Archive for 2009

Savon radalla juhlajuna lauantaina

Maanantai, Syyskuu 28th, 2009

rata120p

1.10.1889 avattua Savon rautatietä juhlitaan lauantaina 3.10. lättähattujunalla ja tapahtumalla Kalvitsassa. Sen yhteydessä yleisöllä on mahdollisuus tutustua kunnostettavaan Kalvitsan asemaan. Asemalla on myös valokuvanäyttely ja puhvetti. Kalvitsan koululla järjestetään kello 12 yleisötilaisuus “Voisivatko junat taas pysähtyä”, jossa asiantuntija Antero Alku kertoo paikallisjunien mahdollisuuksista maakunnissa.

Lättähattu lähtee Pieksämäeltä 9.25, Haukivuoresta 10.05 ja Mikkelistä 11.10. Juna pysähtyy entisajan malliin myös Lamminmäessä, Loukolammella, Kantalassa, Pitkäahossa ja Hiirolassa. Kalvitsan ja Mikkelin välin juna ajaa kahteen kertaan, lähtöajat Kalvitsasta 10.25 ja 13.25.

Terveisin
Petri P. Pentikäinen
Kalvitsan asema
040 543 3089

Lisätietoa tapahtumasta:

http://blogit.maaseuduntulevaisuus.fi/kalvitsanasema/savon-rautatie-120-vuotta/

Lisätietoa Savon rautatien historiasta:

http://blogit.maaseuduntulevaisuus.fi/kalvitsanasema/aseman-historia/

Kansalaisopisto tiedottaa

Perjantai, Syyskuu 25th, 2009

kansalaisopisto1

Hyvät kyläyhdistykset  ja –toimikunnat!

Mikkelin kansalaisopisto etsii halukkaita kyliä espanjan alkeiskurssia varten! Löytyisikö teidän kylältänne innokkaita espanjan opiskelijoita? Onko kylällä koulu tai jokin muu sopiva paikka, jossa ryhmä voisi kokoontua? Kovin suurta opiskelijajoukkoa kylältä ei tarvitse koota, sillä jo kolmen opiskelijan ryhmä on riittävän iso kurssin toteuttamiseen!

Kansalaisopisto sai vuonna 2008 opetushallitukselta rahaa Kielitaitoa Kylille hankkeeseen. Kylien kieltenryhmät kaatuvat usein siihen, että ryhmään ei saada tarpeeksi opiskelijoita. Tähän ongelmaan kehittelimme ratkaisuksi kurssimuodon, jossa voimme yhdistää kolmella eri kylällä olevat opiskelijat yhdeksi ryhmäksi. Näin 7 opiskelijan minimirajaan riittää, jos joka kylältä löytyy edes 3 opiskelijaa!

Hankerahoilla toteutettiin keväällä 2009 kokeilukurssi Anttolassa, Ristiinassa ja Otavassa. Kurssin periaatteena on, että opettaja käy kullakin kylällä kerran kolmessa viikossa pitämässä 3 oppitunnin opetuskerran. Väliaikana opiskelijat voivat opiskella internetissä itsenäisesti tai yhdessä muitten opiskelijoiden kanssa sekä olla yhteydessä opettajaan. Kurssilla on oppikirja, Fantástico 1, josta opiskellaan 4 ensimmäistä kappaletta. Kokemukset kokeilukurssista olivat positiivisia.

Haimme tänä vuonna rahaa myös jatkokurssin tekemiseen, ja se valmistuu tänä syksynä. Myös jatkokurssia kokeillaan samoilla paikkakunnilla. Eli jos opiskeluintoa riittää, tammikuussa alkavaa kurssia voidaan jatkaa lukuvuoden 2010-2011 ajan, jolloin saataisiin oppikirja opiskeltua kokonaisuudessaan.

Tammikuussa 2010 alkava kurssin kontaktiopetus tullaan alustavien suunnitelmien mukaan toteuttamaan neljänä tiistai-iltana kullakin kylällä.

Miten sitten saisitte kurssi omalle kylälle? Kootkaa lista alustavista ennakkoilmoittautujista, ja ottakaa sitten yhteyttä kieltenopettaja Renny Virtaan. Häneltä voitte myös kysyä lisätietoja. Yhteystiedot löytyvät viestin lopusta. Ne kylät, joilta näyttäisi tulevan eniten opiskelijoita, valitaan kurssipaikoiksi!

