Archive for elokuu, 2015

KUVIA KIRKON 100-VUOTISJUHLASTA

perjantai, elokuu 21st, 2015

lapsetturvamiehetlisää kakkuajuhlayleisöäseli selikalolaeeva

 

kirkkoperttisoppajonoparvipiispa 2piispa
Kuvat: Mauri Liukkonen

Katriinan jorinaa

perjantai, elokuu 14th, 2015

VIELÄ KIRKKO JA MUUTA ASIAA

Valokuvanäyttely Himalansaaren kirkon eteisessä on nähtävillä elokuun 25 päivään asti. Näyttelyyn on koottu kyläläisten arkistoista kirkkoon liittyviä kuvia ja lehtileikkeitä. Näyttelyn vanhimmat kuvat ovat 50- luvulta.
Kesän touhut ovat kyläyhdistyksen osalta paketissa. Kesä -heinäkuussa Koivulassa pelailtiin perjantai -iltaisin pingistä ja muita pelejä ja leikkikentällä leikittiin heinäkuussa.
Tänä kesänä kyläyhdistyksen väkeä työllisti isosti kirkon 100 -vuotisjuhla. Juhlan suunnittelu aloitettiin jo talvella käytännön järjestelyjen osalta.
Itse juhla onnistui,  kiitos kyläläisten, yli odotusten. Vaikkakin suntion kovalevy oli pari kertaa jo punahehkuinen, langat pysyivät kädessä ja kaikki osaset saatiin toimimaan niin kuin piti.
Ohessa on vielä juhlista kuvia muisteltavaksi ja Ristiinan entisen rovastin, Viljo Kalolan hyvin yksityiskohtaisen historiikin voi lukea kokonaisuudessaan kyläsivuiltamme.
Syksyn tullen voisimme tehdä kyläkävelyitä, ehdottakaa kohteita. Jotain kalastukseen liittyvääkin voisi suunnitella, jos säätä ja innostusta riittää. Hyvää syksyä kaikille toivotteleepi Katriina.

Kirkon historiaa

torstai, elokuu 13th, 2015

HIMALANSAAREN KIRKKO 100 VUOTTA

HISTORIIKKI vuosilta 1915–2015

VILJO KALOLA

ALKUSANAT

Noin sata vuotta sitten Suomessa vallitsi eri uskonnollisten yhteisöjen toimesta rukoushuoneiden tai muiden kokoontumistilojen vilkas rakentaminen aina 1930-luvulle saakka. Rukoushuone on hengellisiä tilaisuuksia varten tarkoitettu rakennus. Evankelisluterilaisessa kirkossa rukoushuone on kirkkoa ja myös kappelia vaatimattomampi rakennus, jota ei ole vihitty kirkoksi ja jolla ei ole omaa pappia tai kappalaista. Myös herätysliikkeiden kokoontumistiloista käytetään usein nimitystä rukoushuone.

TOIMINTAA ALKUVAIHEISSA

Hanke oman rukoushuoneen saamiseksi Himalansaareen oli elänyt useita vuosia 1900-luvun alussa. Taustalla oli tosiasia, että matka Ristiinan kirkkoon oli pitkä, usein vaivalloinen, jopa mahdoton kelirikon vuoksi. Seutukunnan vilkas hengellinen elämä toi esiin kokoontumispaikan tarpeen. Herättelijänä toimi kolportööri Mikko Parkkinen. Keisarillinen Senaatti vahvisti vuonna 1912 kaksi vuotta aiemmin syyskuussa 1910 perustetulle (11.9.1910) Rukoushuoneyhdistykselle säännöt. Niissä määritellään yhdistyksen tehtävä näin: ”Yhdistyksen tarkoituksena on rakennuttaa rukoushuone, joka tarjoaa sopivan huoneiston jumalanpalveluksia, hartaushetkiä ja pyhäkouluja sekä muita semmoisia kokouksia varten, jotka tarkoittavat uskonnollisen elämän edistymistä.”

