Tervetuloa kuulemaan Tuukkalan kaivausten uusimmista löydöistä!
FM, tutkija Esa Mikkola luennoi to 3.12.2009 klo 16:30 – 18:00 aiheesta
TUUKKALAN KAIVAUKSET SYKSYLLÄ 2009
Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Sointukatu 1, 50100 Mikkeli
OHJELMA
AVAUS: Johtaja, professori Pirjo Siiskonen, Ruralia-instituutti
LUENTO: FM, tutkija Esa Mikkola
Luento käsittelee Mikkelin Tuukkalan ruumiskalmiston tutkimushistorian uusimpia tutkimustuloksia. Tuukkalan poikkeuksellisen rikas ja merkittävä kalmisto löytyi vuonna 1886 sotilaiden tasoittaessa Tuukkalan kasarmin itäpuolista harjoituskenttää. Arkeologisia tutkimuksia kalmistossa on toteutettu vuosina 1886, 1934 ja 1935. Edellisen kerran Tuukkalasta on tullut esille hautoja vuonna 1938 kalmistosta kertovan muistomerkin perustuksia kaivettaessa. Kaiken kaikkiaan Tukkalasta on löydetty yli 80 hautaa.
Museoviraston arkeologian osasto kaivoi Tuukkalassa 18.8. – 8.10.2009 Etelä-Savon Energian kaukolämpöhankkeeseen liittyen. Kaivauksissa löytyi jo tutkituksi otaksutulta alueelta kahdeksan hautaa, joista seitsemän oli ruumishautoja ja yksi polttohauta. Lähes kaikki haudat olivat esineellisiä. Löydettyjen esineiden perusteella haudat voidaan ajoittaa rautakauden lopulle tai varhaiskeskiaikaan (1200 – 1400 jKr.). Esineistön perustella myös vainajien sukupuoli on voitu määritellä. Kaivauksissa löydettiin myös kaksi lapsen hautaa, joista toinen osoittautui yllättäen esineistöltään nyt löydetyistä rikkaimmaksi.
PÄÄTÖSSANAT: Johtaja, professori Pirjo Siiskonen, Ruralia-instituutti
Luennoitsijana toimii FM Esa Mikkola. Mikkola työskentelee tutkijana Museoviraston arkeologian osastolla ja hän osallistuu arkeologisiin kenttätyöhankkeisiin. Esa Mikkola valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1996 pääaineenaan arkeologia. Hän on erikoistunut nuoremman rautakauden (700 – 1300 jKr.) erikoiskysymyksiin. Mikkelin Orijärven muinaispeltokohteen kaivaukset vuosina 1999 – 2006 sekä Laitilan Vainionmäen yleisökaivaushanke kuuluvat Esa Mikkolan tärkeimpiin kaivauksiin.
TILAISUUS ON MAKSUTON JA KAIKILLE AVOIN.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!
Terveisin,
Mikkelin yliopistokeskuksen viestintä I Communication of Mikkeli University Consortium
Lisätietoja: Sirpa Taskinen I Suunnittelija I Planning officer
Mikkelin yliopistokeskus I Mikkeli University Consortium
Koordinaatioyksikkö I Co-ordination unit
Lönnrotinkatu 7, FI – 50100 MIKKELI
Tel. +358 50 374 1150
sirpa.taskinen @ muc.fi
www.muc.fi