Toivomme yhteydenottoja viimeistään 15.10. 2009.

terveisin

Leena Hytönen rehtori

Lisätietoja antaa kieltenopettaja Renny Virta

puh. 050 311 7040

sähköposti   renny.virta@mikkeli.fi

Aikuisopiskelijan viikko

Maanantai, Syyskuu 21st, 2009

aoviikko1

Tervetuloa viettämään aikuisopiskelijan viikkoa!

Vuonna 2009 Aikuisopiskelijan viikkoa vietetään viikolla 41 teemalla luovuus ja innovatiivisuus. Viikko on täynnä toimintaa ympäri Suomen. Viikon tehtävänä on tiedottaa, motivoida, innostaa, aktivoida ja haastaa yhteistyöhön. Punaisena lankana kulkee kuitenkin aina ajatus aikuisten kyvystä oppia kaikissa elämän vaiheissa, oppimisen hyödyistä työelämässä ja opiskelun ilosta rikkaana harrastuksena.

Mikkelissä aikuisopiskelijan viikkoa vietetään Mikkelin kaupunginkirjastossa 7.-8.10.2009          klo 10.00-17.00. Paikalla on eri tahojen ja oppilaitosten edustajat kertomassa aikuisopiskelusta, mukana on myös paljon muuta ohjelmaa.

Mikkelin työ- ja elinkeinotoimiston työnhakukeskuksessa, Porrassalmenkatu 29, on  avoimen ammattikorkeakoulun, Mikkelin ammattikorkeakoulun ja Mikkelin kesäyliopiston opiskelumahdollisuuksien info ti 6.10.2009 klo 14.00-16.00. Paikalla myös Mikkelin työ- ja elinkeinotoimiston koulutusneuvojat. Infossa saat tärkeää tietoa opintoihin hakemisesta, opintojen rahoituksesta ja vaikutuksista muihin etuuksiin.

Tervetuloa tilaisuuteen kuuntelemaan aikuisopiskelusta enemmän!

Miämedian syyskausi käynnistyi

Lauantai, Syyskuu 19th, 2009

Miämedian syyskausi on käynnistynyt. Koulutus jatkuu lokakuussa. Tarkkaile tiedotustamme!

opisto1

Pajakoulutus Otavan Opistolla, Otavantie 2 B. Kuva: Arja Vähämäki

Kansalaismedian tuottaminen

Kurssi on suunnattu kaikille julkaisutoiminnasta kiinnostuneille. Tavoitteena on kehittää sisällöntuotannon taitoja monipuolisesti. Kurssi sopii erinomaisesti myös viestinnän jatko-opintoihin tähtääville. Verkkojaksot tapahtuvat mediapajan sivujen lisäksi verkkojulkaisu Miämediassa.

  • I JAKSO + verkkojakso (2 op.)

Julkaisualustan (wordpress) käyttö, toiminnallisuudet ja juttujen julkaisu. Uutta ja kevään kertausta.

  • II JAKSO + verkkojakso (2 – 4 op.)

Näkökulma, verkkokirjoittaminen, haastattelu ja juttujen editointi

  • III JAKSO + verkkojakso (2-4 op.)

Digivalokuvaus, kuvankäsittely ja kuvien jakaminen.

  • IV JAKSO (2 – 4 op.) + verkkojakso

Multimedia osana julkaisua (Video, ääni, kuvan erilaiset esitysmuodot

Lisätietoja: Jere Lauha (@internetix.fi), 044-794 5323 tai Jere Rinne (@internetix.fi), 044-794 5708

Lue lisää: Mediapajan uudet sivut

Tervetuloa tekemään yhteistä nettilehteämme!

