Archive for the ‘Uncategorized’ Category

Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma-hanke

Perjantai, Tammikuu 27th, 2012

Kutsu 26.1.2012

Hyvä järjestöväki,

Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma-hanke kutsuu kuntalaisia kertomaan näkemyksiään kulttuuriperinnöstämme.

Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma-hanke kartoittaa ja tutkii Mikkelin, Hirvensalmen ja Ristiinan alueiden kulttuuriperintöä. Hankkeessa laaditaan kulttuuriperintöohjelma, jonka tavoitteena on nostaa tietoisuutta alueen kulttuuriperinnöstä sekä lisätä sen avulla seudun vetovoimaa. Tarkoituksena on tuoda esiin mielenkiintoisia kohteita ja tarinoita niin asukkaiden kuin matkailijoiden iloksi ja hyödyksi.

Kulttuuriperintö käsittää inhimillisen toiminnan tuloksena syntyneitä aineellisia ja aineettomia asioita, joita pidetään arvokkaina. Alueellamme on paljon valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä, kuten esim. Porrassalmi, Haukivuoren ja Anttolan kirkonkylät ja Hirvensalmen mäenlakikylät. Meillä on Astuvansalmen Akka ja Mannerheim, elävä tori, muikut, saaristokulttuuria ja kaskikansan rikasta perintöä. Mistä muusta Mikkelin seudun kulttuuriperintö on tehty? Haluamme kysyä kuntalaisten omia mielipiteitä kulttuuriperinnöstä: Mikä teille on tärkeää oman asuinseudun historiassa, perinteessä ja nykypäivän kulttuurissa? Mikä on muistamisen ja kertomisen arvoista? Kuntalaisten näkemykset omasta perinnöstään nähdään hankkeessa ensiarvoisen tärkeinä, ja näitä esiin saadakseen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma järjestää

1.Kuusi yleisötilaisuutta helmi-maaliskuussa 2012, joissa keskustellaan, mitä kuntalaiset kokevat tärkeäksi kulttuuriperinnökseen? Mitä paikkoja, maisemia, tarinoita, henkilöitä, perinteitä jne. he haluavat nostaa esiin ja kuinka näitä pitäisi huomioida? Tilaisuuksissa aiheesta alustavat hankkeen projektipäällikkö, FM, historiantutkija Pia Puntanen sekä asiantuntija-assistentti, FL, etnologi Leena Hangasmaa, sekä kulloisenkin alueen paikallinen asiantuntija. Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu.

Yleisötilaisuudet ovat:

* Anttolan koulukeskuksen auditoriossa ma 6.2. klo 18.00
* Haukivuoren koulukeskuksen auditoriossa ti 7.2. klo 18.00
* Otavan Opiston juhlasalissa ke 8.2. klo 18.00
* Hirvensalmen kunnantalon valtuustosalissa ma 13.2. klo 18.00
* Ristiinan koulukeskuksen auditoriossa (Setälä-Sali) to 23.2. klo 18.00
* Mikkelin kaupunginkirjaston Mikkeli-salissa ti 6.3. klo 17.30

2.Webropol-kyselyn
”Mistä on Mikkelin seudun kulttuuriperintö tehty?” internetissä . Löydät linkin osoitteesta www.mikkeli.fi -> ajankohtaista -> kulttuuriperintö-blogi tai suoraan
http://www.mikkeli.fi/fi/sisalto/13_ajankohtaista/kulttuuriperinto-ohjelma_blogi
Kysely avataan 2.2. ja siihen voi vastata 15.3. saakka.

Tulkaa joukolla kertomaan näkemyksiänne, tervetuloa!

Lisätietoja: Projektipäällikkö Pia Puntanen, 050 311 7018, pia.puntanen @ mikkeli.fi
Asiantuntija-assistentti Leena Hangasmaa, 044 794 5423, leena.hangasmaa @ mikkeli.fi

logot1

Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma -hanke
Mikkelin kaupunki/Henkilöstö- ja kehittämispalvelut, Raatihuoneenkatu 8–10, 50100 MIKKELI
Projektipäällikkö Pia Puntanen,
050 311 7018, pia.puntanen @ mikkeli.fi
Asiantuntija-assistentti Leena Hangasmaa,
044 794 5423, leena.hangasmaa @ mikkeli.fi

Jouluna 2011

Perjantai, Joulukuu 23rd, 2011

joulukuusi2_AV

Rauhallista joulua! Kuva: Arja Vähämäki

Sytytä kynttilä pimeään
anna sen valaista yötä.
Katso kuinka se lämmittää
pienen liekin myötä.