RAKENNUS

Jo aikaisemmin oli ryhdytty rakennuspaikan hankintaan. Ehdolla oli neljä paikkaa: 1. Tapolan tonttimaan yläpuolella oleva rakennuspaikka rannasta nousevan tien oikealla puolella, 2. seppä Petter Pyrhösen yläpuolella oleva Myllykallio, 3. Filip Heikkisen Kuoppamäki ja 4. Tukialan perintötilasta lohkottu 0,27 ha:n suuruinen tontti, jonka paikan perusteluksi kerrotaan, että ”Se kun on luonnon puolesta kaunein, tien laidassa lähellä koulua. Tasainen kova peräinen maa ja aina estymätön näköala monelle taholle Saimaan siintäville selille.” Tontti ostettiin Antti Juho Himaselta sadan (100) markan hinnalla ja 10 markan ”vuosiveroa vastaan”. Paikka sai nimekseen ”Pyhättö”, vaikka kirkkoherra A.L. Gulin olikin ehdottanut nimeksi ”Taboria”.

Tämän kauniin kansallisromanttiseen tyyliin suunnitellun rakennuksen piirustukset oli jo aiemmin vuonna 1910 tilattu rakennusmestari Kaarlo Albert Honkavaaralta Muuruvedeltä. Hänet tunnettiin muun muassa kirkkojen suunnittelijana. Kuten tavallista, rakentamisen aikana muutettiin alkuperäistä piirustusta etenkin torniosan, alttarin ja saarnatuolin kohdalta.

Tammikuussa 1915 alkoivat rukoushuoneen rakennustyöt. Jykevistä hirsistä veistetty rakennus valmistui saman vuoden kesällä niin että sen vihkiäis- tai käyttöönottojuhlaa vietettiin elokuun 29. päivänä 1915. Juhlassa kauppias Risto Tikka selosti seikkaperäisesti rakennustyön eri vaiheita.

RAKENTAJAT

Himalansaaren rukoushuoneyhdistyksen johtokuntaan kuuluivat: puheenjohtaja, kirkkoherra A.L. Gulin, sihteeri kauppias Risto Tikka, hankkeen varsinainen puuhamies ja toimelias vastuunkantaja, ja jäseninä puuseppä Juho Pustajärvi, isännät Antti Juho Himanen, Ananias Heinikainen, August Heinikainen, Mikko Heinikainen, Juho Punkka ja Juho Pettinen sekä opettajatar Hilma Heikkilä. Vuonna 1914 johtokunnan kokoonpanoa muutettiin siten, että puheenjohtaja ja sihteeri olivat entiset Gulin ja Tikka sekä jäseniksi tulivat emäntä Ida Tikka, opettaja Hilma Heikkilä, puuseppä Juho Puustjärvi ja isäntä Aapeli Himanen. Sihteeri Risto Tikan kuoltua vuonna 1916 Antti Juho Himanen otti hoitaakseen sihteerin tehtävät

Rukoushuoneyhdistys oli perustettu, sen säännöt vahvistettu ja tehtävä määritelty. Rakennuspaikka oli jo hankittu. Kun vielä oli saatu ratkaistua periaatteellinen erimielisyys siitä, minkä tahon nimiin, Evankeliumiyhdistyksenkö vai Ristiinan seurakunnanko nimiin, rakennus tehtäisiin, olivat edessä puutavaran ja muun rakennusmateriaalin hankinnat ja rahoituksen järjestäminen. Erimielisyyden ratkaisu tuntui olevan hedelmällinen, sillä se tuotti kaksi rukoushuonetta, tämän ja Yöveden pohjoispuolelle rakennetun Toijolan rukoushuoneen, nykyisin yksityiskäytössä olevan ja pari vuotta tätä taloa vanhemman rakennuksen.