Porkkanamafia tempaisi Mikkelissä

Sunnuntai, Kesäkuu 14th, 2009

Tulos yli 3500 euroa

tempaus11Mikkelin Porkkanamafian ensimmäinen tempaus toteutettiin keskiviikkona 3.6.2009 klo 7 – 20.00. Tempauspaikaksi valikoitui tarjouskilpailun pohjalta Ramin Konditoria Mikkelin keskustassa. Ramin tarjous oli ylivoimainen. Tarjous oli laittaa 200% syntyvästä lisämyynnistä ekologisuuden parantamiseen.

reilu_tyyppi

Pirita Huikurilla on syytä hymyyn!  Onnistunut tempaus toi Ramin Konditorialle lisämyynnin lisäksi myös Vuoden 2009 Reilu tyyppi -kunniakirjalle kunniapaikan konditoriassa.

pikku-johanna1

Mikkelin Porkkanamafian Pikku-Johanna on nyt istutettu Landeninmäelle. Taimi on ainakin saanut vettä tällä viikolla.

Ramin Konditoria suunnitteli jo ennen iskua mielessä selkeät kohteet parannuksille. Merkittävin investointi on uudet kylmälaitteet. Entisillä on luvattoman paljon ikää ja ne kuluttavat energiaa runsaasti. Muita parannuskohteita ovat erilaiset ajastinratkaisut kahvion viileäkaappeihin sekä energiansäästölamppujen käyttöönotto koko kahvilassa.

porkkanaleivos1

Kuppi kahvia ja porkkanaleivos maistuivat – ja lisäksi viihteellistä ohjelmaa.

sisarukset

Sisarukset Iina (2 v.) ja Henna (5 v.) saivat porkkanat kasvoihin muistoksi käynnistään.

Porkkanamafian isku kahvioon sopii Ramin Konditorian omaan ekologiseen ajatteluun. Kahvio on kiinnittänyt huomiota ympäristöystävällisyyteen jo pienemmillä teoilla aikaisemmin. Parannuksia on tehty mm. energiajätteen minimoinnissa sekä vedenkulutuksen säätelyssä erilaisilla pienillä käytännön ratkaisuilla. Porkkanamafian isku tarjosi mahdollisuuden tehdä isompia investointeja. Samalla tempaus antaa näkyvyyttä yritykselle.

ville_ja_hanna

Porkkanamafian logo Hanna Putkosen poskeen. Taiteilijana Ville Venäläinen.

Keskiviikko on ollut perinteisesti hiljainen. Päivä eteni kohtuullisen rauhallisesti, mutta paikalla oli kuitenkin selvästi enemmän asiakkaita kuin normaalipäivänä ja tehdyt ostokset olivat normaalipäivää isompia. Monet paikalle tulleista paljastivat, että porkkanoiden toiminnan tukeminen oli syy lähteä liikkeelle. Silmiinpistävää oli myös keskustan muiden yritysten tekemät ulosostot, jotka olivat erikoisen suuria. Myös ostoskeskuksen viereiset liikkeet tarjosivat alennuksia päivän aikana.

piirustuskilpailu

Porkkanamafia järjesti päivän aikana ohjelmaa laajalla skaalalla: aamulla Tuulevi Aschan jakoi kahvilan asiakkaille aamun ajatuksia, lapsille oli tarjolla kasvomaalauksia ja piirustuskilpailu. Piirroksia tuli reilut kolmisenkymmentä ja yksi ahkerimmista taiteilijoista oli 5-vuotias Henna Väisänen Anttolasta.

“Älä pelkää muutosta. Älä kanna huolta siitä mikä on otettu pois. Etsi sitä mikä on tullut menneen tilalle.” Lappunen tarttui mukaan kassalta.

maku_ja_jukka

Duo Maku Tuominen ja Jukka Tikkanen esittivät kaksi settiä yleisön iloksi. Mukana oli myös omia sävellyksiä.

muotinaytos11Uniikki K ja ekokampaaja Päivi Rusthollkarhu tarjosivat kaksi vintagemuotiesitystä, Jukka Tikkanen ja Maku Tuominen Duo esittivät livemusiikkia, Hilkka Lappalainen esitti elämäntaparunoja ja Liikeryhmä Eleganssi hauskutti paikallaolijoita päivää varten räätälöidyllä á la Carrot -esityksellään.

hilkka1

Hilkka Lappalainen lausui elämäntaparunoja.

tanssiryhma1

Tanssiryhmä Eletanssi esitti hauskan improvisaatiotanssin – ja teemana oli porkkana.

ville_naputtelee1

Ville naputteli Porkkanamafia.fi -sivulle jutun päivän kulusta.

kilpailu

Piirrä Porkkanamafia -piirustuskilpailuun tuli kolmisenkymmentä piirrosta.

parhaat

Pirita Huikuri sai eteensä kolme parasta, jotka oli arvottu kaikkien mukavien piirrosten joukosta.

paras

Parhaaksi työksi valittiin 5-vuotiaan Tuuli Huikurin reipas porkkanapiirros. Luvassa on tuotepalkintoja – ja voitto tuli perhepiiriin.