Kylmä täällä on jokaisen
älä sammuta tulta.
Arkana liekkinä palaen
hehkuu lämpöä sulta.

Sytytä kynttilä hämärään
anna sen valaista mieli
haihtua arkiset aatokset
kiitosta henkiä kieli.

Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille Nettilehti Miämedian lukijoille!

Arja Vähämäki


Kutsu avajaisiin

Torstai, Marraskuu 24th, 2011

kutsu_miamediaan

kaihu_miamediaan_AV

Kaihun Kota on lähellä Mikkelipuistoa. Kuva: Arja Vähämäki

kartta_kaihulle_miamedia

Matkaa tulee n. 6,3 km Rantakylästä Mikkelipuistoon. Kuva: Arja Vähämäki

Valtakunnallinen positiivisuusviikko

Torstai, Syyskuu 8th, 2011

auringonkukka

Iloitse elämästä, sillä se antaa mahdollisuuden rakastaa
ja tehdä työtä ja leikkiä ja katsella tähtiä.
Kuva: Arja Vähämäki

Elämässään onnistuneet ihmiset ovat huomanneet, että…

Positiivinen asenne itseensä, elämään, toisiin ihmisiin ja siihen mitä tekevät, on suurin yksittäinen ja rajaton voimavara, joka meillä jokaisella itsessämme on.

Ainoastaan positiivisen asenteen omaamalla voi itse päättää oman elämänsä laadun ja oppia näkemään yhä useammassa asiassa vaikeuksien sijasta mahdollisuudet.

Parhaiten positiivisuutta saa itselleen jakamalla sitä ensin toisille.

Elämä on Saavutusten Seikkailu, josta ei pidä jättää ainoatakaan kokemusta ottamatta vain sen takia, että ei huomannut lipunmyyjän tarjonneen aitiopaikkaa.

Haluavat ottaa selville mihin heistä parhaimmillaan oikein on ja tietävät, että asiat muuttuvat vain jos he itse haluavat muuttua ensin.

Itseluottamus säilyy parhaiten jos ympärillä on ihmisiä, joilla on aina jakaa omaa innostustaan silloin kun sitä eniten tarvitaan.

He eivät halua istua tapahtumien varjossa, vaan olla pelaajia, jotka antavat kaiken taidon, uskalluksen ja periksi antamattomuuden itsestään.

Heillä on tarve toteuttaa kaikki se mihin he parhaimmillaan pystyvät. He ovat näin ollen myös halukkaita auttamaan toisia, joilla on vastaava tarve löytää omat mahdollisuutensa.

He ovat antaneet itselleen lupauksen menestyä ja nauttia omasta elämästään joka päivä.

Lisätietoja www.positiivarit.fi

Sadepäiväkin on hyvä päivä,
kun sen kääntää positiiviseksi.
Vain sateella voit pukea kumisaappaat,
sadehousut, sadetakin sekä sadehatun ja
suunnata ulos nauttimaan sateeen ropinasta
sadeasun pintaan.
Eipä tämäkään onnistu poudalla.

Iloa päivääsi!

Positiivari Arja Vähämäki

Vanhuksilla varovasti

Tiistai, Kesäkuu 28th, 2011

1_2009_VR

Lähtö Auto-Kiltan edustalta lauantaina klo 9.30. Kuva: Vesa Ripatti

19. Suur-Saimaan ympäriajo 2. – 3.7.2011

Etelä-Karjalan Vanhat Ajoneuvot ry. ja Mikkelin Mobilistit ry. järjestävät  vuosittain yhteisvoimin Suur-Saimaan ympäriajo -tapahtuman. Saimaan Ajot -nimellä tapahtuma ajettiin jo 1950-luvulla.

Tänä vuonna Saimaata kierretään myötäpäivään. Reitin pituus on noin 300 km Saimaan rantaa seuraillen:

Mikkeli – Anttola – Puumala – Ruokolahti – Imatra

Imatra – Lappeenranta – Savitaipale – Mäntyharju – Ristiina

Ajo on tarkoitettu museoajoneuvoikäisille, entisöidyille tai hyvässä alkuperäiskunnossa oleville mobiileille ja konepyörille. Ajoneuvojen vähimmäisikä on 30 vuotta.

