Toimintakertomus 2009
Emolan seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009
1. YLEISTÄ
Yhdistyksen asukkaille suunnattu toiminta noudatti vakiintuneita muotoja. Landeninmäen perinnetalo otettiin käyttöön.
2. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT
Hallitus Seppo Kiiski (pj), Heikki Öhman (vpj), Arja Vähämäki (siht), Jere Lauha (rahhoit), Saara Ryhänen (jäsen), Heli Vehkaoja (jäsen) ja Marja Kokko (jäsen). Hallitus kokoontui vuoden aikana kuusi kertaa.
Tilintarkastajana on toiminut Esa Pietiläinen, varalla Matti Saksa.
Hallituksen nimeämään Landeninmäen perinnepihatyöryhmään ovat kuuluneet Marja Kokko vetäjänä ja muina jäseninä Heli Vehkaoja, Saara Ryhänen, Leena Haapasaari ja Keijo Takkinen
3. JÄSENISTÖ
Jäsenmaksujen mukaan seuran jäsenmäärä oli 128 henkeä.
4.TOIMINTA
4.1. Vuosikokous
Vuosikokous pidettiin EVPK:n talolla 24.3.. Paikalla oli 9 henkilöä.
4.2. Varsinainen toiminta.
4.2.1 Vakiotapahtumat
Talvipäivää vietettiin 8.3.Emolan kentällä. Lasten hiihtokilpailuihin osallistui 29 lasta, joista 16 oli tyttöjä ja 13 poikia. EVPK järjesti kilpailun. Emolan seura tarjosi kilpailijoille makkarat ja mehua sekä myi grillistä makkaroita. Yleisöä ja kilpailijoita oli yhteensä noin 120.
Elokuun iltaa vietettiin ke 20.8. Landenimäen perinnetalon avajaisten merkeissä. Emolan seura järjesti tikkakisan, joihin osallistui 37 henkilöä. Paikalla myytiin Emolan perinnekirjoja, t-paitoja ja kasseja sekä makkaraa ja mehua. Rouhialan Marttayhdistys hoiti kahvituksen ja lapsille ongintaa. Emolan martat myivät vohveleita. EVPK:lla oli avoimien ovien päivä kalustohallilla. Yleisoä tapahtuma keräsi noin 100.
Joulun valot sytytettiin 29.11. klo 18.00. Sytytystilaisuuden jälkeen laulettiin kauneimmat joululaulut seurakuntasalissa. Sytytystilaisuudessa oli noin 100 ja laulamassa kolmisenkymmentä henkilöä.
4.2.2 Landeninmäen perinnetalotoiminta
Kevään 2009 aikana kalustettiin talo.
Kalustus koostuu osittain talon alkuperäisistä tavaroista ja osin lahjoituksina saaduista tavaroista. Jotain pientä, kuten verhoja jouduttiin ostamaan.
Toukokuussa 2009
Vaaksa-projektin työntekijät maalasivat Mikkelin kaupungin tekemän aidan
10.6.2009 Kasveja otettiin vastaan ensimmäisen kerran
16.6.2009 Kasveja otettiin vastaan toisen kerran
16.-17.6.2009
Esiteltiin kasvipankkia ja talon toimintaa Mikkelin kaupungin vieraiksi saapuneille kansainvälisen viheralan (IFPRA) kongressiin osallistuneille asiantuntijoille. Vieraille järjestettiin myös näytösluonteinen punamultamaalin keitto. Sen järjesti Etelä-Savon ympäristökeskus molempina päivinä. Muusta ohjelmasta huolehti seuran oma väki. Tulkkina toimi Heli Vehkaoja. Vierailijoita kävi yhteensä noin 50.
19.8.2009
Vietettiin Landeninmäen perinnetalon avajaisia ja elokuun iltaa. Illan ohjelma noudatteli perinteistä elokuun illan ohjelmaa, kuten musiikkiesityksiä, tikanheittoa, ongintaa ym. Mikkelin kaupungin edustajana tilaisuudessa oli arkkitehti Tuija Mustonen, joka avasi virallisesti perinnetalon portit emolalaisten käyttöön.
1.9.2009
Etelä-Savon Ympäristökasvatusprojektin osanottajat tutustuivat taloon ja sen toimintaan
2.9.2009
Kasveja otettiin vastaan
Rouhialan koulun ja Päämajakoulun iltapäiväkerhon lapsiryhmät vierailivat talolla
Loka-marraskuussa 2009
Vaaksa-projektin työntekijät rakensivat ja maalasivat uuden aidan tontin itäreunalle. Aidan suunnitteli arkkitehti Kirsti Kovanen ja aitatarpeet kustansi Mikkelin kaupunki. Aita maalattiin punamultamaalilla, jonka oli keittänyt E-S ympäristökeskuksen työntekijät kesäkuussa talon pihalla
Vuoden 2009 aikana vieraili myös lukuisa määrä yksittäisiä henkilöitä tutustumassa taloon ja sen toimintaan. Vieraskirjaan kirjoitti nimensä yhteensä 213 henkilöä, joista ulkomaalaisia 22.
4.2.3.Muu toiminta
Emolan kierros 17.6. Oppaana Seppo Kiiski. Mukana 9 henkilöä.
Loviisan Wanhassa vara parempi -tapahtumamatka 29.8. 22 osallistujaa.
Emolan perinnekirjasta otettiin näköispainos 50 kpl. Niitä on myyty ja lahjoitettu vuoden aikana yhteensä 35 kpl.
Sihteeri on ylläpitänyt seuran sivuja Miämediassa.
4.3. Tiedotus
Toiminnasta on tiedotettu jakamalla joka talouteen tiedote neljä kertaa vuoden aikana. Lisäksi on käytetty Miämediaa, kauppojen ilmoitustauluja, paikallisradiota ja lehtien menovinkkipalstoja.
4.4. Muistamiset
Emolan seura muisti helmikuussa 60 vuotta täyttänyttä Wetterin kauppiasta Hannu Wetterstrandia kukkasin.
Urheiluseura Hatsinan 30-vuotisjuhlassa 24. 4. seuraa edustivat Arja Vähämäki ja Seppo Kiiski. Seura lahjoitti 100 euroa Hatsinan nuorisotyön tukemiseen.
5. TALOUS
Yhdistyksen talous on perustunut jäsenmaksuihin, myyntituloihin ja laitevuokriin sekä kaupungin yleisavustukseen. Tilinpäätös osoittaa 177,39 euron ylijäämää.
Hallitus
Tags: toimintakertomus