- Piirustuskilpailun voitti 5-vuotias tyttäreni Tuuli Huikuri. Aika hauska sattuma että juuri Tuuli voitti kilpailun. Kuvat olivat tosi hyviä. Me olemme juuri uusimassa kotisivuja ja laitankin noita kuvia sinne, kertoi Pirita juuri muuton kynnyksellä. – Nähhään uudessa kahvilassa, hän huikkasi.

kassakuitti1Mikkeliläiset tuottivat rauhalliseen tahtiin huikean debyyttituloksen: 3525 euroa. Tempaus oli kiva ja tuottoisa. Tunnelma oli mukava, ruoka ja juoma oli hyvää niin kuin aina Ramissa ja Mikkeli ja koko maailma on taas parempi paikka elää.

tulos

Ja tulos on… 1752,50 euroa, joka laitetaan tuplasti.

aplodit1

Raikuvat aplodit ja hieno päätös päivälle.

Ville Venäläinen kommentoi tapahtumaa tuoreeltaan Facerbookissa:
- Eilistä ostotempausta Ramin konditoriaan voidaan luonnehtia hyvillä mielin onnistuneeksi. Porkkanamafian konsepti toimii hyvin myös Mikkelissä ja mikkeliläisin voimin. Tästä on todella hyvä jatkaa.

Seuraava asia on tehdä seuranta Ramin konditorian investoinneille, joita tehdään hankitun lisätulon voimin.

Samalla voidaan jo ruveta miettimään seuraavaa tempausta. Mihin isketään ja milloin? Avaan tätä varten oman keskustelun tänne ryhmään.

toimittaja1

Länsi-Savon toimittajan tentissä Taru Kekkonen.

ongella

Porkkana on monikäyttöinen. Sillä voi myös onkia. Isä Harri ja poika Tarmo (2 v.) Hakala.

Länsi-Savo teki meistä jutun tuoreeltaan ja me paikalla loppuun asti olleet laadimme vielä illalla tiedotteen www.porkkanamafia.fi:hin. Linkit liitteenä.

- Virallinen luku on todellakin 1762,50 x 2 = 3525 euroa energiatehokkuuden hyväksi. Hyvä päivä. Hyvä me! :-)

Ville Venäläinen

Mikkelin Porkkanamafia

Facebookissa jo 263 jäsentä

Facebook

Mikkelin ensimmäinen tempaus kannustaa jatkamaan

Porkkanamafia iski Ramille

Jere Lauhan kuvia

Arja Vähämäki

Miämedian kesäkuun kuvakilpailu

Torstai, Kesäkuu 11th, 2009

“KESÄHAUSKAA”

Nyt bongaamaan kesän ilot ja riemut. Kuvausaikaa on koko pitkä, kuuma kesä. Aihetta ehdotti Miämedian huhtikuun kuvakilpailun voittaja Annikki Lähteenmäki.

Miämedian kuvakilpailun säännöt

1. Kuvia voi olla 2 kpl / lähettäjä
2. Kuvalle voi antaa nimen
3. Kuvan ottajan nimi ja yhteystiedot
4. Millaisellla kameralla kuva on otettu
5. Jos kuvassa esiintyy muita henkilöitä, on hyvä olla kaikkien suostumus, että kuvan saa julkaista
6. Myös paperikuvat käyvät tai ne voi skannata, jolloin resoluutio nettisivulle 72
7. Lähetä kuvasi sähköpostilla 31.7.2009 mennessä arja.vahamaki@kansalaismedia.fi
8. Toimitus tarvittaessa rajaa ja muokkaa kuvia nettisivulle sopivaksi
9. Kuvia voi äänestää ja kommentoida heti sen jälkeen, kun ne ovat sivulla
10. Palautetta voi antaa myös sähköpostilla
11. Kuvat sivulle julkaisee Arja Vähämäki
12. Kilpailun päätuomarina toimii valokuvaaja Jere Lauha.