Matkan varrella osallistujien tietoja ja taitoja mitataan erilaisilla leikkimielisillä tehtävärasteilla. Kilpailuluokkia on useita: henkilöautoille valmistusvuoden mukaan, hyötyajoneuvoille oma sarja, samoin naisille ja moottoripyörille.

Asu-ajoneuvokilpailu

Kilpailijoiden kesken järjestetään myös asu-ajoneuvokisa, jossa on tarkoituksena pukeutua ajoneuvon valmistusajankohdan mukaisesti. Kilpailu järjestetään ennen ajon alkua Mikkelissä Auto-Kiltan edustalla.

Tämä järjestyksessään 19. Suur-Saimaan ympäriajo on tähän mennessä laajamittaisin, kun kilpailemassa on noin 190 ajoneuvokuntaa ja osallistujat tuovat tänne ennen näkemättömän paljon erilaisia ja eri aikakausia edustavia ajoneuvoja. Järjestelyissä on mukana yli 60 talkoolaista molempina päivinä.

Lähtöpaikka kaksipäiväisen ajon reitille on tänä vuonna Mikkelissä, Auto-Kilta Oy:n pihapiirissä Mikkelissä (Yrittäjänkatu 24). Ennen lähtöä kuvataan asu-ajoneuvokilpailun osallistujat klo 9 – 11.00. Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille lauantaina (2.7.) klo 9.31 ja seuraavat minuutin välein.

Nolla-auto

Nolla-autona tulee ajamaan Juhani Pietikäinen vuosimallin -66 Ford Thunderbird Cabrioletilla.

nolla_VR

Nolla-autona oli vuonna 2007 Juhani Pietikäisen Ferrari Super America vm. 2005. Kuva: Vesa Ripatti

nolla-auto2_OS

Tänä vuonna Mikkelin Mobilistien Juhani Pietikäinen osallistuu ajoon nolla-autolla Ford Thunderbird Cabriolet vm. 66. Kuva: Olavi Summanen

Juontajana lähtöpaikalla toimivat Martti Pilz ja Hannu Lampinen SA-HK:sta.

Suur-Saimaan ympäriajolla on vahvat perinteet ja esillä on monipuolinen kalusto. Mukaan on tulossa myös suuri joukko ensikertalaisia.

Suur-Saimaan ympäriajoihin on osallistunut joka kerta kolme ajoneuvokuntaa: Olavi Nenonen De Soto L-500 (k-auto) vm. 58, Jaakko Riihelä Volkswagen Campingwagen vm. 64 sekä Olli Aho Mercedes-Benz 280 S 4 D Sedan vm. 70. Uudet ajoneuvokset (kymmenettä kertaa ajoissa mukana olevat) julkistetaan iltajuhlan yhteydessä Imatran kylpylässä.

ami6_AV

Oi EII… Maailman rumin auto Citroën AMI 6 vm. 64. Malli viettää 50-vuotisjuhlia tänä vuonna. – Kyllä suut virneeseen menee, sanoo omistaja Pasi Kuokkanen. Kuva: Arja Vähämäki

Lauantaina 2.7.

Mikkeli – Anttola – Puumala – Ruokolahti – Imatra

Lauantaina ensimmäinen rasti on Mikkelin satamassa Ravintolalaiva Toivon edustalla, josta matka jatkuu Ollinmäen viinitilalle. Sieltä on mahdollisuus ostaa Wanhat Autot 2011 -viiniä muistoksi. Seuraava rasti on Anttolan satamassa, josta matka jatkuu Puumalaan. Sieltä matka jatkuu Ruokolahdelle Eukonaukiolle. Imatralle saapuessa on Rauhassa Etelä-Karjalan Automuseo, johon on mahdollisuus tutustua. Ensimmäisen ajopäivän maalipaikka on Imatran kylpylällä. Iltajuhlaa vietetään klo 19.30 alkaen Imatran kylpylän liikuntasalissa. Ovet avautuvat klo 19.15.

Sunnuntai 3.7.

Imatra – Lappeenranta  – Savitaipale – Mäntyharju – Ristiina – Heimari

Sunnuntaina ajojen lähtöalue on Imatran kylpylän pihapiirissä, josta ensimmäinen ajoneuvo starttaa klo 9.01. Ensimmäinen rastipaikka on Vianorilla, Imatralla, josta ajo jatkuu kohti Auto-Kilta/ Lappeenrantaa. Seuraava rasti on ABC:llä Savitaipaleella, jossa mahdollisuus pitää kahvitauko. Matka jatkuu Mäntyharjun Kisalaan, Ristiinan rasti on Rantatorilla, josta ajajat suuntaavat kohti Hotelli Heimaria, jossa odottaa maali ja palkintojenjako.

