Archive for maaliskuu, 2014

AURINKOA JA KALOJA

sunnuntai, maaliskuu 23rd, 2014

Kun auriko paistaa on kaikki hyvin!

Lauantaina 22.3. saimme tuntea tuulahduksen keväästä, tuskin kukaan huomasi edes talvea olleenkaan, mitä nyt tammikuulla hieman sormia saattoi palella.

Kelirikkoa ainakin meillä täällä Mikkelin sivukaduilla on ollut riittämiin, autokin on kuin mutaojassa kylpeneen sian ruho. Turha sitä on alkaa pesuhommiin ja kiillotuspuuhiin pitkään aikaan. Jostain sitä meidänkin pitää tinkiä.

Lauantaina kuitenkin meillä oli ”talvitapahtuma” hyvin kesäisissä merkeissä, mutta kun sekin piti pois alta saada, niin mikäs siinä. Jään paksuutta arvailtiin useampaan kertaan, kantaako se vai ei, ja useimmat tulivat kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä se paikkapaikoin kantaa ja pilkkimestaruuskilpailut pidetään.

Paikka oli mitä otollisin kyseiseen tapahtumaan, Saimaan Aholammilla. Voitto ja Heli antoivat siihen hyvät olosuhteet. Lähtölaukaus pamahti puoliltapäivin ja jäälle ryntäsi noin 30 koukkunsa teroittanutta onkilieron kieroa saalistajaa, jokaisella kiilto silmissään voittaa kultaa ja kunniaa sekä kiertopalkinto vuodeksi kotiorteen riippumaan… niin minäkin.

Tässä pitää paikkansa hyvin sanonta ”ei pidä mennä merta edemmäs kalaan” sillä voittokalat nappasi Riitta Liukkonen melkein tapahtumapaikan laiturin vierestä. sillä itsekin hortoilin siellä sun täällä saamatta suurempaa tulosta.

Tällaisenä ulkoilupäivänä tärkeintä ei aina ole voittaa palkintoja ja kilpailuja, mutta syöminen – sen pitää olla kohallaan. Pertillä Helillä, Riitalla ja Voitolla jokaisella oli omat sormensa pelissä, pääruokana oli suussa sulavaa hirvikeittoa, kera voin, leivän, kahvin ja pullan.

Tuossa edellisessä lauseessa taisin kuitenkin vähätellä kilpailuja ja arpajaisia, jotka kuuluvat tärkeimpiin ja jännittäviin tapahtumiin. Nyt tässä ensin haluamme kiittää niitä kaikkia kilpailu-/arpajaispalkintojen lahjoittajia, sillä teidän antamanne tuki on todella tärkeää meidän toiminnallemme. Ilman teitä ilmeet ei olisi näin iloisia kun kunniaa jaetaan!

Tähän seuraavaksi muutama tilannekuva mitä täällä ja jäällä tapahtui.

Kyllä tylsällä kairalla tää on kovvooo hommoo, ähisi Kaija
Kyllä tylsällä kairalla tää on kovvooo hommoo, ähisi Kaija.
.. nyt tulloo oneksi suuremi, hihkui Sinikka Valkonen
… nyt tulloo oneksi suurempi, hihkui Sinikka Valkonen.
Sulo meinasi repiä reppunsa ja toukatkin levis jäälle, pilkkijakkara on tekniikan ihme eikä mikään virkkuukoukku.
Sulo meinasi repiä reppunsa ja toukatkin levis jäälle, pilkkijakkara on tekniikan ihme eikä mikään virkkuukoukku.
Hirvisoppa maistui oikein hyvälle ainakin Sulon suussa.
Hirvisoppa maistui oikein hyvälle ainakin Sulon suussa.
Rannan isäntä haastattelemassa kesäasukkaita ja arvuuttelmassa, tuleeko kalaa.
Rannan isäntä haastattelemassa kesäasukkaita ja arvuuttelmassa, tuleeko kalaa.
tää on gammantarkkaa touhua, Tero tärkeässä puuhassa.
Tää on grammantarkkaa touhua. Tero tärkeässä puuhassa.
Manu Korhola yleisen sarjan voittaja, onnea Manu.
Manu Korhola, yleisen sarjan voittaja, onnea Manu!
tässä voittajan tyylinäyte, ei vielä tietoakaan että minusta tulisi muailmanmestari.
Tässä voittajan tyylinäyte, ei vielä tietoakaan että minusta tulisi mualimanmestari.
Kiertopalkinnon luovutus eläköö eläköö eläköön, onnittelut Riitta.
Kiertopalkinnon luovutus: eläköön eläköön eläköön, onnittelut Riitta!
Tässä me olemme lähes kaikki, jokunen ehti pois kuvauksesta.
Tässä me olemme lähes kaikki, jokunen ehti pois kuvauksesta.
kirvelevä toinen tila heltisi Paulille tällä kertaa
Kirvelevä toinen tila heltisi Paulille tällä kertaa.
Nuorten sarjan mestari Ekku Korhola, onnex olkoon Ekku
Nuorten sarjan mestari Ekku Korhola, onnex olkoon Ekku!

Tällaisissä tilaisuuksissa, kuten pikkujoulut ja muut tapahtumat, missä kokoonnutaan yhteen, on mukava tavata uusia henkilöitä ja tutustua heihin, ja yhtä mukavaa on myös nähdä vanhat ystävät ja heittää heidän kanssaan ”läppää”.

Seuratkaa sivuja, eiköhän täällä joskus jotain uutta ole, ja jos teillä hyvät lukijat on jutunaihetta, niin kiireesti yhteyttä tännepäin, tehdään se vaikka yhdessä.

Tulokset

Yleinen sarja

1. Manu Korhola             1202 g

2. Pauli Himanen            1192 g

3. Marko Asikainen          641 g

4. Vesa Korhola                564 g

5. Pertti Liukkonen           435 g

6. Pentti Syrjäläinen          362 g

7. Kalle Korhola                336 g

8. Seppo Kiljunen              247 g

9. Olavi Immonen             185 g

10. Voitto Himanen          168 g

11. Mauri Liukkonen           90 g

12. Matti Korhola                50 g

Sulo, Tero, Seppo T  vain kokemusta.

Naiset:

1. Riitta Liukkonen           1510 g

2. Sinikka Valkonen           368 g

3. Terttu Kontinen              335 g

4. Marjatta Immonen          136 g

! Kaijalle kokemusta.

Nuoret:

1. Ekku Korhola                  415 g

! Taika ja Viljam kokemusta.

Teksti ja kuvat:

Mauri Liukkonen/ kj

liukkonenmauri(at)msn.com