Lisätietoja:

Päätoimittaja Arja Vähämäki

0440 161 925

arja.vahamaki@kansalaismedia.fi

Nettilehti Miämedia – Mikkelin Ääni Verkossa

Kesä- ja heinäkuun kuvakilpailu

salamoi_ml

Salamoi, jyrisee ja värittää. Kuvaaja: Mauri Liukkonen. Kamera: Canon PowerShot SX200IX.

kalassa_rw

Kalassa. Kuvaaja: Roosa Wingström. Kamera: Pentax Optio wpi.

penkki_ar1

Penkki. Kuvaaja: Anniina Rutanen. Kamera: Canon EOS 450D.

jalat1_ar

Jalat. Kuvaaja: Anniina Rutanen. Kamera: Canon EOS 450D.

imatranlahteella_rl

Imatran lähteellä. Kuvaaja: Reijo Lähteenmäki. Kamera: HP Photosmart R607

vesiroiskeet_rl

Vesiroiskeet. Kuvaaja: Reijo Lähteenmäki. Kamera: HP Photosmart R607

mokkimursu_al

Mökkimursu. Kuvaaja: Annikki Lähteenmäki. Kamera: Panasonic C-D3100ZM

telttapalloa_al

Telttapalloa. Kuvaaja: Annikki Lähteenmäki. Kamera: Panasonic C-D3100ZM

kukasiella_vr

Kuka se siellä? Kuvaaja: Vesa Ripatti. Kamera: Sony Alpha 350

Huhtikuun kuvakilpailun voittaja

Torstai, Kesäkuu 11th, 2009

Huhtikuussa kuvattiin “Luonnon muovaamaa jäätaidetta”. Voi vain ihmetellä, mitä luonto saa aikaan, kun yöllä on pakkasta ja vesi jäätyy. Ideaa ehdotti helmikuun kuvakilpailun voittaja Kalevi Pylvänäinen. Kuvia kilpailuun saatiin 13 kpl. Voittajan valitsi valokuvaaja Jere Lauha.

kuurankukkia_al

1. “Jäälintujen parvi”. Kuvaaja: Annikki Lähteenmäki.
Kamera: Panasonic C-D3100 ZM.
Kuva on skannattu

- Sävyt (skannauksen jäljiltä?) vähän pielessä, mutta todella hieno kuva! Jere Lauha

Annikki Lähteenmäki saatiin haastatteluun sähköpostin välityksellä ja hän kertoili kuulumisiaan.

Hei, Annikki! Sydämelliset onnittelut Nettilehti Miämedian huhtikuun kuvakilpailun voitosta! Hienon kuvan olet ottanut! Jere Lauha on ammattikuvaaja ja meidän päätuomarimme, joten hän on täysin puolueeton. Jere on mukana pajassa yhtenä kouluttajana.

Annikki vastasi: - Kaunis kiitos!

Ihan ensiksi toivoisimme sinun kertovan, että kuka olet ja mitä teet työksesi?
- Työskentelen perhepäivähoitajana Mikkelin kaupungilla. Kotonamme Lähemäellä on tällä hetkellä hoidettavanani neljä reilusti alle kouluikäistä lasta. Vanhimmat hoitolapset kun ovat kaksivuotiaita. Olen siis päivisin täysin kiinni hoitotyössä.

hiekkalaatikolla_rl

Hiekkalaatikolla. Kuva: Reijo Lähteenmäki

- Kotoisin olen Ylivieskasta, josta muutin 70 –luvun alkupuolella tänne Mikkeliin. Tuolloin tein ravintola-alan töitä muutaman vuoden, mutta ensimmäisen lapsemme synnyttyä jäin kotiin. Siinä oli luonnollinen syy aloittaa perhepäivähoitajan työ. Harrastan käsitöiden tekoa ja viimeisin harrastus on sanaristikoiden täyttely. Perhe, lapset ja lastenlapset ovat minulle tärkeitä. ”Mummokki – Anni” viettäisi mielellään enemmän aikaa heidän kanssaan. Matkat Imatralle Etelä-Karjalaan tai Ylistaroon Pohjanmaalle ovat kummasti lyhentyneet, kun on hyviä syitä lähteä reissaamaan. Luonto ja liikunta ovat myös tärkeitä asioita minulle. Niistä löytyy energiaa elämään.