Haluamme tässä yhteydessä esittää parhaimmat kiitokset kaikille kilpailijoille, yleisölle, lukuisille yrityksille ja henkilöille, jotka ovat olleet tukemassa meitä sekä tehneet mahdolliseksi tämän tapahtuman järjestämisen.

Lisätietoja tapahtumasta, osanottajaluettelon sekä aikataulun saat Mikkelin Mobilistien kotisivulta

Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimii E-KVA:n puheenjohtaja Matti Lahti puh. 0400 652 784. Juryn puheenjohtajana toimii Mikkelin Mobilistien puheenjohtaja Kari Laukkanen puh. 050 358 9352.

Aikataulu:

Lauantai 2.7.

9.00 – 11.00 Asu-ajoneuvokilpailu (Auto-Kilta Oy:n piha, Yrittäjänkatu 24, Mikkeli)

09.31 Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille Auto-Kilta Oy:n pihasta, seuraavat minuutin välein

Rastit ja niiden aukioloajat:

Lähtö (Autokilta, Mikkeli) 9.31 -

1. rasti (Mikkelin satama) 9.40 -13.00

2. rasti (Anttolan satama) 10.30 -14.10

1 ja 2. rastin välillä mahdollisuus pikapoikkeamaan Ollinmäen viinitilan myymälässä

3. rasti (Puumalan koulukeskus) 11.20 – 15.20

(Puumalassa ruokailutauko 30 min.)

4. rasti (Ruokolahti, Eukonaukio) 13.10 – 17.20

5. rasti (Automuseo/Imatra) 13.50 –18.10, mahdollisuus tutustumiskierrokseen

Saapuminen Imatran Kylpylään 14.10 – 18.30 (Päivällinen ravintolasalissa oman aikataulun mukaan)

Iltajuhla (Imatran Kylpylä) 19.30 -

Sunnuntai 3.7.

Lähtö Imatran Kylpylän pihasta 09.01 -12.20

9.01 Ensimmäinen kilpailija lähtee 2. ajopäivän reitille, muut minuutin välein

Rastit ja niiden aukioloajat:

6. rasti (Vianor,Imatra) 09.15  – 12.30

7. rasti (Autokilta, L-ranta) 10.10  – 13.40

8. rasti (Savitaipale, Tuohikotin th) 10.50  – 14.30  (Kahvitauko ABC:llä)

9. rasti (Mäntyharju. Kisala) 11.40  – 15.10

10. rasti (Ristiina, Rantatori) 12.30  – 16.00

Saapuminen maaliin (Heimari) 12.50  – 16.30 (Heimarissa ruokailu- sekä saunomis- ja  uintimahdollisuus)

Palkintojen jako  n. klo 17.00

Tervetuloa iloiseen kesätapahtumaamme! Nauttikee kiiruhtamalla hitaasti!

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Suur-Saimaan ympäriajot 2011 järjestelytoimikunta

Miämedian kesäkuun kuvakilpailu

Lauantai, Huhtikuu 2nd, 2011

Kesä on tullut! Nyt otetaan makrokuvia. Makro- eli lähikuvaus on tosi mielenkiintoista ja hauskaa ja samalla erittäin vaativa valokuvauksen muoto. Kun siihen paneutuu, voi löytää maailman, josta ei ole ennen tiennytkään. Ideaa ehdotti Päivi Harju. Lähetä kuvasi Miämediaan. Julkaisen ne etusivulla. Etsi uusia kuvakulmia.

Miämedian kesäkuun kuvakilpailun säännöt:

* kuvia voi olla useampia
* mielellään vuonna 2011 kuvattuja, manipuloimattomia digikuvia
* kuvalle voi antaa nimen ja kertoa kuvan tarinan
* kerro kuvan ottajan nimi ja yhteystiedot
* kerro, millä kameralla kuva on otettu
* jos kuvassa esiintyy muita henkilöitä, on hyvä olla kaikkien suostumus, että kuvan saa julkaista
* myös paperikuvat käyvät tai ne voi skannata, jolloin resoluutio nettisivulle 72
* lähetä kuvasi sähköpostilla arja.vahamaki@kansalaismedia.fi
* toimitus tarvittaessa rajaa ja muokkaa kuvia nettisivulle sopivaksi
* kuvia voi äänestää ja kommentoida heti sen jälkeen, kun ne ovat sivulla
* palautetta voi antaa myös sähköpostilla
* kuvat sivulle julkaisee Arja Vähämäki

