollista, niin muuttaisin pikitien varteen. Tämä taitaa olla sitä maaseudun alasajoa, puhelinlangat revittiin alas, sähkö maksaa täällä piuhanpäässä kaksi kertaa enemmän pitkine siirtomaksuineen, netti pätkii ja maksaa kohtuuttomasti jos toimii ollenkaan. Kyllä alkuasukasta kismittää.

Onneksi allekirjoitanut varautui tulevaan kurakeliin ja hankki kesällä jykevän maastoauton, mutta harmittaa kun en tilannut siihen traktorin korkuisia ja kuviollisia pyöriä.

Jos jollakin olisi vanhanajan tiekarhu, niin olisi hyvä aurata tuo kura vaikka raviojaan, siellä sen paikka on.

VETOOMUS:

Kyliemme alueella on tietojeni mukaan 500-600 kesäasuntoa ja ainakin kaksinkertainen määrä kesäasukkaita. Heistä aika moni asuu pääkaupunkialueella, joten voisitteko hyökätä eduskuntatalolle mukana plakaatit, joissa lukee HIMALANPOHJAN TIET KUNTOON, tai muuten…    Ehkä täältäkin siihen ryhmään ilmaantuisi muutama osallistuja.

Vakavasti ottaen jotain pitäisi tehdä. Me paikkakuntalaiset olemme “hampaattomia” tässä asiassa, sillä olemmehan soitelleet ääritapauksissa tienparannusyksikköön, ja alkaa hävettää ainainen valitus, mutta nyt taas on tosi kysymyksessä.

Kesällä tie tietysti on kuoppainen ja pöly lentää, mutta kevät ja syksy ovat pahimpia aikoja, kun tuo “sonta” upottaa akseleita myöten. Ehkä siksi täällä onkin hyvä järjestää kurassa ja vaikeissa oloissa ajokilpailuja “off road”, koska jo siirtymämatkalla voi harjoitella kyseistä harrastusta.

Tätä kirjoitteli tuohuksissa oleva Mauri Liukkonen/kj