Hirsien kokoaminen tuotti pienen pettymyksen, sillä hirsitalkoot tuottivat kymmenesosan tavoitteena olleesta 2000 hirsimetristä. Tilaisuuksissa kootut kolehdit olivat myös riittämättömiä kartuttamaan rakennuskassaa. Sen sijaan valtiolta saatu 6000 markan laina auttoi rakennustyön alkuunsa. – Sivumennen sanottakoon, että lobbaus oli jo silloin käytössä, sillä Risto Tikka kiittää Himalansaaren kesäasukkaan, senaattori A. W. Ruusuvaaran vilpitöntä suopeutta yritystä kohtaan. Jotta rahat voitiin nostaa, tarvittiin vielä väliaikaiset takaajat: senaattori Ruusuvaara ja Risto Tikan isä. Valittiin rakennustoimikunta, jonka muodostivat Risto Tikka, opettajatar Hilma Heikkilä ja talollisen poika Juho Pettinen. Toimikunnan tehtävä oli hankkia rakennustarpeet ja rakentaa rukoushuone. Aliurakat annettiin tehtäväksi pitämällä useita huutokauppoja rakennustyön edistyessä. Aina ei kuitenkaan hyväksytty työn suorittajaksi halvimman tarjouksen tehnyttä urakoitsijaa.

Rakentajista mainittakoon rakennusmestari Ferdinand Liukkonen, joka sai tehtäväkseen seinien veistämisen, katon ja katolla olevan tornin teon. Tähän työryhmään kului muiden muassa seppä Herman Matilainen Taipaleen kylästä. Hänen piilukirveensä jäljet ovat nähtävissä edessänne alttariseinällä. Sisustus- ja viimeistelytyöt suoritti puuseppä Antti Rantalainen. Ovet (9 kpl) ja ikkunat (16) sai tehtäväkseen puuseppä Juho Puustjärvi Karhilasta ”19 markan maksusta reikä”. Rakentamisen loppuvaiheissa tarvikkeiden hankinta, työn johto ja valvonta olivat kokonaan siirtyneet Risto Tikan tehtäviksi.

Oman lukunsa muodostavat ne rakennustyössä tehdyt virheet, joita jouduttiin korjaamaan muiden töiden edistyessä. Tällainen oli muuan muassa rakennuksen perustusten tekeminen työsopimuksen vastaisesti.

Vihkiäisjuhlassa pitämässään rukoushuoneen luovutuspuheessa kauppias Risto Tikka kuvailee varsin yksikohtaisesti rakentamisen eri vaiheita. Ensiksi hän kertoo varojen hankinnasta mainiten yksityisiä lahjoittajia ja heidän antamiaan lahjoituksia, ja sitten hän selostaa itse rakennustyötä mainiten tekijät sekä materiaalihankinnat ja – määrät kauppiaan tarkkuudella ja tarmolla. ”Vaivatta ja hommatta ei tämä rakennus tähän kohonnut”, hän toteaa ja ihmettelee sitä nihkeyttä mitä eräät paikkakuntalaiset osoittivat sekä materiaalisen että taloudellisen tuen antamisessa kääntämällä selkänsä koko hankkeelle. Yhdistys joutuikin myöhemmin talousvaikeuksiensa keskellä turvautumaan seurakunnan apuun.

Rukoushuoneyhdistyksen myöhemmistä vaiheista vuoden 1916 jälkeen en ole löytänyt pöytäkirjoja tai muita tietoja kuin mitä seurakunnan asiakirjoista on luettavissa. Voimme vain olettaa, että rukoushuonehankkeen henkisen ja hengellisen innoittajan ja useiden muiden erilaisten hankkeiden toimeenpanijan, kauppias Risto Tikan kuolema 53-vuotiaana vaikutti mitä ilmeisimmin rukoushuoneyhdistyksen ja seutukunnan aktiivisen toiminnan hidastumiseen – ainakin hetkellisesti.

Risto Tikka päättää vihkiäisjuhlan puheensa näin: ”Olkoon tämä huone majakkana ja ohjaajana ahtaan portin kulkijoille ja se valo, jota tässä sytytetään, ohjatkoon oikealle tielle jokaisen, joka sitä etsii ja halajaa. Näihin korkeisiin tarkoituksiin, joihin tässä olen viitannut, jätän minä rakennustoimikunnanpuolesta tämän huoneen Herralle pyhitettäväksi ja siunattavaksi.”