Lisätietoja:

Päätoimittaja Arja Vähämäki

arja.vahamaki@kansalaismedia.fi

Jäljet lumessa

Keskiviikko, Helmikuu 2nd, 2011

ylabanneri_tammi

Eikö luonto olekin ihmeellinen? Lunta on tullut reilut 70 cm. Pakkaset paukkuivat ja sitten tuli vesisade. Aloitetaan vuosi 2011 kuvaamalla Suomen mahtavaa luontoa, ympäristöä ja tapahtumia teemalla Jäljet lumessa. Ideaa ehdotti Pirkko Karppi. Lähetä kuvasi Miämediaan. Julkaisen ne etusivulla. Hiihtolomalla ja keväthangilla ota kamera mukaan ja nauti talven riemuista. Etsi uusia kuvakulmia.

Miämedian helmi-maaliskuun kuvakilpailun säännöt:

* kuvia voi olla useampia
* mielellään vuonna 2011 kuvattuja, manipuloimattomia digikuvia
* kuvalle voi antaa nimen ja kertoa kuvan tarinan
* kerro kuvan ottajan nimi ja yhteystiedot
* kerro, millä kameralla kuva on otettu
* jos kuvassa esiintyy muita henkilöitä, on hyvä olla kaikkien suostumus, että kuvan saa julkaista
* myös paperikuvat käyvät tai ne voi skannata, jolloin resoluutio nettisivulle 72
* lähetä kuvasi sähköpostilla arja.vahamaki@kansalaismedia.fi
* toimitus tarvittaessa rajaa ja muokkaa kuvia nettisivulle sopivaksi
* kuvia voi äänestää ja kommentoida heti sen jälkeen, kun ne ovat sivulla
* palautetta voi antaa myös sähköpostilla
* kuvat sivulle julkaisee Arja Vähämäki

Lisätietoja:

Päätoimittaja Arja Vähämäki

arja.vahamaki@kansalaismedia.fi

Nettilehti Miämedia – Mikkelin Ääni Verkossa

Jäljet lumessa – helmikuu 2011

jaljet_KP

Jäljet ja tekijät. Kuva: Kalevi Pylvänäinen. Kamera: Sony DSC-HX1

jälkiä_VR

Jäljet. Kuva: Vesa Ripatti. Kamera: Sony A350

kohtauspaikka_VR

Kohtauspaikka. Kuva: Vesa Ripatti. Kamera: Sony A350

Jäljet aavalla_PH

Jäljet aavalla. Kuva. Päivi Harju. Kamera: Pentax K20D

Jäljet jäällä_PH

Jäljet jäällä. Kuva: Päivi Harju. Kamera: kännykkä N86 8MP

Reitit yhtyvät_PH

Reitit yhtyvät. Kuva: Päivi Harju. Kamera: Pentax K20D


Jouluna 2010

Torstai, Joulukuu 23rd, 2010

joulukuusi2_AV

Rauhallista joulua! T: Arja Vähämäki

Sytytä kynttilä pimeään
anna sen valaista yötä.
Katso kuinka se lämmittää
pienen liekin myötä.

Kylmä täällä on jokaisen
älä sammuta tulta.
Arkana liekkinä palaen
hehkuu lämpöä sulta.

Sytytä kynttilä hämärään
anna sen valaista mieli
haihtua arkiset aatokset
kiitosta henkiä kieli.

Marraskivaa

Maanantai, Marraskuu 1st, 2010

Marraskivaa

Eikö luonto olekin ihmeellinen – varsinkin ihmisluonto. Kesäaika on muisto vain ja nyt odotellaan sitä vuosituhannen kylmintä talvea. Jatketaan edelleen kuvaamalla Suomen mahtavaa luontoa, ympäristöä ja tapahtumia. Lähetä kuvasi Miämediaan. Julkaisen ne etusivulla.