lapissa_rl1

Viime kesänä käytiin vanhimman lapsenlapsemme Sonjan kanssa lapissa. Kuva: Reijo Lähteenmäki

norjassa_rl

Sonja oli tanhuamassa Pohjoismaisilla tanhujuhlilla (Barnlek 2009). Viikon retki Norjaan oli hauska. Kuva:  Reijo Lähteenmäki

kerholla

Maanpuolustustyö on tuonut itsenäisyyspäivän juhliin Varuskuntakerholle.

nuotiotulilla_rl1

Joulutulilla Max, Mikko, Sonja ja Annikki. Kuva: Reijo Lähteenmäki

Miltä nyt tuntuu? Mitä voitto sinulle merkitsee?

- Hyvältähän se tuntuu, kun tällainen tavallinen ”pulliainen” voi voittaa valokuvauskilpailussa. Rohkaiseva kokemus. Hyvä mieli tuli, tulee ehkä räpsittyä kuvia useammin muistakin kohteista kuin tavanomaisesti kuvaamistani.

Oletko aikaisemmin osallistunut kuvakilpailuihin? Onko kuviasi julkaistu aikaisemmin? Missä?
- Olen osallistunut muutamilla kuvilla kilpailuun Miämediassa. Joulukuun kuvani ”Tonttujen joululeikki” taisi sijoittua kolmanneksi talvella. Muutoin kuviani ei ole julkaistu tai ollut esillä.

Mikä on kuvan tarina: missä sen otettu ja milloin? Onko se osa sarjaa vai satunnainen otos?

- Helmikuun alussa olimme Pudasjärven korvessa Kouvan Kievarissa viikonloppua viettämässä. Retki oli syntymäpäiväretkeni pois arjen hyörinästä. Pohjoisessa oli melkoiset pakkaset. Majapaikkamme yläkerran parvekkeen lasiin oli pakkanen kuvioinut hienon lasimaalauksen. Ihailtuani sitä jonkin aikaa nappasin siitä pari kuvaa.  Kun minulla on filmikamera ja filmi aivan alussa, ei kuvia kehitetty pitkiin aikoihin. Kuvausaihe oli unohtunut ja huhtikuulla filmin kehityksen jälkeen olikin miettiminen milloin ja missä kuvaparin olin ottanut. Selvisihän se sitten, kun tarkasteltiin muitakin lumikuvia ja otettiin kalenteri esiin. Parhaaksi onneksi kuvauskilpailun aihe oli sopiva ja voin osallistua siihen. Sanoinkin miehelleni Reijolle, että tällä kuvalla nappaan kilpailun voiton. Kannattaa siis sanoa ääneen kaikki mitä haluaa!

kuvantarina2_rl

Annikki Lähteenmäki ja kuvan tarina. Kuva: Reijo Lähteenmäki

Millä kameralla kuva on otettu?
- Kamerani on Panasonic C-D 3100 ZM itsetarkentava automaattinen filmikamera. Kiva kamera, helppokäyttöinen ja sopivan kokoinen.

annikin_kamera

Annikin kamera. Kuva: Reijo Lähteenmäki.

Kuvaatko paljon? Millaisia kuvia otat mieluiten?
- Kuvaan paljon lapsia ja jonkun verran otan luontokuvia: kukkia, lintuja ym. Lastenlapsien, hoitolapsien ja sukulaisten lapsien kuvia on kotona vinot pinot. Kun vaan löytäisi jostain aikaa laitella kuvat järjestykseen albumeihin.

vauvat_vauhdissa

Vauvat vauhdissa. Kuvat: Annikki Lähteenmäki

aivastus

Aivastus. Kuva: Annikki Lähteenmäki

perunankukka

Perunankukka. Kuva: Annikki Lähteenmäki

Millaisia kameroita sinulla on ollut?
- Helppo vastata: halpoja pokkareita. Minulla ei koskaan ole ollut ”kunnon” kameraa, missä olisi paljon hienoja toimintoja. Tämä nykyinen kamera taitaa ollakin tosi hyvä, tai sillä saa otettua voittajakuvia. Miämedian kuvakilpailussa on kamerallani otettu jo kaksi voittajakuvaa. Syksyllä ruska-aiheen kilpailun voitti Reijon kamerallani ottama kuva.