RAKENNUKSEN KORJAUKSET JA LUOVUTUS SEURAKUNNALLE 1920-LUVULLA

Vuoden 1920 joulukuussa Ristiinan seurakunnan kirkkovaltuusto esitti, että rukoushuoneyhdistys luovuttaisi rukoushuoneen seurakunnalle ja seurakunta ottaisi vastuulleen yhdistyksen velat. Seurakunnan varoista suoritettiin takaisin valtiolle siltä saatu velka, mutta omaisuuden siirtoja ei tehty.

Vuonna 1926 kirkkoneuvosto teki esityksen rukoushuoneen varustamisesta kamiinoilla. Hanketta ei voitu heti toteuttaa, koska yhdistys sääntöjensä mukaan ei ole tekemisissä seurakunnan kanssa. Sääntöjä ei kuitenkaan muutettu, vaikka seurakunta esitti muutoksen tekemistä usean kerran, ja toisaalta sääntöjen puutteellisuus esti yhdistyksen rekisteröimisen.

Jo seuraavana vuonna 1927 rukoushuoneyhdistyksessä oli kypsytty ajatukseen, että yhdistys luovuttaisi rukoushuoneen varoineen, velkoineen ja irtaimistoineen Ristiinan seurakunnalle. Kirkkovaltuusto asetti toimikunnan kirkkoherra Otto Kolehmaisen johdolla selvittämään luovutusehtoja. Yhdistystä edustivat maanviljelijät Aapeli Himanen ja Antti Heinikainen, rouva Ida Tikka ja opettajatar Hilma Heikkilä.

Luovutusehdoiksi sovittiin elokuussa 1928 seuraavat asiat:

  1. Ristiinan seurakunta panee toimeen rukoushuoneessa tarvittavat korjaukset ja pitää sen kunnossa harkintansa mukaan.
  2. Seurakunta varustaa rukoushuoneen lämmityslaitoksella.
  3. Seurakunta maksaa vuosittain papiston Himalansaaren rukoushuoneelle tekemät matkat, 6 matkaa kummankin vakinaisen papinviran osalle eli yhteensä 12 matkaa.
  4. Seurakunta luovuttaa rukoushuoneen Himalanpohjalle mahdollisesti joskus Ristiinan seurakunnan lohkomisen kautta syntyvälle seurakunnalle ilman korvausta, jolloin tämä uusi seurakunta puolestaan luopuu kaikista mahdollisista vaatimuksistaan Ristiinan kirkkorakennukseen.
  5. Muodostetaan erikoinen Himalansaaren rukoushuonerahasto. Sitä kartutetaan Himalansaaren rukoushuoneessa kannettavilla kolehdeilla ja lahjoituksilla ja siitä maksetaan rukoushuoneen lämmitys, puhtaanapito, palovakuutusmaksut ja valaistus.

Luovutuskirja allekirjoitettiin 8.7.1929. Siitä lähtien seurakunta on huolehtinut rukoushuoneen kunnossapidosta. Vuosina 1928–29 tehtiin luovutusehtojen mukaiset korjaukset, joita oli jo aiemmin esitetty tai vaadittu tehtäviksi. Lisäksi suoritettiin sisä- ja ulkomaalaus vesi- ja öljyvärimaaleilla, valettiin uudet betoniset portaat ja hankittiin vuonna 1929 Friisien Konepajalta kaksi samanlaista kamiinaa kuin Ristiinan kirkkoon oli asennettu. Seuraavina vuosina ja vuosi

Samoin vuosikausia elänyt toive oman seurakunnan perustamisesta Himalanpohjalle ja rukoushuoneen vihkiminen uuden seurakunnan kirkoksi kuuluivat vähitellen hiipuneisiin seikkoihin.