Miämedian marraskuun kuvakilpailun säännöt:

* kuvia voi olla useampia
* mielellään vuonna 2010 kuvattuja, manipuloimattomia digikuvia
* kuvalle voi antaa nimen ja kertoa kuvan tarinan
* kerro kuvan ottajan nimi ja yhteystiedot
* kerro, millä kameralla kuva on otettu
* jos kuvassa esiintyy muita henkilöitä, on hyvä olla kaikkien suostumus, että kuvan saa julkaista
* myös paperikuvat käyvät tai ne voi skannata, jolloin resoluutio nettisivulle 72
* lähetä kuvasi sähköpostilla arja.vahamaki@kansalaismedia.fi
* toimitus tarvittaessa rajaa ja muokkaa kuvia nettisivulle sopivaksi
* kuvia voi äänestää ja kommentoida heti sen jälkeen, kun ne ovat sivulla
* palautetta voi antaa myös sähköpostilla
* kuvat sivulle julkaisee Arja Vähämäki

Lisätietoja:

Päätoimittaja Arja Vähämäki

arja.vahamaki@kansalaismedia.fi

Nettilehti Miämedia – Mikkelin Ääni Verkossa

Marraskivaa 2010

veneenluuranko_VR

Veneen luuranko. Kuva: Vesa Ripatti. Kamera: Sony A350
Talven projekti: venettäkin pitäisi vähän laitella…

saksalalaiset_sorsat_VR

Saksalalaiset sorsat. Kuva: Vesa Ripatti. Kamera: Sony A350
Talvehtimispaikkaa etsimässä?

viimeinen_pihlajanmarja_VR

Viimeinen pihlajanmarja. Kuva: Vesa Ripatti. Kamera: Sony A350

kuuramaisema ja koivu_PH

Kuuramaisema ja koivu. Kuva: Päivi Harju. Kamera: Pentax K20D

poro_PH

Poro. Kuva: Päivi Harju. Kamera: Pentax K20D

maisema_PH

Kaamoksen värit. Kuva: Päivi Harju. Kamera: Pentax K20D


Vaikuttamiskanava avattu

Tiistai, Lokakuu 12th, 2010

Mikkeli laajentaa käyttäjä- ja asiakaslähtöisyyttä – uuden leikkialueen suunnittelu nivoo yhteen kansalaisaktivoinnin, elämyksellisyyden ja yhdessä tekemisen

Keskusta on kaupungin käyntikortti. Mikkelin keskusta on voimakkaasti uudistumassa ja sen kävelypainotteisuutta lisätään. Mikkelin historialliselle, nyt hienovaraisesti uudistuvalle torille rakentuu myös uudentyyppinen leikkialue, joka suunnitellaan yhdessä kuntalaisten kanssa.

Leikkialueen kehittämisellä halutaan nostaa esille keskustan merkitystä elämisen ja tekemisen areenana, paikkana, jossa eri sukupolvet luontevasti kohtaavat toisensa ja voivat nauttia toistensa kanssa elämisestä ja olemisesta. Leikkialue symboloi osaltaan kaupungin elinvoimaa ja luottamusta tulevaisuuteen. Lapsissa ja nuorissa on myös Mikkelin kaupungin tulevaisuus.

Leikki-, kohtaamis- ja levähdyspaikan hahmottelu aloitettiin syyskuussa 2010 Lapin Yliopiston vetämässä työpajassa, jossa oli mukana myös kymmenen lehti-ilmoituksen perusteella ilmoittautunutta kaupunkilaista. Nyt on avattu webbisivusto, jossa kaikki asiasta kiinnostuneet voivat esittää ideoitaan ja kommentoida jo esitettyjä suunnitelmia. Suunnittelussa käytetään näin hyväksi myös sosiaalista mediaa, kun tulevat käyttäjät tuottavat itse sisältöä vuorovaikutteisesti etenevään tavoitemäärittelyyn.

Näkemyksiä, ehdotuksia ja toiveita kerätään marraskuun alkupuolelle saakka ja niistä kehitetään yhdessä vaihtoehtoisia malleja. Vuoden vaihteen jälkeen malleista valitaan yleisöäänestyksellä parhaaksi katsottava ideasuunnitelma, joka tarkennetaan toteutuksen pohjaksi. Kauppakeskus Akselin kulmalle tuleva, n. 6 x 12 metrin laajuinen torin leikkialue rakennetaan v. 2011 aikana. Hankinnasta vastaa kaupungin tekninen toimi esittelijänään yhdyskuntatekniikan päällikkö Maini Väisänen.

Prosessista saatuja kokemuksia arvioidaan Tieto Oy:n, VTT:n ja Lapin Yliopiston kanssa tavoitteena löytää kuntakentällä hyödynnettävissä oleva, sujuva, suoraan arjen työtä helpottava ja rikastava asukasosallistumisen malli tulevaisuuden palvelujen tuottamiseen.

Tule mukaan leikkialuehankkeen suunnitteluun http://mikkelileikkii.fi