Kuvausohjeita kuvakilpailuun osallistuville.
- Ota kuva heti, kun näet jotain kuvauksellista. Pitkä mietintä saattaa pilata aiheen. Toki voit palata kuvauspaikalle useamminkin, jos arvelet, että olosuhteet olisivat paremmat. Nykyiset digikamerat mahdollistavat pitkien sarjojen otot. Niistä voi valita parhaat. Minulla kun on filmikamera, kuvausaihetta pitäisi tarkastella paremmin. Filmille kuvaaminen tulee kuvaa kohti ajateltuna kalliimmaksi. Useimmiten ei kyllä tule harkittua kuvakulmia tms.

Aihe kesäkuun kuvakilpailuun.
- Seuraava kilpailuaihe voisi olla: ”KESÄHAUSKAA”

Kiitos kuvaani kohtaan kohdistuneesta huomiosta! Hyvää kesää kaikille!

Terveisin Annikki

Teksti: Reijo Lähteenmäki

Mikkelin Porkkanamafia palkittiin

Lauantai, Toukokuu 23rd, 2009

Mikkelin Porkkanamafia vastaanotti 23.5. Mahdollisuuksien torilla Mikkelissä Vuoden 2009 Reilu tyyppi -palkinnon. Palkinnon jakoi Mimosan toiminnanjohtaja Hilkka Lappalainen. Kunniakirjaa ja palkintona ollutta puun tainta olivat vastaanottamassa Kerttu Hakala ja Arja Vähämäki. Yleisöä oli tullut seuraamaan tapahtumaa Mikkelin torille runsaasti.

kunniakirja2_vr

Kunniakirja laitetaan esille Ramin Konditoriaan 3.6. Kuva: Vesa Ripatti

mika_on_porkkanamafia_vr1

- Mutta mikä se Porkkanamafia oikein on? tenttasi Hilkka Kerttua ja sai vastauksen ja nyt Mikkeli tietää, että tänä keväänä on aloitettu ja 3.6. on ensimmäinen isku. Kuva: Vesa Ripatti

kunniakirja1_vr1

Kunniakirja on käsityönä tehty. Siinä on pieniä porkkanoita. Kuva: Vesa Ripatti

Pikku-Johanna

Hilkka Lappalainen lupasi kertoa tarinan taimesta, kun istutamme sen Landeninmäelle. Taimen löysi kaupunginpuutarhuri Raimo Helminen Pursialasta. Hän nimesi sen tyttärensä Johannan mukaan.

Sulkaharmaalepän taimi “Pikku-Johanna” on nyt odottamassa istuttamista Landeninmäen perinnetalon pihalle Emolaan perustettavaan kasvipankkiin. Juhlalliset istuttajaisjuhlat on tulossa ensi viikolla, kun palataan reissusta.

kiitos_vr

Tämä tyttö lähtee nyt Emolaan.  Vas. Hilkka Lappalainen, Kerttu Hakala ja Arja Vähämäki. Kuva: Vesa Ripatti

loppu_vr

Kiitos tästä huomionosoituksesta. Tervetuloa mukaan! Kuva: Vesa Ripatti

Porkkanamafia Mikkeli Facebookissa

Haaste

videolla11

Jere Rinne kuvasi Pirita Huikuria 19.5. Kuva: Arja Vähämäki

Porkkanamafian tempaus Mikkelissä Ramin Konditoria -kahvilassa (Kauppakeskus Pusankulma) ke 3.6. klo 7 – 20.00. Ohjelmassa musiikkia ja muita taide-elämyksiä.

Katso video

Haastamme juuri Sinut mukaan ostotempaukseen pullakahvien hinnalla. Tempauksen tuotolla parannetaan yrityksen energiatehokkuutta hankkimalla uusia kylmälaitteita.

Sydämellisesti tervetuloa!

logo

www.porkkanamafia.fi

Arja Vähämäki

Huhtikuun kuvakilpailun voittajat

Maanantai, Toukokuu 11th, 2009

“Luonnon muovaamaa jäätaidetta” kuvasi parhaiten Annikki Lähteenmäki.