1960-luvun lopulla tehtyjen peruskorjausten jälkeen rukoushuoneesta käytettiin nimeä Himalansaaren kappeli. Kirkkovaltuusto oli asettanut erityisen kappelilautakunnan hoitamaan kappeliin kuuluvia asioita. Sen puheenjohtajana oli maanviljelijä Eero Kontinen.

Noin 300 henkeä oli kokoontunut viettämään kappelin vihkiäisjuhlaa 12.7.1970 silloisten seurakunnan pappien Kalevi Toiviaisen ja Antti Uljaan johdolla. Vihkimisen toimitti Mikkelin hiippakunnan piispa Osmo Alaja. Juhlassa lauloi myös Ristiinan seurakuntakuoro kanttori Martti Rautiaisen johdolla. Juhlassa oli vieraina japanilaisia, joiden taholta esitettiin tervehdys.

Nimitykset rukoushuone tai kappeli ei ole vakiintunut käyttöön. Sen sijaan nimitystä Himalansaaren kirkko on käytetty yleisesti jo neljän vuosikymmenen ajan

VAKIINTUNUT TOIMINTA

Alusta alkaen Himalansaaren kirkossa on pidetty lähes kerran kuukaudessa jumalanpalvelus. Lisäniksi oli kasteita ja avioliittoon vihkimisiä, raamatunselityksiä ja hartaustilaisuuksia. Viimemainituissa tilaisuuksissa kootut kolehdit kohdistettiin rukoushuoneen rakentamiseen rukoushuoneyhdistyksen käyttöön.

Perinteisesti jouluaamun kirkko ja pitkäperjantain ehtoollisjumalanpalvelus olivat suosituimmat. Himalansaaren kirkon päiväkirjasta käy ilmi, miten kirkon käyttö on vaihdellut ja monipuolistunut ja samalla säilyttänyt asemansa jumalapalvelusten pitopaikkana.

Osallistuminen jumalanpalveluksiin ja musiikkitilaisuuksiin vuosina 1969–70 ja 1993–2003 Himalansaaren kirkossa:

VUOSI JLP LÄSNÄ KESKIM. MUSIIKKITIL/KONSERTTI LÄSNÄ
1969 12 500 41 0 0
1970 12 531 44 0 0
1993 6 462 77  Kauneimmat joululaulut    1 70
1994 4 339 84 srk-kuoro+KJ      2 145
1995 5 368 73 Yökons + Falck, KJ    2 209
1996 6 258 53
1997 15 777 51  –
1998 7 232 33  –
1999 7 299 42  –
2000 6 236 39  –
2001 6 237 39  –
2002 6 251 41 yhteislaulua, KJ  2 145
2003 6 264 44 Wene-Viol, yhteisl,KJ 3 207

Erilaiset konsertit ja musiikkitilaisuudet ovat uusi ryhmä tilaisuuksia, joista ensimmäiset sijoittuvat 1970-luvun alkuun. Ristiinan seurakuntakuoron ja Someen kuoron lisäksi kirkossa ovat esiintyneet muiden muassa Antti Lankinen senior ja junior, Jorma Falck, Mikkelin Ristimäen koulun kuoro ja orkesteri kanttori Leo Toivasen johdolla ja ”Kaikuvat Kalliot” sekä Wene-Viol, Mikkelin Kamarikuoro. Lisäksi on pidetty yhteislaulutilaisuuksia (Kauneimmat joululaulut [KJ]).

Ilta Saimaalla konsertit 2000-luvulla ovat kuitenkin vertaansa vailla sekä ohjelman ja esittäjiensä osalta kuin kuulijoiden määränkin suhteen. Ne ovat vetäneet kirkon lähes aina täyteen.  Laulaja, tenori Kari Kanto ja hanuristi Arto Kivekäs sekä Mikkelin kaupungin orkesterin sellisti Heikki Hotti, jotka ovat olleet mukana alusta lähtien, ja hanuristi Arttu Kivekäs ovat tässä kannuksensa, kiitoksensa ja maineensa ansainneet. Kiitos!

