Nuoret mukaan kylien kehittämiseen?

Mikkelin ammattikorkeakoulun nuorisoalalla on suunnitteilla hanke liittyen nuorten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen ja kehittämiseen Etelä-Savon kylissä.

Hankkeen tavoitteena on perustaa nuorten vaikuttajaryhmiä kyliin, joissa sellaisia ei vielä ole ja jo sellaiset omaavissa kunnissa kehittää uudenlaisia vaikuttamismahdollisuuksia nuorille vaikuttajaryhmille esimerkiksi yhteistyössä paikallisen kyläyhdistyksen kanssa. Näitä uusia mahdollisuuksia voisi olla esimerkiksi tapahtumien järjestäminen yhteistyössä kylän nuorten ja kyläyhdistyksen kanssa.

Hankkeen puitteissa on tarkoitus järjestää myös koulutusta tapahtumatuotannon, markkinoinnin ja yrittäjyyden kehittämiseen sekä suunnitella yhteiset nettisivut tai keskustelualusta. Jos tunnette, että kylässänne olisi kiinnostusta ja tarvetta kehittää nuorten osallistumismahdollisuuksia niin ottakaa pian yhteyttä tutkimusjohtaja Katja Komoseen, puh. (015) 355 6867, sähköposti katja.komonen @ mamk.fi


Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.