Nyt ne lumet ovat sulaneet! Huhtikuussa kuvattiin “Luonnon muovaamaan jäätaidetta”. Ideaa ehdotti helmikuun kuvakilpailun voittaja Kalevi Pylvänäinen. Kuvia kilpailuun saatiin 13 kpl. Voittajan valitsi valokuvaaja Jere Lauha.

kuurankukkia_al1. “Jäälintujen parvi”.
Kuvaaja:
Annikki Lähteenmäki.
Kamera:
Panasonic C-D3100 ZM.
Kuva on skannattu

Sävyt (skannauksen jäljiltä?) vähän pielessä, mutta todella hieno kuva!

kristallia_kp1

2. “Kristallia”.
Kuvaaja: Kalevi
Pylvänäinen.
Kamera:
Canon
Powershot G6

Hyvä syvyysterävyys-
alueen hallinta. Taustalla hienosti pilkottaa taivas.

timantti_av

3. “Timantti”.
Kuvaaja:
Arja Vähämäki.
Kamera:
Canon
Powershot A 70

Hieno heijastus kuvassa ja hienot jääkuviot.

Haastattelu huhtikuun kuvakilpailun voittajalle tehdään MIämedian toukopajassa 15 – 16.5.2009. Miämedian uudistuksen takia juttu julkaistaan vielä vanhoilla sivuilla.

Arja Vähämäki

Miämedian toukokuun kuvakilpailu

Perjantai, Toukokuu 8th, 2009

Vesi”

Vesi vanhin voitehista! Kuvatkaa juoksevaa vettä! Tarkkailkaa, miten vesi virtaa ja miten valot heijastuvat. Rikkokaa rajoja! Jalustaa voi käyttää.

Aihetta ehdotti Miämedian maaliskuun kuvakilpailun voittaja Mikko Rahikainen.

touko20096

Miämedian kuvakilpailun säännöt

  1. Kuvia voi olla 2 kpl / lähettäjä
  2. Kuvalle voi antaa nimen
  3. Kuvan ottajan nimi ja yhteystiedot
  4. Millaisellla kameralla kuva on otettu
  5. Jos kuvassa esiintyy muita henkilöitä, on hyvä olla kaikkien suostumus, että kuvan saa julkaista
  6. Myös paperikuvat käyvät tai ne voi skannata, jolloin resoluutio nettisivulle 72
  7. Lähetä kuvasi sähköpostilla 31.5.2009 mennessä arja.vahamaki@kansalaismedia.fi
  8. Toimitus tarvittaessa rajaa ja muokkaa kuvia nettisivulle sopivaksi
  9. Kuvia voi äänestää ja kommentoida heti sen jälkeen, kun ne ovat sivulla
  10. Palautetta voi antaa myös sähköpostilla
  11. Kuvat sivulle julkaisee Arja Vähämäki
  12. Kilpailun päätuomarina toimii valokuvaaja Jere Lauha.

Lisätietoja:

Päätoimittaja Arja Vähämäki

0440 161 925

arja.vahamaki@kansalaismedia.fi

Nettilehti Miämedia – Mikkelin Ääni Verkossa

Toukokuun kuvat

pehmeys_mr

Pehmeys. Kuvaaja: Mikko Rahikainen. Kamera: Nikon D40.

heijastuksiahl_mr

Heijastuksia Hanhilammella. Kuvaaja: Mikko Rahikainen. Kamera: Nikon D40.

tupas_kp

Tupas. Kuvaaja: Kalevi Pylvänäinen. Kamera: Canon Powershot G6.

kurkistus_kp

Kurkistus. Kuvaaja: Kalevi Pylvänäinen. Kamera: Canon Powershot G6

kleopatra_rl

Kleopatran kylpyvettäkö? Kuvaaja: Reijo Lähteenmäki. Kamera: HP PhotoSmart R607.

suihkulahde_vr

Suihkulähde. Kuvaaja: Vesa Ripatti. Kamera: Sony Alpha 350 digijärkkäri.

heijastuksia_av

Heijastuksia. Kuvaaja: Arja Vähämäki. Kamera: Canon PowerShot A 710 IS.

pikkuperhe_av

Pikkuperhe. Kuvaaja: Arja Vähämäki. Kamera: Canon PowerShot A 710 IS.