Leikkikenttätoiminta kirkon pihalla kesäisin alkoi 1980-luvulla Ristiinan kunnan vapaa-aikatoimen työnä ja jatkuu yhä. Ohjaajina ovat toimineet paikkakunnan nuoret, mm. Katriina Kontinen.

ASUKKAITA JA TOIMIHENKILÖITÄ

Kirkon sakaristoa vastapäätä on pinta-alaltaan noin 12 neliömetrin suuruinen hellahuone, ”kirkon kammari”. Siinä on nykyisin keittiö. Mutta aikaisempina vuosikymmeninä se on ollut perheen asunto. Asukkaista 1960-luvulle saakka on mainittava ainakin Johanna ja Jalmari Pettinen, Martta ja Martti Parta perheineen sekä Edla Kurkaa, jota kutsuttiin nimellä ”kirkon mummo”.  Viimeisen asukkaan poistuttua keskuudestamme hellahuonetta ei annettu asunnoksi. Siitä muodostui ajan myötä jonkinlainen varastotila ja keittiö. Kirkonkylän seurakuntakodin viereisen asuintalon purkutyön alkaessa yhden asunnon uudehkot kaapit siirrettiin tänne keittiön kaapeiksi. Vanha puilla lämpiävä hella sai jäädä paikalleen.

Kirkon ensimmäinen ”suntio” oli nimeltään Aapeli Himanen. Hänen jälkeensä tuli Oskar Himanen ja sitten tuli Erkki Härkönen. Hän oli suntiona yli 30 vuotta 1961-1994 pitkäaikaisin tässä kunniatehtävässä. Hänellä oli yksinlaulu lahjana, jota hän ilmeisen mieluusti myös jakoi ympäristöönsä laulamalla auliisti sekä kirkossa että muualla. Erkki Härkösen pestin päätyttyä tehtäviä ovat hoitaneet Elli ja Anne ja Eija Korhola, Ritva Syrjäläinen sekä 2000-luvun alkaen alusta emäntä Terttu Kontinen, tämä heleä-ääninen laulaja, monitoiminen organisoija ja ihmissuhteiden hoitaja.

Himalansaaren koulun opettajana vuodesta 1935 aina 1950-luvun alkuun asti toiminut opettaja Helli Himanen oli tuttu näky harmonin edessä, sillä hän hoiti kanttorin tehtäviä.

PERUSKORJAUS JA MUUT MUUTOSTYÖT

Suurimittainen peruskorjaus ja toimintojen nykyaikaistaminen tehtiin vuonna 1968. Silloin rukoushuone sai nykyisen käytössä olevan sähkövalaistuksen ja -lämmityksen, uudet penkit ja alkuperäisen suunnitelman mukaisen ulko- ja sisäpintojen maalauksen, maalarina mm. Simo Ylönen. Samoihin aikoihin kiinnitettiin alttaritauluun risti, joka on Kaitasaaressa asuneen Ilmari Liukkosen käsialaa. Kirkkosalin keskelle hankittiin kattokruunu Helsingistä. Uusi vesikatto tehtiin huopakatelaatoista ja ulkomaalaus vuonna 1978. Samalla rakennus varustettiin ukkosen johdattimilla. Korjauksen kokonaiskustannukset ilman ulkomaalausta olivat yli 23.000 markkaa.

2000-luvun muutostyöt

Ulkorakennus. Jo 1980-luvulla useissa kiinteistötarkastuksissa todettiin piharakennus huonokuntoiseksi. Lopulta se purettiin. Kirvesmies Vesa Syrjäläinen rakensi tilalle kokonaan uuden varasto- ja ”puusee”-rakennuksen.

 Kellotapuli. Vuonna 2005 kesän korvalla nostettiin pystyyn kellotorni kirkon pihalle Himalanpohjan kyläyhdistyksen väen talkoovoimin. Yhdistyksen varoilla hankittiin tarvikkeet, puutavara ja perustan valmisbetoni. Tapulin on suunnitellut rakennusinsinööri Markku Partanen. Tapulin kello hankittiin Tallinnasta torilta.

Koivukujan kaato. Kirkon kohdalle yleisen tien molemmin puolin oli istutettu koivurivit. Koivut ovat vuosikymmenten kuluessa, paitsi kasvaneet, myös kaventaneet tietä, osittain lahonneet ja olleet vaaraksi tiellä liikkujille. Seurakunnan kirkkohallintokunnan jäsenet tulivat 1970-luvun lopulla mukanaan koivun taimia istuttaakseen ne rinnakkaiseksi koivuriviksi. Kun heillä ei ollut tarkkaa tietoa rajasta seurakunnan ja valtion maiden välissä, päätettiin lykätä istuttamista. Taimet lunastettiin istutettaviksi Heilan talon metsiin. Viime vuoden keväällä (2014) YIT:n metsurit kaatoivat puut ELY-keskuksen toimeksi annosta. Eikä uusia koivuja istuteta tilalle!

KIRKON IRTAIMISTON AARTEET

Urkuharmoni on lähetyssaarnaaja August Pettisen ja hänen vaimonsa Anna Latun lahja Ristiinan seurakunnalle Himalansaaren kirkkoon. August Pettinen oli syntyään Ristiinan Mieluanniemeltä. Hän toimi lähetystyössä Ambomaalla (vuosina 1887–1896, 1899–1908 sekä 1911–1914). Harmoni on koristeltu lovileikkauksin ja siinä on peili ja kaksi kiinteää kynttilänjalkaa.

Ehtoollismatkakalusto. Tammikuussa 1973 käytiin täällä kirkossa neuvottelu ehtoolliskaluston hankkimiseksi. Varoja koottiin kolehdeilla ja muina lahjoituksina. Kristuksen taivaaseen astumisen päivänä 26.5.1973 oli ehtoollisjumalanpalveluksen yhteydessä uuden kaluston käyttöönotto. Luovuttajina olivat Alho Matilainen, Tuulikki Pöysä ja Ritva Härkönen. Vastaanottopuheen piti Seppo Pylkkänen, joka yhdessä Antti Uljaan kanssa otti matkakaluston vastaan. Kalustossa on ehtoollismalja ja leipälautanen, 24 hopeapikaria, sininen liina, pellavainen alttariliina, Pietari Brahen lahjoittama leipärasia ja kuljetuslaukku.

Antependium on alttaripöydän etupuolella oleva pöydän peittävä vaate. Sen suunnitteli Eeva-Irmeli Oksanen Mikkelistä. Sen kutoja on emäntä Raili Himanen. Tekstiilin lahjoittivat Himalanpohjan maa- ja kotitalousnaiset. Käyttöönotto tapahtui loppiaisena 6.1.1972.

Lukupulpetin tekijä on ristiinalainen puuseppä Elias Ihonen.

Uuden kolehtihaavin suunnitteli tekstiilityön opettaja Margit Alatupa ja suunnitelman toteutti Mikkeliin kansalaisopiston Himalanpohjan käsityöpiiri.

HIMALANSAAREN KIRKON TULEVAISUUS

Tässä esityksessä on keskitytty kirkkorakennusta koskevaan asiakirjatietoon. Kirkon historiaan kuuluvat ehdottomasti myös rakennuksessa ja sen liepeillä sattuneet tapahtumat samoin kuin myös ne tilaisuudet, joiden suojaksi ja pitopaikaksi se on tehty. Rakennus on ollut hyvässä hoidossa sata vuotta. Näin se olkoon edelleen. Tämän pohjakunnan väki, niin ympärivuotiset kuin kesäasukkaat tarvitsevat tämän kirkon. Olemassa olollaan se julistaa ohikulkevalle väellekin ARMOA ja RAUHAA, vaikka sisälle ei pääsikään.

Katto vuotaa! Vuotaa sisälle saliin asti. Korjattakoon se niin kuin on ennenkin korjattu!

Vaikka tämä rakennus kuinka olisi seurakunnalle taloudellinen rasite.